sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Irti siitä oikeasta ohjasta!


Eilen mulla oli kouluvalmennus, josta ei tällä kertaa valitettavasti tullut materiaalia. Sen sijaan saatte ihastella kuvia, jotka otin perjantaina meidän valmentajasta ja Karkista. On se vaan niin paljon paremman näköinen osaavan ratsastajan alla, kuin mun. Vaikka kyllähän se munkin alla kulkee kivasti ja vilauttelee hienoja pätkiä. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja sitä rataa.

Karkki oli eilen selkeästi parempi ratsastaa, kun valmentaja oli sitä edellisenä päivänä viritellyt, kuten aina. Se on aina paljon suorempi ja parempi, myös siihen vasempaan eli vaikeampaan kierrokseen. Siitä syystä päätin jo valmennusta varatessa, että otetaan edelliselle päivälle ratsutus, jotta saan hyvästä ja notkeammasta hevosesta enemmän ”irti”. Itse ratsastellessa se tuppaa välillä mennä haahuiluksi ja oikeassa ohjassa roikkumiseksi. Eilen kun ei saanut niissä ohjissa roikkua, vaan piti oikeasti ratsastaa. Karkin piti olla kahden ohjan ja pohkeen välissä, eikä kiemurrella tai mennä matona kolmella uralla. On muuten oikeasti yllättävän vaikeaa ratsastaa hevosta suoraan, huh! Etenkin kun ei voi ottaa "tukea" seinästä, vaan pitää saada se ratsastettua uran sisäpuolella kulkemaan suoraan, edelleenkin niiden ohjien ja pohkeiden väliin, tasaisesti. Eikä niin, että kuski tai hevonen roikkuu toisessa ohjassa. Useimmiten kuski roikkuu siinä oikeassa ohjassa, enkä oikein vieläkään tiedä sille mitään muuta fiksua selitystä, kuin että olen itse oikea kätinen. Aikaisemminhan tykkäsin roikkua siinä sisäohjassa, nyt se on siirtynyt oikeaan ohjaan. En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. :'D



Siitä juontaa myös juurensa, että Karkille on vasemmassa kierroksessa tällä hetkellä vastalaukka vahvana. Se tarjoaa sitä joka väliin, kun itse istun kokoajan enempi oikealla enkä pidä hevosta suorana. Tätä ongelmaa ei onneksi esiinny valmennuksessa tai parina ratsutuksen jälkeisenä päivään. Jännä juttu, kun hevonen on jumpattu notkeaksi ja suoraksi. Jään myös todella paljon pitämään oikeasta ohjasta, jolloin Karkki ei luonnollisestikaan nosta vasenta laukkaa, kun omalla istunnalla ja ohjalla viestin sille, että nostetaan oikea laukka. Tänään kuitenkin valmennuksessa tajusin kun oteltiin niitä laukannostoja, että hei hetkonen, mehän just nosteltiin niitä vasempia laukkoja, ilman mitään ongelmaa. Sen siitä saa, kun ensin työstetään hevonen suoraksi ja avuille, niin ei olekaan nostoissa ongelmia. Kaikki on vaan yksinkertaisesti kiinni siitä, mitä selässä oleva touhuaa. Sillä esimerkiksi juoksuttaessa liinassa tai irtona vasen laukka nousee täysin normaalisti, ei mitään ongelmaa. Montaa muutakaan ongelmaa meillä ei ole valmennuksien aikana, kun hevonen kulkee suorana ja itse ratsastan sitä oikein. Jännästi ne tietyt ongelmat katoaa, kun oikeasti joutuu tekemään töitä. Karkki on siitä todella kiva hevonen, että se antaa itsestään paljon, kun siltä oikeasti osaa vain pyytää ja osaa itse ratsastaa. Ilmaiseksihan se ei mielellään mitää anna, mutta on ratsastaessa silti melko nöyrä. Sen kanssa on kiva tehdä töitä!


Tämän kaksi päiväisen todellisen puurtamisen jälkeen käyn huomenna vähän keventelemässä Karkkia letkeäksi (ja suoraksi!), harmi ettei samaa voi sanoa itsestäni. Kouluvalmennuksen jälkeen on yleensä vatsalihakset todella kipeät parisen päivää, kunnes se menee ohi. Tietää ainakin tehneensä jotain! Tosin tietää sen myös valmennuksen jälkeenkin, kun on ihan maitohapoilla. Samaa voi sanoa Karkistakin, siksi on hyvä palautella sitä huomenna, talutella ylihuomenna ja antaa sen jälkeen vapaapäivä. Itse olen todennut Karkille kaikista sopivammaksi kyseisen järjestelyn, näin se jaksaa paremmin ja fiilis pysyy kummallakin hyvänä. Karkki saa käytännössä siis kaksi vapaapäivää putkeen, vaikka toisena kävelläänkin. Tosin saattaa olla, että käydään taas kävelypäivän ratoksi vähän kahlailemassa. Kahlailu (ja varmaan myös uiminen) tuntuu olevan kovasti Karkin mieleen.


