keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Kuulumisia kerrakseen


Tästä on taas jo tovi, kun viimeksi kirjoittelin blogin puolelle, kun se on vain vähän jäänyt. Ei ole ollut oikein kunnollista materiaalia ja aikaa kirjoitella, vaikka into olisi kyllä kova. Kokoajan tuntuu olevan hämärää ja huonoa keliä, joten kuvien saaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Aina silloin kun kuvaajaa ei ole saatavilla, on tietysti hyvä keli. Silloin myös hevonen tuntuu aina super hyvältä ja hienolta, kun ollaan kentällä ilman kuvaajaa. Viime viikkoisella koulutunnilla Karkki oli aivan super hieno, eikä meillä taaskaan ollut kuvaajaa. Tosin tunti oli siihen aikaan illasta, että alkoi jo hämärtämään, joten kuvaajalla ei olisi oikeastaan ollut siinä kohtaa enää mitään virkaa. Hämärässä tai pimeässä otetut liikekuvat kun ei tunnetusti ole mitenkään järin hyviä, onneksi sentään postauksessa otettuja kuvia saatiin edes vähän pelastettua, vaikka nekin on otettu neljän maissa, jolloin alkoi jo hämärtämään.

Hienosti niistä ainakin huomaa mun rikki menneen saappaan, jos ei muuta! Sitä en ole vieläkään ehtinyt viedä suutarille, joten muutamat kerrat on saanut vähän jesaria teippailla. Tosin jokaisella kerralla vetoketju on pysynyt kiinni eikä ole lähtenyt yhtään hirvistämään, kun teipin on poistanut. Tällä viikolla on pakko saada joku rako, milloin ehtii suutarille ajella. On vain yksi tietty suutari, kenelle haluan viedä saappaat korjattavaksi, joten kotikaupungin suutari ei tule kysymykseen. Haluan saada saappaan takaisin oikeasti ehjänä ja kestävänä. Tämä kyseinen saapas, joka on rikki, on vuosi sitten korjattu erään toisen suutarin toimesta ja kuten voi arvata, se ei ollut kovinkaan kestävää tekoa. Kaiken lisäksi sen korjauksessa kesti ja asiakaspalvelussakin olisi ollut parantamisen varaa. Mutta se siitä, palataan niihin meidän kuulumisiin.

Luovuus kunniaan; ei ole sellaista asiaa, mitä ei jesarilla voi korjata. Hyvin pysyy saappaan rikkinäinen vetoketjukin kasassa!

Viime viikko alkoi varsin hyvin ja päättyi myös hyvin! Alkuviikosta mentiin vähän kevyemmin sileällä ja sain oikeasti todellisia ahaa elämyksiä, jälleen kerran. Karkki oli tiistaina vähän spooky, mutta kun itse pysyin rentona ja enkä välittänyt sen spookkailusta, Karkki myös toimi ja rauhoittui. En käynyt siihen "käsiksi" eli en reagoinut millään tapaa, mutta en myöskään jättänyt sitä yksin. En alkanut jännittämään enkä jättänyt ratsastusta siihen, vaan jatkoi juuri sitä tehtävää mitä olinkin tekemässä ja arvatkaas mitä. Se kyttäily loppui siihen, kuin seinään. Karkki ei enää vilkaissutkaan sinne pelottavaan kohtaan kertaakaan, mitä aikaisemmin säikähti, vaan kulki mun alla rennosti ja kuuliaisesti. Samaa toistettiin myös keskiviikon tunnilla, jossa pääpaino oli siirtymisissä. Olin itse vielä kipeänä ja olen yhä, mutta silti halusin päästä tunnille, joten otettiin vähän kevyemmin. Tehtiin nopeita, ponnekkaita siirtymisiä käynnin ja ravin sisälle sekä käynnistä raviin ja toisinpäin. Sain aivan uskomattoman hienoja pätkiä, kun takaosa lähti oikeasti kunnolla käyntiin ja tunsin sen polkevan rungon alle. Tässä kohtaa harmitti, kun ei ollut ketään ottamassa edes videota. Olisi ollut kiva nähdä, miltä se näyttää maasta versus miltä tuntui selkään.

Mutta aina ei voi kaikkea saada, tärkeintä on se voittajafiilis mikä itselle jäi tunnin jälkeen. Karkki oli muutenkin alusta asti todella hyvin orientoitunut työntekoon, mikä oli todella positiivista. Se vain selkeästi alkuun odotti, että kohta mä taas otan enemmän ohjaa ja alan ratsastamaa kädellä. Mutta ei, en tehnyt niin. Mulla on oikeastaan oma ratsastustyyli muuttunut uuden opettajan myötä paljon ja se on ollut positiivista huomata, että se vaikutta positiivisesti Karkkiin. Toki mulla on ohjat tuntumalla, mutta annan sille enemmän tilaa edestä, että saadaan se pois luotiviivan takaa ja mahdollisimman eteen sekä alas, kun sillä on tapana jännittää helposti niskansa ja painua luotiviivan taakse.


