sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Helpotusta hieronnasta


Meillä piti olla perjantaina kouluvalmennus, mutta se peruuntui. Sen sijaan juoksuttelin Karkin puomeilla, jotta se saisi vähän jumppailla itseään ja nostella jalkojaan enemmän. Alkuun Karkki meni ihan normaalisti ravipuomeja, jonka jälkeen nostin joka toisen puomin pään kavalettipaloilla. Samaa juttua tehtiin laukassa ja Karkki joutui itse säätämään omat askeleensa, eikä sitä ollut ratsastaja auttamassa. Helposti homma hoitui ja Karkki oli varsin innoissaan, kun pääsin vähän tekemään puomijumppaa.

Tämän jälkeen Karkilla oli kauan odotettu hieronta, jossa ei mitään maata mullistavaa löytynyt. Hieronnassa tehdyt löydökset eivät yllättäneet mua oikeastaan millään tapaa, sillä Karkki on luonnostaan vähän sellainen "tapajännittäjä" ja jännittyy todella herkästi. Kireyttä löytyi niskasta, kaulasta sekä lavoista. Ne ei kuitenkaan olleet niin pahat, etteikö tämä yksi kerta olisi riittänyt. Ne aukesivat helposti ja Karkki meinasi ensimmäistä kertaa hieman torkahtaa hieronnan aikana. Emme nähneet hierojan kanssa tarvetta samantien uudelle ajalle, sillä Karkin jumit eivät olleet pahoja/akuutteja, joten seuraava hierontakerta menee kuukauden päähän. Mikäli kuitenkin jotain tulee, että se menee yhtäkkiä jumiin jostain tms., olen yhteydessä hierojaan ja aikaistetaan meidän aikaa. Karkin meillä kävi hieromassa Gräsbeck Equestrianin Janette.

Hieronta teki selkeästi hyvää Karkille, sillä se oli tänään mitä mainioin! Itseäni kieltämättä harmittaa, ettei ollut ketään matkassa mukana, sillä tänään olisi ollut just se päivä, jolloin meitä olisi kannattanut ikuistaa. Karkki tuntui selkään todella hyvältä ja peileistä vilkuillessa se myös näytti hyvältä.


Alkuunhan Karkki oli maneesissa vähän jännittynyt mutta pian alkoi rentoutua ja tuli todella kivan tuntuiseksi kädelle sekä tuntui olevan paljon parempi niskastaan. Se ei jännittynyt myöskään silloin, kun tehtiin vähän vaikeampia juttuja eli niitä väistöjä. Mä aloitin Karkin kanssa hommat normaalisti käynnissä, tehden neliötä. Suoralla ratsastin Karkki luonnollisesti suoraan ja rauhallisemmaksi, että se tulee vieläkin rennommaksi. Juuri ennen kulmaa pysäytin ja väistätin takaosaa ulos, toistin tätä useamman kerran, kunnes se alkoi sujua kokoajan paremmin ja paremmin. Tämän jälkeen jatkoin vielä käynnissä samaa hommaa, ilman pysähdyksiä ja väistäen etuosaa sisälle.

Tätä samaa ollaan tehty aiemmin myös valmennuksissa, joten siitä syystä tein juuri nyt myös sitä samaa, sillä viimeksikin se toimi, kuten nytkin. Sain toivotun tuloksen eli kummatkin pohkeet paremmin läpi. Ravissa tein paljon siirtymisiä ja annoin Karkin venyttää itseään enemmän eteen-alas. Tällä kertaa ei jäänyt itselle sellaista fiilistä, että kohta koko hevonen on nenällään ja etupainoinen. Se pysyi hetkittäin todella hyvin mun asettamissa raameissa ja olin todella yllättänyt, että se oikeasti myös odotti mua eikä juossut alta pois. Tosin laukassa Karkki meinasi helposti venyä vähän pitkäksi, mutta ei sillä ole vielä tarpeeksi voimaa jne., että sen saisi pieneen, sievään pakettiin. Tai sitten vika on vain ratsastajassa.

