keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Vakavamielistä esteratsastusta


Eilen päästiin harrastamaan vakavamielistä esteratsastusta, kera meidän huippukuvaajan. Täysin kommelluksitta ja virheittä ei tietenkään tätä estetuntia saatu vedettyä läpi, mutta mitäs noista. Itsellä oli silti todella itsevarma ja hyvä fiilis, mikä selkeästi heijastui Karkkiinkin. Se oli todella mainio, vaikka alkuun olikin pahasti pohkeen takana. Loppua kohden hypyt vain parani ja Karkin laukkakin sai aivan uuden vaihteen. Puhumattakaan loppuraveista, missä Karkki pisteli parastaan. Olen todella iloinen, että uskalsin ylittää itseni ja alkaa taas tosissaan hyppäämään, tätä haluan tehdä jatkossa lisää! Kenties tulevaisuudessa meidän lajiksi vaihtuu oikeasti ne esteet, mutta katsotaan nyt vielä ainakin muutamat estetunnit, ennen kuin aletaan oikeasti suunnittelemaan mitään sen kauemmaksi. Mutta sen olen kuitenkin jo päättänyt, että seuraavissa kotikisoissa starttaamme jonkun luokan. 

Karkki suoriutui varsin kivasti ja kiltisti kaikista tehtävistä, mitä nyt otettiin yksi kielto 80 cm pystylle. Se oli puhtaasti oma moka ja Karkki joutui aikamoiseen häkellykseen, sillä mä en ollut sen tukena. Mulla oli jalka täysin irti, enkä ollut sen tukena yhtään, jonka vuoksi me kiellettiin. Sen sijaan, että mulle olisi jäänyt hirveä kammo tai huono fiilis, mä nousin takaisin selkään ja tulin uudestaan. Tällä kertaa pitäen jalan kiinni ja ollen läsnä. Ja kappas, ylihän sitä mentiin. Rehellisesti sanottuna Karkki ei epäroinut kertaakaan millekkään esteelle, mutta korkeuden selkeästi noustessa se tarvitsee multa tukea ja kannustusta, että ollaan menossa yhdessä yli. Oikeastaan riitti, että mulla on vain pohje kiinni enkä lähtenyt ennen aikojaan hyppyyn. Enkä nyt tarkoita kiinni pitämisellä, että puristaisin jatkuvasti pohkeella, vaan sitä, että se on vain lähellä kylkeä eikä niin, että siellä on 5 sentin ilmarako. Tämä sama valitettavasti pätee myös siihen sileällä ratsastukseen, pitää olla jalka lähellä, ilman sitä 5 sentin ilmarakoa.



Musta alkaa hiljalleen taas tuntua siltä, että palaset alkavat Karkin kanssa hiljalleen loksahtamaan paikoilleen. Kunhan vain vielä saataisiin kouluvalmennukset sujumaan paremmin, niin kaikki olisi lähes täydellistä. Mutta kaikkea ei voi saada kerralla, joten täytyy iloita niistä pienistä, hyvistä hetkistä. Pakko oppia olemaan tyytyväinen myös niistä, eikä keskittyä niihin huonoihin hetkiin, kuten muutamaa postausta aikaisemmin kirjoitinkin. Onneksi kuitenkin maastoilu sujuu meillä jo paljon paremmin ja ollaan päästy myös yksinään maastoilemaan, vaikkakin mennään tuttuja ja melko lyhyitä lenkkejä, mutta on se tyhjääkin parempi. Hiljaa hyvä tulee, paitsi hypätessä. Siinä pitäisi saada enemmän laukkaa.

Tänään kuitenkin heitetään estehyppelöiden mietinnät hetkeksi nurkkaan, kun Karkilla on vuorossa läpiratsastus/ratsutus. Meinasin olla niinkin reipas, että otan kameran mukaan ja napsin muutamia kuvia, kun Karkki menee meidän valmentajan alla aina niin kivasti. En vain ymmärrä, miten meidän valmentaja saakin näyttämään sen niin helpolta ja eleettömältä. Tosin onhan se helppoa, kun sen osaa. Siksi mekin valmentaudutaan aktiivisesti, että itsekin osaisin olla mahdollisimman eleetön ja saisin näyttämään sen helpolta.



