lauantai 11. elokuuta 2018

Hieronta tekee ihmeitä myös kuskille


Oltiin Karkin kanssa keskiviikkona kouluvalmennuksessa, jossa sain taas itselleni uusia oivalluksia. Ihan jo lähtien tuosta ravissa istumisesta. Olin maanantaina hierojalla, jossa hieroja totesi mun olleen pahasti jumissa ja mm. alaselässä oli nikamalukko. Tämä nikamalukko on nähtävästi vaikuttanut melko radikaalisti siihen, miten istun ravissa Karkin selässä, sillä keskiviikkona tuntui (ja näytti) oma istuntani ravissa huomattavasti paremmalta kuin aiemmin. Etenkin risti-/alaselkä tuntui joustavan aiempaan verrattuna huomattavasti paremmin, eikä alaselkä tullut kipeäksi seuraavana päivänä, vaikka olinkin istunut ravissa alas. Hieronta saa todellakin ihmeitä aikaan. Kun oma kroppa on auki, pystyy istumaan paremmin ja hevonenkin tykkää. Karkki kun on muutenkin todella herkkä sille, jos heilahdan vahingossakaan liian eteen tai puristan reisillä tai teen mitä tahansa "ylimääräistä". Mutta se on vain hyvä juttu, oppii istumaan itse paremmin.

Vähitellen alkaa tuntua siltä, että pala palalta alan enemmän ymmärtää miten Karkkia pitää ratsastaa, mikä tuntuu todella hienolta. Vaikka mulla meinaa happi loppua (opettele hengittämään kun keskityt!!) ja kuolema tulla aina valmennuksen lopussa, mutta silti se on oikeasti todella hieno fiilis kun tajuaa tehneensä asioita oikein. Vaikkakin samoja, vanhoja ongelmia mulla on, niin suunta on kokoajan vain ylöspäin. Mitä enemmän mennään valvovan silmän alla, sen paremmaksi tullaan, yhdessä. Näin itse uskon vahvasti, mutta silti pidän kiinni myös siitä, että valmentaja käy säännöllisesti Karkin selässä. Se tekee Karkille hyvää, kun oikeasti osaava ihminen käy sen selässä. Yhdessähän me tätä hevosta on rakennettu siitä asti kun se mulle tuli. Oikeastaan suurin kiitoshan kuuluu meidän valmentajalle, ilman häntä olisin todellisuudessa melko pulassa.


Musta on jopa hetkittäin alkanut tuntua valmennusten ulkopuolella siltä, että mä oikeasti osaan ratsastaa, kun vain keskityn ja mietin tarkkaan mitä oikein teen ja miksi. Hyvänä esimerkkinä tästä on tämä meidän uusi verryttelytaktiikka, jolloin me tehdään ensin reilusti töitä käynnissä ja varmistan, että Karkki liikkuu suoraan. Niinä hetkinä, kun se oikeasti kulkee suoraan ja on mun pohkeen sekä ohjan välissä, koko homma tuntuu varsinaiselta työvoitolta, sillä Karkki kulkisi mielellään vinona ja kanttaisi/punkisi esim. sisäpohjetta vasten.Tämähän ei käy päinsä, kun tavoitteena on suora hevonen. Joten voinette kuvitella, että työnsarkaa myös käynnissä on paljon, kuten monessa muussakin askellajissa. Kerta kerralta se vain tuntuu menevän paremmin suoraan, tai sitten vain itse kuvittelen. Vinoudesta on myös siinäkin mielessä haittaa, että se heittää myös mut helposti vinoksi. Pitää vaan aina muistaa suoristaa myös itsensä ja pyrkiä istumaan mahdollisimman suorassa, keskellä hevosta, kädet kannettuina ja reidet rentoina. Täytyy muistaa istua suorassa myös huomisella maastolenkillä.. ;)