Tänään vasen laukka oli Karkille huomattavasti helpommin ratsastettavissa kuin oikea laukka. Osittain se saattaa johtua myös siitä, että mulla jää helposti vasen käsi "tyhjäksi" enkä kanna sitä kunnolla, saatika pidä kunnollista tuntumaa aina. Joku ongelma sillä vasemmalla kädellä on yhä ja se ongelma tuntuu aina eniten korostuvan laukassa. Oikeassa laukassa se tuli kyllä hetkittäin hyväksi, mutta ei yhtä hyväksi mitä vasemmassa. Se laukka on aina ollut Karkille vaikeampi, kuten myös oikea kierros ravissa. Se ei kuitenkaan enää tunnu olevan niin vaikeaa ravissa, mitä laukassa. Jostain syystä ravissa ollaan otettu edistysaskel, muttei laukassa. Noh, kaikkea ei voi saada kerralla. Ehkä se oikea laukkakin tulee hiljalleen helpommaksi, meille kummallekin.

Postauksen kuvat © aaveen.net

maanantai 4. helmikuuta 2019

Ei saa luovuttaa

© Iisa

Tänään oli se päivä, jolloin sain lääkärin mukaan nousta takaisin selkään. Pitihän mun kuitenkin olla vain loppuviikko ratsastamatta ja sen jälkeen kuunnella omaa kroppaa, mitä se sanoo ratsastamisesta. Lähinnä miten kipeä niska on ja kääntyykö pää, pohje on ollut jo eilisestä asti parempi. Tosin ideanahan ei ollut varmaankaan, että suoraan oman sairasloman jälkeen siirryn tekemään normaalia koulutreeniä, mutta hyvin oma kroppa silti kesti. Mitä nyt pohje ei oikein tykännyt kevyestä ravista, mutta onneksi aina voi istua alas. Niskaakin jonkun verran särki, kun olin ilman tukea, mutta mitä pienistä. Halusin silti päästä touhuamaan Karkin kanssa normaalisti ja mielestäni tuki vain hidastaa sekä hankaloittaa mun toimintaa. Nyt on hyvä istua kotona koneella, tuki niskassa. Hups.

Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten kivasti kaikki menikään tänään Karkin kanssa. Se oli alkuun vähän malttamaton ja aina jos pyysin siltä vähän jotain astetta vaikeampaa (kuten takaosan väistämistä), se kompensoi sitä lisäämällä vauhtia. Päätin, että mikäli jo heti ensimmäinen pidäte ei mene läpi, otan seis. Ja se toimi. Aina jos en saanut pidätettä heti läpi, samantien seis. Pian Karkki alkoi olla vastaanottavaisempi mun pidätteiden kanssa ja alkoi tulla hetkittäin enemmän ja enemmän ohjan sekä pohkeen väliin. Kun sitkeästi toisti samaa, se alkoi tuottamaan tulosta. Piti olla vain itse tyyni eikä menettää malttia. Karkki satunnaisesti kyyläili jotain, mutta jatkoin vain sitä, mitä oltiin tekemässä enkä reagoinut sen tuijotteluun. Enkä varsinkaan katsonut sitä, mitä se tuijotteli. Kummasti sekin toimi eikä aikaakaan, kun Karkki tuntui selkään paljon rennommalta. Näinkin pienillä asioilla oli loppuen lopuksi todella iso merkitys. Pitää vain muistaa itse toimia joka kerta samoin eikä sooloilla omiaan. Eikä saa luovuttaa, koskaan.

© Iisa

Tein enimmäkseen käynnissä töitä ja kun se tuntui käynnissä hyvältä, siirryin vasta sitten raviin. Alkuun otin ihan pieniä pätkiä ravia ja aina jos Karkki tuntui jostain syystä "huonolta", otin takaisin käyntiin ja "järjestin" tilanteen uusiksi. Näillä pienillä jutuilla sain lopuksi työstettyä raviakin kivaksi, mutta siihen se jäikin. En nimittäin varsinaisesti työstänyt laukkaa, vaan otin pääosin pelkkiä nostoja. En nähnyt järkeä lähteä enää työstää laukkaa sen suuremmin, kun se oli tullut niin kivaksi käynnissä ja ravissa.Jospa sitä keskiviikkona sitten työstäisi myös laukkaa enemmän, kun huomenna olisi tarkoitus vain juoksutella Karkki kevyesti. Keskiviikkona olisi tarkoitus mennä ensin koulua maneesissa ja sen jälkeen käydä pikaisesti pellolla kuvailemassa. Katsotaan miten pahasti me upotaan sinne hankeen, että meneekö suunnitelmat keskiviikon osalta uusiksi. Pieni hevonen kun ei kauhean pitkälle pötki, jos hankea on reippaasti yli puoli metriä. :'D