 Postauksen kuvat © aaveen.net

torstai 18. huhtikuuta 2019

Liikaa painetta



Eilen harjoitettiin pitkästä aikaa keppijumppaa eli mentiin puomeja. Meillä oli yllättävän kivaa, vaikka kuski joutuukin taas hiukan sättimään itseään. Huomasin nimittäin mun vanhan ongelman nousseen pintaan, en anna Karkin edetä tarpeeksi. Ratsastan kokoajan käsijarrun pohjassa ja pitäen painetta jalalla, enkä anna sujua. Alla olevasta videosta näkee, kuinka pidän Karkkia edestä ja puristan reidellä, eikä Karkki näin ollen voi laukata kunnolla eteen, saatika laukata ylipäätänsä kunnolla. En vain ymmärrä, miksen voi antaa sen edetä. Ei se hirveästi auta, että käsken Karkkia jalalla eteen, kun pidän samaan aikaan edestä kiinni. Jännä juttu tapahtui, kun viimeisen kerran puomeja tullessani annoin edestä tilaa ja olin jalalla hiljaa. Tultiin huomattavasti paremmassa rytmissä ja Karkki vaikutti enemmän kuin tyytyväiseltä, kun annoin sen suorittaa rauhassa. Toki pidin jalan lähellä, mutten puristanut tai häirinnyt Karkkia. Harmi vain, ettei juuri se viimeinen suoritus tullut videolle, siitä olisi nähnyt myös selkeän eron.

Oli sinänsä hienoa huomata, miten pienellä asialla oli oikeasti iso vaikutus meidän suoritukseen ja ylipäätänsä Karkin suorittamiseen. Mun pitää oikeasti vaan olla hiljaa selässä eikä säätää jatkuvasti liikaa, eikä varsinkaan pitää edestä liiallisesti. Pitää antaa Karkin edetä. Se kuitenkin nätisti suorittaa, kun annan sille siihen mahdollisuuden. Siinä kohtaa kun tultiin puomeja, Karkkia ei kiinnostanut yhtään mikään muu. Se halusi vain edetä ja suorittaa. Mun pitää vain yrittää rentoutua, eikä olla kiinni ohjassa ja pitää hirveää painetta jalalla/istunnalla. Siitäkin huolimatta, että mä itse mokasin, olen kuitenkin tyytyväinen meidän kokonaisuuteen, mitä eilen oli. Meillä oli kuitenkin oikeasti kivaa, vaikkei se välttämättä videoiden kautta hirveästi välity. Tätä me halutaan tehdä jatkossakin, kuten myös hyppelyitä. Sain itselleni taas hirveän hingun päästä hyppäämään Karkin kanssa, joten tätä me tullaan jatkossakin tekemään, tosin valvovan silmän alla, että päästään mahdollisimman pian mun ongelmista eroon. Estepuolen lisäksi tosi pitää valmentautua ahkerasti myös koulupuolella, kun ne koulupuolen ongelmat heijastuu myös sinne estepuolelle, mm. myös katse alaspäin on yksi iso virhe. Pitää katsoa eteen eikä sinne niskaan!


