torstai 13. syyskuuta 2018

Vastauksia kysymyksiin - osa 3


Tässä olisi kolmas osa vastauspostauksesta, edelliset osat löydät täältä ja täältä. Poikkeuksellisesti joudun pilkkomaan nämä vastauspostaukset alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen neljään osaan, joista viimeinen tulee olemaan videolla.


Millainen talli olisi unelma?
Omaa tallia en mielellään haluaisi, ainakaan juuri nyt. Mutta vuokrapaikalla ollessa unelmien talli olisi talli, jossa kaikella on oma paikkansa, selkeät säännöt ja mutkattomat järjestelyt. Tietysti tallilla pitää olla kentän ja viihtyisän sekä siistin tallin lisäksi maneesi ja monipuoliset maastot. Itse tykkään enemmän isoista, kuin pienistä talleista. Mulle tulee vähän ahdistunut olo, jos ei näe muita ihmisiä tallilla ollessaan tai siellä on joka kerta "kuoleman hiljaista". Toki onhan se kiva, että välillä on omaa rauhaa jne., mutta pääosin viihdyn isolla tallilla.


Millainen kesä Teillä oli?
Meillä oli todella mukava kesä! Ihan kaikkea suunnitelmia ei päästy toteuttamaan, mutta kesä oli silti mukava ja erittäin opettavainen. Päästin jopa yksinkin maastoilemaan, ensimmäistä kertaa Karkin mulla oloaikana. Päästiin myös hyppäämään ja alkukesästä kahlaamankin, puhumattakaan niistä kaikista opeista ja uusista oivalluksista, jota valmennuksissa tuli.


Millaisista hevosista tykkäät?
Rehellisistä, omalla moottorilla liikkuvista ja ratsastajaa miellyttävistä hevosista, jolla on pientä pilkettä silmäkulmassa. Juuri sellaisista kuin Karkki on ja Waltsu oli, tosin kummallakin välillä vähän toi omalla moottorilla liikkuminen "ontui", mutta kyllä ne moottorit sieltä käynnistyi, kun osasi oikein vaatia.

Tykkään myös, että hevonen on ihmisläheinen ja viihtyy ihmisen seurassa sekä ottaa kontaktia. Tähän mennessä mulla ei ole ollut sellaista hevosta, joka ei ottaisi ihmiseen kontaktia ja olisi varsinainen koiranpentu.


Mihin asioihin kiinnität huomiota koeratsastuksessa ja hevosen käyttäytymisessä?
Luonne, käytös, apuihin vastaaminen ja liikkeet/liikkuminen (liikkuu puhtaasti, eikä esim onnu tai liiku muuten epämääräisesti).


Ostatko paljon varusteita? Tykkäätkö jostain merkistä erityisesti?
Ostan! Etenkin heräteostoksia tulee osteltua turhankin usein ja huomaan about viikon jälkeen jo, etten oikeasti tarvitse kyseistä tuotetta. Mutta onneksi niistä on suht helppo päästä eroon, kun myy nettikirppiksillä pilkkahintaan pois.

Mulla ei ole Karkin varusteissa mitään tiettyä merkkiä, mitä ostaisin tai käyttäisin, mutta haaveilen yhä tästä kouluhuovasta. Se on vain turhan tyyris, ainakin mulle. Mutta jospa mä joku päivä satsaisin siihen, sen sijaan, että ostaisin kolme uutta halpishuopaa. Uskon vahvasti, että tämä huopa pitää paremmin muotonsa ja ulkonäkö pysyy pidempään hyvänä. Meillä kun nuo halpishuovat ovat ikävästi haalistuneet pesussa eikä pysy enää samalla tapaa ryhdikkäänä kuin ostaessa.

Omissa varusteissa taidan alkaa kääntyä merkkiuskolliseksi, kun kesällä kaveri sai mut yli puhuttua ostamaan Kingslandin ratsastusleggarit. Ne ovat oikeasti todella ihanat päällä ja niissä olevat gripit ovat vain plussaa. Tosin alkuunhan en meinannut pystyä keventämään, kun gripit tarrasivat todella kovaa satulaan kiinni. Onneksi ne ovat nyt vähän kuluneet, niin saa takapuolenkin penkistä irti. Ne ovat kuitenkin todella ihanat jalassa eivätkä hiosta ikävästi kesähelteillä. Tosin joudun luopamaan niistä piakkoin, kun ilmat alkavat viiletä, kun ne ovat enemmän kesähousut.


Seuraatko kilparatsastusta, millä tasolla?
En pahemmin seuraa. Satunnaisesti tulee esim. Havenin kautta katseltua jos joku tuttu on kisaamassa tms.


Kuka/ketkä on lemppari ratsastajia, miksi?
Ehdottomasti oma valmentaja! Tykkään sen tyylistä ratsastaa ja muutenkin käsitellä hevosia.


Kokeilitko monia eri hevosia ennen ostamasia hevosia?
Kokeilin muutamaa.


Olisitko halunnut/voinut mennä ulkomailta etsimään hevosta? Mistä maasta?
Olisin voinut mennä, jos olisin halunnut. En vaan kokenut tarpeelliseksi heti alkuun lähteä katselemaan hevosta ulkomailta kun muutamia potentiaalisia ehdokkaita täällä kotimaassakin oli. Ajatuksen asteella olisin voinut lähteä katsomaan hevosta esim. Virosta tai Ruotsista. Pidemmälle lähteminen tuskin mua olisi hirveästi inspiroinut.

2 kommenttia:

  1. Todella kivasti toteutettu postaus taas kerran, tätä oli ilo lukea! Innokkaasti odottelen myös neljättä osaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kommentti näytetään hyväksynnän jälkeen, mikäli se on asiallinen.