Keskiviikkoisen koulutunnin jälkeen oli hyvä ottaa seuraavana päivänä vähän kavaletteja ja virittää Karkki Jennalle valmiiksi lauantain koitosta varten! Luonnollisesti Jenna itse viritteli itsellensä ponin omille säädöilleen ja ne saikin aikaan todella hyviä pätkiä, myös kavaletti-/puomitreeni sujui erinomaisesti. Jenna ja Karkki sai paljon hyviä toistoja ja kaikille jäi todella hyvä fiilis ja odoteltiin innolla lauantaista kilpailukoitosta, mikä sujuikin yli odotusten. Ainakin toisen luokan osalta, mutta koko reissu sujui pääosin muuten yli odotusten. Karkki lastautui hyvin ja käyttäytyi hyvin vieraassa paikassa, sekä se myös jaksoi tsempata itseään pitkän päivän aikana. Selkeästi myös perjantain kevyt juoksutus osui juuri oikeaan saumaan, että Karkki jaksoi lauantaina. Taidettiin siis löytää juuri sopivat valmistautumismetodit meille.

Alla näkyy Jennan ja Karkin lauantainen 80 cm rata, mikä oikeutti tuplanolla suorituksella neljänteen sijaan, ajalla 40,92. En olisi ihan osannut odottaa, että Karkin ensimmäinen 80 cm kisarata menisi näinkin hyvin, mitä meni. Multa meinasi siinä kohtaa henki loppua, kun tajusin, että ne pääsivät uusintaan. Olin niin iloinen jo siitä, että tuli puhdas perusrata ja Jenna pysyi kyydissä sen kakkosesteen jälkeen. Edellisessä luokassa Jenna ja Karkki erkaantuivat toisistaan juuri sen kakkosesteen jälkeen, joten jo pelkän perusradan läpivienti tuntui jo voitolta. Näin ollen Karkki sai itsellensä ensimmäisen ruusukkeen tällä kaudella, toivottavasti ensi kaudella niitä on tulossa monta lisää! Tällä kaudella käydään vielä yhdet kilpailut ratsastuskeskus Ainossa ja sitten taitaa olla kausi taputeltu, yhtä nopeasti kun alkoikin.

linkki videoon - video © Carolina, kuvat © Meeri

torstai 7. marraskuuta 2019

Ongelmia ratkomassa


Tiistaina meillä oli koulutunti, jossa päästiin käsiksi meidän suurimpiin ongelmiin, mitä meillä on yhdessä ja erikseen. Yksi suuri ongelma on Karkin kyttäily/säikkyily, välillä ne tulee ihan aiheesta ja välillä aiheetta. Tuntuu, että se on osittain opittu tapa, jolla on hyvä välttää työntekoa ja mennä sieltä mistä aita on matalin. Useimmitenhan mulla käy niin, että itse siinä kohtaa jännityn ja hermostun, milloin mennään pahasti metsään eikä päästä takaisin siihen hyvään ja rentoon fiilikseen enää koko ratsastuskerran aikana. Nämä kyyläilyt ja säpsyilyt alkavat yleensä siinä kohtaa, kun ilmat alkavat viilentyä. Nyt on pakko kuitenkin todeta, että ne ovat selkeästi lievempiä, kuin aikaisemmin ja ne ovat selkeästi myös vähentyneet. Ilmathan ovat olleet viileämpi jo hyvän tovin, mutta tiistaina vasta ensimmäisen kerran tuli muutamasti säpsyilyt ja kyttäilyt. Siitä huolimatta mulla oli ainoastaan yhden kerran sellainen olo, että pysynkö kyydissä. Muuten vain naureskelin Karkin pöllöilylle. Ainoa vaan, että ne oli oikeasti täysin aiheellisia eikä turhia. Kyllähän ne maneesin humisevat seinät voivat pienen ponin syödä.