Mä en ymmärrä, miksi jossain vaiheessa lopetin Karkin kanssa hyppäämisen tai ylipäätänsä säännöllisemmän puomityöskentelyn, kun tajusin eilen oikeasti nauttivan siitä. Mä en tajua, miksi annoin joidenkin vanhojen pelkojen nousta niin vahvasti esiin, kun ajattelin hyppäämistä tai puomien menoa. En vain yksinkertaisesti ymmärrä, sillä ihan kivaahan se oli loppupeleissä. Pelkään aina, että tipun, mutta kuten tässä viimeisen vuoden aikana on tullut huomattua, niin sieltä voi tippua ihan ilman niitä puomejakin. Karkki on sen verran sähäkkä ja säpsy välillä, että valitettavasti sieltä voi tulla alas ihan ravissa tai jopa käynnissä. Ei siihen tarvita mitään erikoista, kun Karkki säikähtää. Se osaa kääntyä sen verran nopeasti ympäri, ettei mulla hirveästi ole siinä aikaa korjata tilannetta. Tosin viimeiset pari kertaa, kun Karkki on nämä yllärikäännökset tehnyt, olen apinanraivolla saanut pidettyä itseni selässä. Ja se jos mikä on tuonut itselleni voittajafiiliksen. Mutta onneksi Karkki on taas rauhoittunut, kun on lämpimämpää ja se on liikkunut säännöllisesti. Pakkaset ja epäsäännöllinen/kevyt liikutus on oikeasti Karkin kanssa todella huono yhdistelmä.

Onneksi talvi on nyt kuitenkin takanapäin ja tietää, miten toimia taas ensi talvena. Nyt täytyy vain keskittyä tulevaan ja eritoten siihen, mitä tänään Karkin kanssa touhuilee, sillä huomenna olisi taas tiedossa kovaa koulurääkkiä, ainakin ratsastajalle. Tänään olisi tarkoitus tehdä hommia astetta kevyemmin, niin jaksaa huomenna pakertaa. Maastossa me ainakin tänään käydään tekemässä pitkä lenkki, jonka jälkeen olisi tarkoitus mennä vähän kentälle pyörimään ja ottamaan askellajit läpi.

Meillähän oli muuten alkuun tarkoitus pitää viikonloppuna puomipäivä, mutta koska päädyin siihen, että pidän viikonlopun melkoisen maastoilupainotteisena, otimmekin jo puomeja eilen. Tulipahan Karkille vähän vaihtelua kahden kouluvalmennuksen välissä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Paluu normaaliin arkeen


Viime postauksessa kerroin meidän suunnitelmista ja siitä, että mun pitää olla suunnitelmallisempi, mutta – yllätys, yllätys – homma meni aivan reisille jo heti alkuunsa, kun flunssa pukkasi päälle. Enää siitä on muistona vain järkyttävä yskä ja satunnaisesti pienet hengenahdistukset, jos hengästyy. Muutenhan se ei menoa haittaa ja kaikki mahdollinen on tehty yskän taltuttamiseksi, mutta ei se vaan lähde. Sitä hetkeä odotellessa, nimittäin tämä yskä vie multa yöunet lähes kokonaan. Silti pitää jaksaa painaa, kun ei enää ehdi sairastella. Toivon vaan sormet ristissä, ettei tästä tule enää mitään jälkitautia. Nyt ei ole todellakaan aikaa sellaiseen, haluaisin tehdä asiat täysillä enkä sinnepäin. Tässä näkee nyt sen mun muuttuneen asenteen ratsastusta kohtaan. Mun muuttunut asenne sai tänään vielä vähän lisäboostia, kun olin katsomassa meidän tallilla järjestettäviä koulurataharjoituksia. En malta odottaa, että me päästäisiin starttaamaan niissä joku kaunis päivä, samoin kilpailuissa. Vaikka on paljon hommaa edessä, ollaan me myös paljon tehtykin. Siitä iso kiitos, jälleen kerran, meidän erittäin kärsivälliselle valmentajalle.

