sunnuntai 18. elokuuta 2019

Parhain poni pellolla


Tällä viikolla mun ratsastelut maneesissa tai kentällä ei ole ottanut sujuakseen kovinkaan hyvin. Karkki on ollut kovasti pohkeen takana ja tuntunut jotenkin todella "nihkeältä". Hetkittäin se on kulkenut kivasti, mutta hetkittäin ei. Kaikki kuitenkin muuttui perjantaina, kun päädyin kentän/maneesin sijasta suuntaamaan pellolle. Pelto on hyvä ja tasainen, jossa on hyvä tehdä perinteinen sileän treeni. Eikä tilakaan loppunut ihan heti kesken.

Alkuun Karkki oli varsin jännittynyt ja olin jo varma, että tämä on todella huono idea ja kohta se linkoaa mut alas selästä. Toisin kuitenkin kävi, kun tarpeeksi kauan sitä työstin ja pyysin keskittymään muhun, kaikki alkoi sujua todella hyvin. Kuvaajakin sanoi, ettei ole ikinä nähnyt Karkin ravaavan noin hyvin eteen ja siltä se tuntuikin selkään. Se olisi viipottanut ravissa niin reippaasti, että joutui vähän pidättelemään. Mielummin niin, ettei tarvitse kokoajan ratsastaa eteen. Parasta oli, kun Karkki liikkui eteen ja samaan aikaan myös kuunteli mua, kun alku hötkyilystä oltiin selvitty. Sain vähän työstettyä laukkaakin, vaikka jostain syystä laukka tuottaa mun selälle nyt todella paljon vaikeuksia.





Peltoilun kruunasi tietysti kävelyt selästä tallille takaisin, aivan kuten pellolle mennessä. Olen itsestäni todella ylpeä, että uskalsin mennä pellolla ja oikeasti ratsastaa siellä, enkä jättänyt leikkiä kesken. Olen ylpeä, että uskalsin päästää myös Karkin laukkaamaan vähän reippaammin lopuksi, vaikka se ei ihan täysiä enää siinä kohtaa mennytkään, mutta vähän reippaammin kuitenkin.

Huomenna on hyvä jatkaa taas sileän treeniä maneesissa, kun Karkin viikonloppu on kulunut varsin vaihtelevissa merkeissä, mun kaitsiessa pikkusiskoa ja ollen kaverille kisahoitajana. Huomenna olisi suunnitteleilla pienimuotoinen koulutunti, joten viimeistään ylihuomenna olisi tiedossa tarkempaa analyysia mun omasta ratsastuksesta.

Postauksen kuvat © aaveen.net

maanantai 12. elokuuta 2019

Melkein rento viikonloppu

"Rankkaa tää työnteko t. Karkki"

Viikonloppu meni todella ihanissa merkeissä, vaikka torstaiselta ratsastukselta ei jäänytkään hirveästi mainittavaa jälkipolville. Karkki ei ollut yhtä hyvä torstaina, mitä tiistaina, jonka johdosta päädyin muuttamaan omia suunnitelmia. Karkki oli vähän vastahakoinen, vaikka suorittikin ihan ok'sti. Suoraan sanottuna se vaikutti vähän tympääntyneeltä maneesissa menoon, joten suuntasimme tallikaverin kanssa perjantaina maastoon. Ja se todellakin kannatti! Karkki oli aivan liekeissä ja meillä kaikilla oli oikein mukavaa. Mikäs olisikaan sen parempi tapa aloittaa viikonloppu ja aamu ylipäätänsä, kun rennolla maastolenkillä hyvässä seurassa. Mua ei yhtään jännittänyt maastoon meneminen, päinvastoin. Odotin sitä innolla ja odottelen innolla uusia maastoreissuja, jota on tietysti luvassa. Tämä ei ollut mikään yhden kerran tapahtuma, sillä meillä oli todella hauskaa ja Karkki oli yllättävän rento eikä kertaakaan kyttäillyt mitään. Tosin maastokaverilla oli varmasti osuutta asiaan tässä kohtaa, kun se oli itse rauhallisuus.

Päästiin pitkästä aikaa menemään maastossa muutakin askellajia, kuin käyntiä, mikä tietysti kruunasi koko jutun. Karkki oli myös yhtä innoissaan, että pääsi menemään reipasta ravia ja laukkaa, ilman huolen häivää, vaikka alkuun se vähän kyseli, että oikeastiko täällä saa laukata. Karkin kanssa maastossa laukkailut ja ravailut ovat jääneet aikaisemmin varsin vähäisiksi, jos ei mutamäkilaukkoja lasketa. Vanhiksessa kun ei ole hirveästi paikkoja/kohtia, missä voisi tai saisi mennä käyntiä kovempaa. Asfaltilla laukkaaminen kun ei hirveästi innosta. Onneksi nyt on asiat toisin ja päästään tuulettamaan kummankin pääkoppaa maastossa myös ravaten ja laukaten.