tiistai 7. elokuuta 2018

Uutta taktiikkaa työstämässä

© Veera K / VK hevoskuvaus

Olen aina ollut ihminen, joka ottaa ensin työstää vain vähäsen käyntiä alkukäyntien jälkeen ja sitten siirrynkin jo ravailemaan. Mutta viimeisemmän kouluvalmennuksen jälkeen aloin ottamaan aivan uudenlaista taktiikkaa käyttööni. Aloitin alkukäyntien jälkeen tekemään enemmän juttuja käynnissä ja painottaen sitä, että Karkki kulkee käynnissä suorana ja liikkuu tasaisesti eteen kummastakin pohkeesta, ilman pungerrusta tai kanttausta. En olisi uskonut, että näin pienellä muutoksella voisi saada melkoisia ihmeitä aikaan. Me ollaan tehty käynnissä loivaa kiemuraa, jossa ikään kuin varmistelen, että Karkki varmasti tulee läpi kummastakin pohkeesta sekä väistöjä, jonka avulla saan sitä paremmin suoraksi. Se on oikeasti auttanut, kun olen panostanut enemmän käyntityöskentelyyn ja vasta sitten siirtynyt raviin. Karkki ravaa nykyään eri tavalla, kuin ennen kun aloitin harjoittaa tätä pidempää käyntityöskentelyä. Tai eri tavalla on ehkä väärä sana, mutta reagoi mun apuihin eri tavalla, nopeammin. Mitä en olisi ihan heti uskonut, mutta näin sitä vaan oppii ajan saatossa paremmin sen, mikä toimii juuri sillä omalla hevosella. Kaikkihan ei toimi kaikilla ja se on sanomattakin selvää.

Eikä se pidempi käyntityöskentely auta pelkästään raviin, vaan myös laukkaan. On helpompi saada Karkkia työstettyä ja toimimaan laukassa, kun olen saanut sen paremmin läpi käynnissä. Tässä se taas nähdään, ei ole oikotietä onneen. Ei varsinkaan Karkin kanssa, sen kanssa kaikki pitää tehdä maltilla ja rauhassa, kun on vielä melkoinen raakile. Tosin ei enää niin raakile, mitä oli mulle tullessaan. Se on edennyt siitä aivan huimasti. Kuten olen aikaisemmin maininnutkin. Olisi melkein pitänyt ottaa alkuajoista ihan videoita ja verrata sitä "tämän päivän" menoon, olisi ollut hienoa huomata, miten hevonen on muuttunut ja kehittynyt.

© Veera K / VK hevoskuvaus

Karkin kanssa moni muukin asian on ollut aivan erilaista nyt viime aikoina, mitä aikaisemmin. Nyt kun ollaan päästy maastoilemaan, olen huomannut siitä erään uudenlaisen seikan. Se on omalla tavallaan todella rohkea maastoillessa ja menee mielellään ekana, mutta silti sitä tietyt asiat vielä jännittävät. Viimeksi menimme maastossa samaa reittiä, mitä olemme ennenkin mennyt, mutta vastakkaiseen suuntaan. Se oli Karkille melkoinen järkytys, monesti se yritti pysähtyä ja peruuttaa, kun niin kovasti pelotti. Ja yllättäen, kun takana tuleva kaveri menee ohi, Karkki unohtaa jännittävän asian ja menee kaverin edelle. Se ei mielellään kulje kaverin takana, etenkään jos kaverilla on hitaampi käynti. Se mielellään kävelee reippaasti edellä, vaikkakin saattaa kohdata edessä jotain jännää.

Olen itse pyrkinyt paljolti kehumaan sitä äänellä ja rapsuttamaan kaulasta, kun se kävelee jonkun jännän asian ohi. Pyrin antamaan sille kokoajan pitkät ohjat, enkä ota ohjia kunnolla käteen, vaikka huomaisinkin Karkin jännittyvän. Jotkut sanovat varmasti, että täysin hullua ja vastuutonta, mutta itse olen huomannut sen toisin. Kun annan Karkin mennä pitkällä ohjalla, kehun ja rapsutan sitä, se useimmiten lakkaa jännittämästä. En tiedä miten muilla on tämän asian suhteen, otatteko te ohjat jos hevonen jännittyy maastossa vai annatteko ohjien olla pitkänä?

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Luulot pois!