perjantai 1. helmikuuta 2019

Kun kouluvalmennus ei alkanut ihan suunnitelmien mukaan


Meillä oli keskiviikkona kouluvalmennus, joka ei alkanut ihan omien suunnitelmien mukaan, vaan päädyin makaamaan terveyskeskukseen, josta mut myöhemmin siirrettiin Hyvinkään sairaalaan. Onnistuin laskeutumaan jo heti alussa Karkin selästä, ennen kuin päästiin edes varsinaisesti aloittamaan koko valmennusta. Tulin pää/niska edellä, jonka seurauksena mulla kaularanka/niska revähti ja joudun tälläkin hetkellä pitämään niskatukea ja niska on yhä kipeä, särkylääkkeiden voimalla siis mennään tälläkin hetkellä. Pää kääntyy jo suht ok'sti, varsinkin vasemmalle. Oikealla kääntäminen sattuu ja niska tuntuu myös todella jäykältä. Tämän kaiken kruunasi vielä se, että jäin tuttuun tapaan ohjista roikkumaan, jonka seurauksena sain hokkikengästä oikean pohkeen päälle. Täysillä se ei kuitenkaan tainnut mun jalalle tulla, kun pohkeessa ei ole mitään massiivista murtumaa. Kuitenkin kauniit hokin reiät koristaa mun saapasta, onneksi vain saapasta eikä pohjetta. Pohje on kuitenkin kosketusarka ja kävely heikohkoa, pohje on myös lähtenyt turpoamaan ja ottamaan kaunista väriä pintaan. Todellinen kipu pohkeessahan alkoi vasta saappaan pois ottamisen jälkeen, jonka jälkeen se myös lähti turpoamaan. Samalla tapaa huimaus, särky ja oksetus alkoi vasta valmennuksen jälkeen.

Minä siis reippaana tyttönä vielä nousin takaisin selkään ja ratsastin valmennuksen, vaikka ensimmäiset 10 minuuttia hetkellisesti niskaan sattuikin. Se meni kuitenkin ohi, tai niinhän mä luulin. Se tuli talliin palatessa takaisin korkojen kera. Eniten tässä ahdistaa ja ärsyttää se, että mitä nyt valmennuksen lopusta muistan, Karkki taisi mennä jopa ihan kivasti ja löysin niitä nappuloita. Siihen se sitten jääkin, muisti nimittäin. Muistamisessa on aukkoja, enkä muistanut esimerkiksi keskiviikko iltana, että olinhan hoitanut varmasti hevosen varusteet pois jne. Ilmeisesti kuitenkin olin, kun ei perästä kuulunut ja ne olivat olleet omilla paikoillaan eilen.


Nythän mulla ei luonnollisesti ole hetkeen asiaa selkään. Lääkäri käski olla ainakin loppuviikon ratsastamatta ja sen jälkeen katsoa, mitä se oma vointi sanoo. Kova hinku olisi treenata ja tehdä montakin muuta asiaa, mutta eipä tarvitse. Onneksi kuitenkaan ei sattunut mitään sen vakavampaa ja olen yhä yhtenä kappaleena. Tässä sen taas huomaa, miten raadollinen tämä harrastus on ja miten hetkessä kaikki voi muuttua. Etenkin, kun tämä johtui omasta, todella typerästä virheestä. Pidensin jalustinta ja mulla oli jalka satulan edessä, kun maneesin ovi kävi ja Karkki päätti kääntyä vauhdilla ympäri. Olisi pitänyt tajuta kun se jo alussa spookkaili, etten voi tuolla tapaa pidentää jalustinta. Edellispäivänä se oli kuitenkin todella kiltti ja miellyttävä, vaikkakin vähän raskas edestä. Luotin liikaa hevoseen.

Tässä päästäänkin taas siihen, että vika on juuri nyt – ainakin mun kohdalla – siellä satulan päällä. Ei hevonenkaan voi rentoutua, jos olen itse kuin viulunkieli. Tiistaina kaikki meni todella kivasti ja Karkkikin tuntui yllättävän rennolta, kun olin itse rennompi. Sama homma vaan ei enää toiminut keskiviikkona, kun jännityin itse. Tämän hevosen kanssa ei passaa jännittynyä, kun se on muutenkin kova jännittäjä ja sen elämässä kaikki on kauhean jännää. Tai ainakin osa asioista, ei nyt ihan kaikki. Pitää vaan jostain löytää se meidän keskinäinen "zen" olotila.