Perjantaisen maastoreissun jälkeen Karkille seurasi seuraavasta päivästä vapaapäivä, mutta en halunnut kuitenkaan jättää sitä täysin vapaalle, joten kävin kävelyttämässä sen. Maastossa tietysti. Maneesissa tai kentällä kävelytys on mun mielestä varsin tylsää, mikäli keli ei ole huono. Musta on tullut sen verran kermapylly, etten huono kelillä maastoile tai mene kentällä, vaan suuntaan suoraan maneesiin. Tämä on niitä maneesitallien iloja, joista voi nauttia. Aikaisemmin kun on pitkään ollut maneesittomalla tallilla, niin tämä tuntuu varsin luksukselta.


Sunnuntaina oli vuorossa melkoisen vakavamielistä kouluratsastusta, mikä aikalailla onnistui täysin nappiin. Itselläni oli alkujaan todella huono päivä ja mietin pitkään, että meneeköhän ratsastus aivan plörinäksi mun omien fiiliksien takia, mutta toisin kävi. Alkuun suunnittelin, että mä ihan vähän vaan keventelen ja herkistelen Karkkia tätä päivää varten, mutta päädyinkin tekemään lopulta varsin hyvän ja perusteellisen koulutreenin. Mikäs siinä oli ratsastellessa, kun hevonen oli hyvä ja itselläni nousi fiilis kattoon jo pelkästään tallilla olosta. Tallilla olemisessa on usein sellainen jännä ilmiö, että siellä saa useimmiten paremman fiiliksen itselleen, toki poikkeuksia on.

Tehtiin paljon siirtymisiä, työstettiin ravia sekä laukkaa ja Karkki puksutti eteenpäin oikein mainiosti, mutta tuli myös pidätteestä nopeasti takaisin. Samoin pohkeeseen reagoitiin nopeasti, eikä kädellä makoiltu. Tuli todella hyvä ja onnistunut fiilis, mikä ei harmittavasti kantanut tähän päivään. Tänään piti olla tiedossa samanlainen setti, mutta oman huonon olon vuoksi tyydyin pelkästään juoksutukseen. Mulla on ollut aamuyöstä asti todella huono olo, eikä nukuttuja yöunia kertynyt kuin reippaat neljä tuntia, joten totesin, että nyt on parempi juoksuttaa. Mutta tulipahan siinäkin taas vähän vaihtelua Karkille ja yritetään koulutreeniä huomenna uudelleen. Keskiviikkona olisikin vuorossa hyppäämistä Emman toimesta, josta on pyrin saamaan blogin puolella myös materiaalia. Alla pieni klippi viimeisemmältä hyppykerralta.

Postauksen kuvat © Julia

torstai 8. elokuuta 2019

Ruusuilla tanssien


Viikonloppu ja alkuviikko on taas kulunut yhdessä hujauksessa, ettei ole ehtinyt edes kissaa sanoa. Viikonloppua mulla tuttuun tapaan vauhditti pikkusisko, mutta pääsin siltikin sunnuntaina mun ja Karkin ensimmäiselle, epäviralliselle koulutunnille pitkään aikaan. Pakko sanoa, että jo oli aikakin. Viime viikkoinen ratsastus kun ei itseltäni sujunut kovin hyvin, kun vertaa aikaisempaa, niin koin tunnin tulleen juuri oikeaan saumaan. Harmikseni vain mulla oli selkä taas todella jäykkänä ja seuraavana päivänä todella kipeänä, kipeämpi kuin aikoihin. Ei taas tiennyt mitenpäin olisi ollut, kun kokoajan särki, jokaisella askeleella kipu oli niin voimakasta, että oksennus meinasi lentää. Onneksi kuitenkin lepo teki tehtävänsä ja selkä oli tiistaina huomattavasti parempi, vaikka tietyt jutut sattuivatkin. Siitä huolimatta uhmasin kipua ja kapusin tiistaina Karkin selkään. Pakko todeta, että se todellakin kannatti!