© Juha

Otsikko viittaa ratsastajaan, ei hevoseen. Hypeltiin maanantaina ja voi jösses, miten ihminen voikaan olla hakoteilla ja kovin onneton omien taitojensa kanssa. Aikaisemmin hyppelyt ovat sujuneet hyvin, mutta en tiedä mikä taantuma mulle oiken tuli maanantaina hypätessä. Toki Karkkikin oli vähän väsähtänyt, kun verkkasin sitä selkeästi aivan liikaa. Mutta silti, syy epäonnistuneisiin hyppyihin oli puhtaasti siellä satulan päällä, poni yritti suoriutua parhaansa mukaan ja teki kaiken täysin oikein. Ratsastaja vain oli aivan kuutamolla, joten siksipä päätin, että nyt on ihan oikeasti mentävä niille estetunneille. Ei auta muu. En halua tehdä enempää virheitä, vaikka aikaisemmat hyppelyt ovat menneetkin hyvin. Johan tässä on tovi vatvottua, mennäkö vaiko ei. Nyt on mentävä, jos mielii kehittyä itse ja kehittää hevosta.

Sinänsähän mitään isoa virhettä ei tapahtunut, mutta toin Karkkia todella huonoihin paikkoihin ja en ratsastanut sitä tarpeeksi teräväksi. Mutta tarvitsen selkeästi jonkun, joka muistuttaa mua juuri siinä hetkessä mitä mun täytyy tehdä ja antaa neuvoja, miten päästään mun haluamaan pisteeseen. Jumppasarjalla annoin sen vain ajelehtia, kuten myös pari kertaa yhdelle ristikolle annoin sen vain ajelehtia, enkä ollut tilanteen tasalla. Kiltti hevonen kun on, se pelasti tilanteen ja meni empimättä yli. Kuitenkaan sen ei mielestäni pitäisi mennä niin, vaan mun pitäisi itse tuoda se oikeaan paikkaan ja sitä ennen ratsastaa. Myös kaarteissa/esteiden välissä pitää ratsastaa, ei ajelehtia. Tämä oma epäonnistuminen kalvaa itseäni vieläkin ja pahasti. Eikä auta se tosiasia, että eilinen kouluvalmennus meni oikein kivasti ja tuntui, että päästiin taas askeleen lähemmäs sitä, millaiseksi ratsastajaksi haluan tulla ja miten Karkki toimii.

© Juha

© Veera K / VK hevoskuvaus

Kuten ylempänä sanoin, päästiin eilen tosiaan askeleen lähemmäs sitä pistettä, millaiseksi ratsastajaksi haluan tulla ja miten haluan Karkin toimivan. Se fiilis oli suorastaan mahtava, kun taas kerran sai todeta, että vika on pelkästään satulan päällä, mutta ne viat ovat oikeasti todella pienillä jutuilla korjattavissa. Kun kantaa sitä oikeaa kättä, homma muuttuu täysin. Mutta.. Meillä on lisää ongelmia. Mun vasen käsi on todella lamaantunut ja helposti se jää vain roikkumaan alhaalla, enkä kanna tai käytä sitä oikein. Se on nyt toinen murheenkryyni, joka korostuu kun edellinen alkaa korjaantua hiljalleen. Kun keskityn siihen oikeaan käteen, vasen lähtee omille teilleen. Vasenta kättä en sentään vie taakse, mutta en myöskään kanna sitä. Joten siinäkin on työn sarkaa!

Täytyy ottaa tosiaan tavaksi se valmentaja ehdottama viisi minuuttia per ratsastuskerta. Eli laitan raipan peukaloiden alle ja pidän sitä suorassa, näin mun on pakko kantaa myös se vasen käsi eikä oikea käsi pääse venkoilemaan omiaan. Näin se alkaa hiljalleen painua omaan pääkoppaanikin, että miten ne kädet kuuluu olla. Käsien kantaminen ja niiden oleminen oikealla paikalla auttaa myös mun muuta kroppaa, on helpompi kantaa itseään suorassa ja pystyssä, kun kädet löytää oman paikkansa. Paikkansa, jossa niiden kuuluu olla. Kaikki on paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta kyllä se kova työ vielä jossain kohtaa palkitaan!