Jokaisella kerralla mun pitää vaan muistaa olla itse rentona ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mutta. En saa itse missään nimessä alkaa ratsastamaan isommalla paineella, en saa luoda Karkille sitä mielikuvaa, että tässä oli joku jännä juttu. Pitää vaan luottaa siihen, ettei se poistu paikalta ja olla todella rentona. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty, mutta se oikeasti toimii kun uskaltaa itse rentoutua ja keskittyä vain siihen tekemiseen, eikä miettiä mitä seuraavaksi säikähdetään. Ei saa antaa omalle tai hevosen pelolle valtaa, pitää houkutella se tekemään mun kanssa yhdessä töitä, kevyin avuin. Huomasin selkeän eron, mitä tapahtui kun tehtiin töitä jälleen yhdessä enkä paineistanut Karkkia liikaa. Tämä ei ole kuitenkaan sama asia, kuin olisin selässä vain hiljaa ja vähän pyydän sitä tekemään, ehei. Tarkoitan tällä sitä, että mun pitää tehdä asiat aivan samalla tapaa, kuin ennen säikähtämistä tai kyttäilyä. En saa muuttaa mitään, en saa jännittyä ja alkaa ratsastamaan kovalla paineella. Ratsastamalla samalla tavalla kuin ennen säikähdystä, kerron Karkille ettei tässä ole mitään hätää, tehdään töitä yhdessä.

Monelle nämä asiat voivat kuulostaa joltain kukkahattuilulta, mutta sitähän se ei todellisuudessa ole. Se on vain tapa, jolla sain Karkin välittömästi takaisin tekemään mun kanssa töitä. Karkki on kuitenkin herkkä hevonen, joka peilaa ratsastajan mielialan välittömästi itseensä. Jos itse hermostun, hevonen hermostuu. Jos itse jännitän, hevonen jännittää. Tämä yksi tunti avasi enemmän mun silmiä siitä, miten tätä pientä hevosta oikeasti kuuluu ratsastaa.


Alkutunnistahan saimme varsin hyviä pätkiä käynnissä sekä ravissa, eikä näistä kyyläilyistä tai säikkyilyistä ollut tietoakaan, mutta ne alkoivat välittömästi kun kaikki kaverit poistuivat maneesista. Jo siinä huomasi mussa itsessäni selkeän eron, olin paljon rennompi kun lähellä oli muita ratsukoita, vaikka olinkin tunnilla ja sain jatkuvasti ohjeita, miten parantaa omaa ratsastustani ja sitä, miten vaikutan paremmin Karkkiin. Oli sinänsä onni, että Karkki aloitti tämän juuri tunnin aikana, sillä sain välittömästi ohjeet miten toimia ja ne oikeasti toimivat Karkin kanssa. Tästä on todella hyvä jatkaa tunneilla ja yksinään, joskin nyt meillä jää treenit hetkeksi väliin kun itse suuntaan viikonlopuksi mökille.

Ensi viikolla kuitenkin jatkamme normaalisti treenejä, joko kentällä tai maneesissa. Riippuen siitä, miten hyvin säätiedotukset pitää paikkaansa. Tällä hetkellä meidän kenttä on kuin betonia, eikä tuollainen pikkuriikkinen kerros lunta yhtään auta siihen. Saisi tulla joko kunnolla lunta tai olla kunnolla plussaa, että kenttä pehmenisi. Jäässähän se ei ole, mutta kova on.

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Treenihommia

© Jenna

Viime viikolla oli tuttuun tapaan Jennan ja Karkin yhteinen hyppelykerta, joka sujui mallikkaasti, ottaen huomioon kuinka vähän niillä on yhteisiä hyppelykertoja takana. Tultiin pientä radan tynkää ja lopulta yksi este oli korkeimillaan sen 125 cm ja muut oli 100-110 cm. Hienosti pikkumies suoriutui, vaikka alkuun pitikin vähän kyseenalaistaa yhtä estettä. Juuri sitä, joka lopulta nousi siihen 125 cm. Tästähän voidaan olla montaa mieltä, että oliko oikein nostaa se este niin korkeaksi, kun otettiin siihen matalammalla korkeudella muutama kielto. Mutta siihen oli ihan puhdas syy, miksi ne kiellot tuli ja se oli puhtaasti kyttäys. Karkilla oli kuitenkin hyvä draivi päällä ja se hyppäsi hyvin, joten en nähnyt mitään syytä, miksei estettä olisi voinut nostaa. Se este tultiin kyseisellä korkeudella kolmisen kertaa, joten mistään hirveästä preppauksesta isommalla esteellä ei ollut kyse. Se oli vain yksi este muiden joukossa, mutta olen silti äärettömän ylpeä ja kiitollinen, miten hienosti tämä pieni hevonen suoriutui esteestä, joka oli vain 26 senttiä matalampi mitä Karkki on säkäkorkeudeltaan. Tällä viikolla ei ole tarkoitus hypellä samalla tapaa isompaa, vaan haetaan enemmän rutiinia siihen 70/80 cm, menemällä maneesille, jossa voidaan hypätä pidempää rataa ja treenata oksereita sekä linjoja.