Karkki oli tiistaina oikein mainio ratsastaa ja taas harmittaa, kun ei ollut kukaan ottamassa kuvia tai videota todistusaineistoksi, mutta niinhän se usein menee. Silloin kun on kuvaaja paikalla, kaikki ei taatusti onnistu. Onneksi maneesissa on peilit, mistä voi ratsastuksen lomassa katsella, että miltä se meno näyttää. Onhan meillä kentälläkin yksi, mutta valitettavasti se on meille liian isolla korkeudella ja näen sieltä vain oman pääni. Pitäisi olla selkeästi korkeampi hevonen, jos siitä haluaisi itseään ja hevosta peilailla. Tosin ratsastuksen tarkoitus ei taida olla itsensä ja hevosen peilailu, vaan se itse ratsastus ja yhteistyö hevosen kanssa. Mutta palataan takaisin itse asiaan, eli siihen tiistaiseen ratsastukseen.

Yritin asettaa vasemmalle, mutta löysinkin käden reidestä. Hupsis!

Karkin kanssa kaikki tuntui sujuvan kuin rasvattu tiistaina, vaikka alunperin ajattelin että tuskin tästäkään mitään tulee, kun selkä oli ollut niin kipeänä. Alkuun mun oli tarkoitus vain kävellä ja vähän kokeilla, mitä selkä tuumii, mutta tilannehan eskaloitui ihan kunnon ratsastukseen ja mulle jäi oikein hyvä fiilis! Ja mikä parasta, selkään ei sattunut keskiviikkoaamuna yhtään, vatsalihaksia sen sijaan kivistä, mutta se kuuluu asiaan. Karkki oli valmiiksi jo menossa ja kyseli multa jatkuvasti, että mitä seuraavaksi. Se oli todella motivoitunut työntekoon, joten käytin tilaisuuden hyödöksi ja työstin sitä kunnolla. Samalla muistuttaen jatkuvasti itseäni käsien kantamisesta ja rauhallisesta kevennyksestä, etten häiritse omalla kropalla tai jalalla hevosen liikettä. Pitää olla vakaa ja antaa hevoselle tilaa edetä. Tuntui ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, että hei, mähän osaan keventää hiljaa ja huomaamattomasti. Mulla taisi ensimmäistä kertaa olla oikeasti oikean mittaiset jalustimet ja jalka oikeassa asennossa, jolloin sain tarvittavan tuen satulasta. Sen siitä saa, kun menee liian pitkillä jalustimilla eikä halua kirveelläkään niitä lyhentää. Ihmeitä tapahtuu selkeästi jo aivan pienilläkin muutoksilla.

Koska Karkki oli hyvin mun avuilla ja erittäin vastaanottavainen, poistuttiin tällä kertaa myös mun oman mukavuusalueen ulkopuolelta ja ravissa pyysiin sitä kunnolla eteen, istuen alas satulaan. Alkuun se tuntui jokseenkin epämukavalta, mutta hetken ajan kuluttua palikat loksahti paikoilleen ja löysin itselleni hyvän asennon, jossa oli helppo olla ja hevonenkin kantoi itseään oikein. Tuli oikeasti todellinen voittajafiilis ja oli pakko jäädä oikein fiilistelemään sitä, että miten hienolta se poni näyttääkään. Sen kanssa on tehty paljon töitä ja tällä hetkellä se tuntuu oikeasti kantavan hedelmää. Sen kanssa on myös välillä hakattu pahasti päätä seinään, joten sen kanssa pitää iloita aivan jokaisesta onnistumisesta. Ne ihmiset, jotka ovat sen kanssa puuhailleet, tietävät mistä puhun. Karkin kanssa kaikki ei ole aina ruusuilla tanssimista, vaikka se onkin pohjimmiltaan todella kiltti hevonen.


Toivon ehdottomasti, että näitä päiviä olisi luvassa lisää tällä viikolla, kun itselläni on päävastuu Karkin liikuttamisesta. Tarkoitus olisi tehdä monipuolisesti vähän kaikkea, paitsi hypätä. Tälle päivälle (torstaille) olen kaavaillut vähän palauttelevaa koulutreeniä, perjantaille mahdollisesti ohjasajoa/juoksutusta ja lauantaille sekä sunnuntaille mahdollisuuksien mukaan maastoilua. Ja kyllä, meinasin mennä ihan selästä maastoon. Tosin maastoilu tällä hetkellä vain riippuu siitä, että saadaanko me kaveri maastoon. Yksinään en sinne ainakaan vielä uskalla lähteä, sen verran tuli traumoja siitä tippumisesta. Olin silloin yksin ja ilman puhelinta, onneksi toinen tallilainen oli (mun tietämättä) lähellä, joten hän sai hälytettyä apua. Nyt taas muistaa, että miksi se puhelin on hyvä olla mukana, kun maastoilee.

Postauksen kuvat © Julia