Mutta mitä me nyt sitten ollaan oikein tehty, kun ollaan löysäilty? No, maanantaina mun kaveri ratsasti Karkin ja tiistaina menin itse melko kevyesti. Silloin tuntui jo hetkellisesti, että flunssa olisi ohi, mutta eheei. Ei sentään. Siispä keskiviikkona Karkki sai juoksennella liinan päässä pikaisesti ja nauttia vapaapäivästä torstaina. Perjantaina taasen mun oli tarkoitus juoksuttaa Karkki liinan päässä puomeilla, mutta tyhjä kenttä kutsui mua päästämään Karkin siihen irti ja antaa nauttia elämästään täysin rinnoin, ilman kuskia tai mitään muutakaan ylimääräistä. Toki lopuksi otin vielä Karkin loppuraveiksi liinan päähän, että vähän malttaisi ravailla oikeinpäin eikä pää pilvissä ja häntä tötteröllä. Eilen taasen yritin suorittaa jotain kouluratsastusta muistuttavaa asiaa, siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä yskä yltyi ajoittain todella pahaksi. Saatiin me hei kuitenkin yksi hyvä ravipätkä, jonka jälkeen oli hyvä lopettaa ja siirtyä maastoon suorittamaan loppukäyntejä.

Tänään me sitten treenattiin oikeasti, sillä olinhan tuijotellut lähes koko päivän kouluratsastusta, joten motivaatio oli kova ja korkealla. Laitoin kulkaas oikein pintelit Karkille! Oli hassua laittaa pitkästä aikaa pintelit, kun niitä en ole käyttänyt moneen vuoteen. Aina on ollut suojat, mutta koska halvalla sain, niin pitihän ne pintelitkin ostaa. Ne on kuitenkin täysin saman väriset, kuin mun lempparihuopa. Varusteurheilua parhaimmillaan siis.


Alkuunhan Karkki oli sitä mieltä, että treenaappa muuten keskenäs, me ollaan tähänkin asti vain hömpötelty. Pienen käynnistyksen jälkeen Karkki alkoikin pelittää ihan kivasti, vaikkei nyt erityisen täydellisyyttä hiponut. Tänään jostain syystä käynti ja laukka oli ne parhaimmat askellajit, mutta kyllä lopussa ravistakin irtosi ihan kivaa pätkää. Uskalsin jopa ratsastaa Karkkia ravissa enemmän eteen ja kyllähän sieltä irtosi ihan kivaa lisättyä ravia, tosin vain hetken verran. Hirveästi kun ei olla noita lisäyksiä tehty, lähinnä sitä suoruutta ja eteenpäin ratsastusta ollaan harjoitettu. Tosin sen jälkeen Karkin ravi tuntui paljon paremmalta ja jotenkin irtonaisemmalta. Kerrankin tuntui, että Karkki ravaa oikeasti takaa eteen, joten pitihän sitäkin välillä peilistä tuijotella. Hienoltahan se näytti, vaikkakin itsellä tuntui jokainen ruuminosa liikkuvan täysin eri suuntaan. Kunto on heikko itselläni, joten sille täytyy tehdä jotain, taas. Välillä tuntuu, että jopa oikeasti jaksaa ja välillä taas ei.

Ensi viikollahan meillä on melkoisen tiukka ohjelma, sillä meillä on peräti kaksi kouluvalmennusta, kun tämän viikkoinen peruuntui. Ensimmäinen on huomenna ja toinen on perjantaina. Siinä välissä meinasin ihan vain harjoittaa huomisessa valmennuksessa tehtyjä juttuja, että ollaan "tikissä" perjantaina. Lauantainahan meidän olisi tarkoitus mennä Kumpumäen ratsastuskoululle match show'hun, mutta muutamien mutkien tullessa matkaan, katsotaan päästäänkö me sittenkään. Huomennahan sekin varmastuu, että päästäänkö sinne vai joutuuko sen perumaan. Mikäli lauantaina ei päästä lähtemään, mennään maastoon. Sunnuntaina olisi tarkoitus vähän harjoittaa puomijumppaa, mutta lupauduin kaverin mukaan kisahoitajaksi, joten katsellaan miten se sunnuntai loppupeleissä menee. Koulukilpailuissa kun aina tuppaa vähän venähtämään. Ainakin kävelyllä käydään sunnuntaina, jos ei muuta.

Onko muilla aina tiukkoja suunnitelmia seuraavalle viikolle vai menettekö enemmän fiilispohjalla?