Tarkoituksena olisi kuitenkin, että Jenna ja Karkki pääsisivät tällä kaudella vielä starttaamaan edes muutamat pienet kilpailut, mikäli kaikki menee nappiin. Ensin pitää käydä kuitenkin vähän ihmettelemässä hallissa, että miten hypyt siellä sujuu, ennen kuin lähtee kilpailemaan halliin. Nyt vaan sujuvia ratoja kotona ja maneesissa alle, niin eiköhän ne ala olla kohta valmiita radoille yhdessä, kun ovat tulleet toisilleen paremmin tutuiksi. Innolla odotan, mitä tuleman vielä pitää. Ensi kaudella on varmasti luvassa paljon kilpailuja Jennan ja Karkin toimesta, tai ainakin toivon niin. Ellei nyt mitään katastrofaalista satu, kuten että jompi kumpi loukkaantuu tms.


Toivon mukaan ensi kaudella me myös Karkin kanssa päästäisiin kouluradoille, mutta se tietää vain aktiivista treeniä, muistaen välillä vähän hölläillä ja antaa Karkin viettää vapaapäiviään kävelyjen ja muun oheistoiminnan merkeissä. Ei pidä kuitenkaan treenata liikaa hikihatussa, ettei kummankaan meistä motivaatio kärsi ja hommasta tule liian totista. Onnea on hyvät maastot, joissa voi käydä välillä tuulettumassa ja hakemassa lisäboostia kentällä tai maneesissa pyörimiseen.

Karkin kanssa en vain tällä viikolla ole ehtinyt vielä kertaakaan maastoon, kun talvi päätti yllättää meidät. Karkki on kuitenkin sujuvasti työskennellyt kentällä tiistaina, joten tänään se sai ansaitun vapaansa. Huomenna on luvassa maneesireissu, vaikka kenttä onkin ratsastuskunnossa. Tarkoitus on mennä vain vähän tutkailemaan uutta maneesia, jossa samalla suoritetaan viikottainen ratsutus/läpiratsastus. Näin alkuun meidän uusi opettaja ratsastaa Karkin kerran viikossa läpi ja pitää mulle tunnin, että päästään paremmin alkuun. Läpiratsastus on kyllä tosiaan tullut tarpeeseen ja Karkki on aina sen jälkeen ollut todella hyvä ratsastaa. Siltä tuntuu löytyvän ihan uudenlaisia vaihteita omassa tekemisessään, mikä saa mutkin hämmästymään. Ja tämä kaikki vain muutaman kerran perusteella eli odotan meiltä varsin nousujohteista kehitystä, vaikka toki aina ei voi onnistua. Nyt on mennyt hetken aikaa ehkä vähän liiankin hyvin Karkin kanssa, joten hiukan hirvittää tulevat viikot, että mitenhän paljon otetaan takapakkia. Onneksi aina voi kuitenkin suunnata maastoon, jos hommat ei kentällä pelitä oman mielen mukaan. ;)

© Carolina

Tosin jossain kohdinhan meille tulee pakollinen tauko treeneistä, kun Karkille saapuu hammaslääkäri ja suunnitelmissa olisi myös tilata sille hieroja. Itse en ole huomannut sen olevan juuri nyt jumissa, mutta onhan se silti hyvä hieroa hyvissä ajoin, ennen kuin menee jumiin tmv. Samalla näkee, että ollaanko esimerkiksi satulan kanssa oikeilla jäljillä yhä eikä olla ihan metsään menty. Satulahan istuu nyt todella tasaisesti ja hyvin, karvasta huolimatta. Jouduin aavistuksen leventämään satulaa, mutta se leveni liikaa, joten laitoin sinne karvan väliin ja nyt se on taas hyvä. Tai sitten itse kuvittelen. Toki me tsekattiin satula myös meidän uuden opettajan kanssa ja se oli mun kanssa samoilla linjoilla, joten ihan hirveän metsään en ole ainakaan mennyt. Silti se on hyvä tarkastuttaa useammalla ihmisellä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Musta on alkanut tulla vähän hysteerinen tämän satulan kanssa, kun viimeisin satula ei istunut Karkille kovinkaan kauaa. Tosin tässä on se hyvä puoli, että tätä satulaa pystyy muokkaamaan leveämmäksi tai kapeammaksi. Ja onhan se nyt muutenkin äärettömän kiva satula! Vaikka en alkuun meinannut yhtään osata istua siinä.