Tähän loppuun haluan vielä sanoa jotain astetta ikävämpään ja surullisempaa, eilen on nimittäin kulunut vuosi siitä, kun sanoin hyvästit Waltsulle, elämäni hevoselle. Onneksi Karkki on täyttämässä näitä suuria saappaita ja hyvin se tuntuu niitä täyttävän, rakastun tuohon hevoseen päivä päivältä vain enemmän. Karkki myös muistuttaa mua niin paljon Waltsusta, niiden kultainen perusluonne on todella samanlaiset ja ratsastaessakin niissä on jotain niin samaa. Karkin kanssa elo tuntuu kotoisalta ja turvalliselta.
Siksi haluan tähän loppuun vielä lisätä Waltsun muistovideon, lepää rauhassa, rakas. ♥


keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kesä on hevosihmisen parasta aikaa

1

Mä en tiedä muista, mutta omasta mielestäni kesä on ehdottomasti ihmisen ja vieläpä hevosihmisen parasta aikaa. Ei tarvitse toppautua miljooniin eri vaatekappaleisiin, kun menee ratsastamaan tai ylipäätänsä tallille. Ei tarvitse puljata paksujen loimien kanssa, eikä valitella kylmyyttä tai pimeää. Lista on oikeastaan loputon, miksi omasta mielestä kesä on parempi kuin talvi tai syksy. Tosin onhan talvessa ja syksyssäkin omat hyvät puolensa, mutta itse ehdottomasti tykkään enempi kesästä. Etenkin kuin silloin pääsee omasta mielestäni tekemään enemmän kaikkea, kuten esimerkiksi uittamaan hevosta. Tai meidän tapauksessa kahluuttaamaan, ei ollut eilen "uittopaikka" oikein sellainen, jossa voisi kunnolla uida hevosen kanssa. Mutta pääasia oli kuitenkin, että kaikilla oli kivaa ja Karkki tykkäsi olla vedessä.

Tykkäättekö te itse kesästä vai jostain muusta vuodenajasta?
Mikä kuvista on sinun suosikkisi?

2
 
3
 
4
 
5
 
6 & 7


Postauksen kuvat © Iiris

tiistai 15. toukokuuta 2018

Pilvilinnoissa leijuen

13.5. - © Janna

Meillä on todella kivaa Karkin kanssa, tehdään kaikkea hauskaa ja kivaa. Kaikki tuntuu juuri nyt ihanalta ja täydelliseltä, leijun itse jossain pilvilinnoissa just nyt. Tuntuu, ettei mikään voi horjuttaa tätä fiilistä, mutta pessimistinä tiedän, että pilvilinnoista tullaan jossain kohtaa alas ja lujaa. Sitä ennen kuitenkin nautitaan tästä ja eletään tässä hetkessä. Ollaan onnellisia. Kuten eilen tallikaverini totesi, musta näkee, että mä olen onnellinen. Ja sitä mä tosiaan olen. Onnellinen. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, tuntuu että meillä on Karkin kanssa tietynlainen yhteys. En osaa selittää, mutta sen vain tuntee. Tai sitten kuvittelen koko jutun.

Karkin kanssa uskallan tehdä niitä asioita, mitä en aikaisemmin uskaltanut tehdä kuin yhden hevosen kanssa. Uskalsin luottaa siihen kyseiseen hevoseen ja uskallan luottaa nykyään myös Karkkiinkin. Karkissa on vain sitä jotain, mikä vei mennessään. Se on luotettava, sydämmellinen ja täydellinen just mulle. Tämä kyseinen hevonen, johon aikaisemmin luotin kuin kiveen, oli Waltsu. Se oli mulle se the hevonen. Mutta valitettavasti jouduin sanomaan ikuiset hyvästit Waltsulle viime vuoden toukokuussa, kuten moni varmasti tietääkin. Enää reilu viikko ja sitten tulee täyteen vuosi siitä, kun Waltsu nukkui ikiuneen. Tässä vajaassa vuodessa on ehtinyt tapahtua todella paljon, niin hyvää kuin pahaakin. Paras asia/teko oli ehdottomasti Karkin kanssa yhteistyön aloittaminen ja sen omaksi ostaminen. Ja kyllä, Karkki on nykyään mun oma. Tosin jos ihan pilkkua viilataan, Karkki on puoliksi mun ja pikkusiskoni. Karkki on oiva alkeishevonen pikkusiskolleni, kun sen aika koittaa.

15.5. - © Iiris

Karkin kanssa on päästy paljon etenemään siitä, kun se tuli mulle. Olen päässyt enemmän "sisään" siihen, miten Karkki toimii ratsastuksellisesti ja saadaan kokoajan vain enemmän ja enemmän parempia pätkiä. Niistä pätkistä olen onnellinen ja erittäin tyytyväinen. Kaiken ei tarvitse olla siinä suhteessa heti täydellistä, sillä tärkeintä on ne pienet onnistumiset, jotka kantaa pitkälle. Ihan kuten olen aina sanonutkin. Tämä päivä oli varsin hyvä esimerkki siitä, että miten paljon Karkki antaa oikeasti itsestään. Se teki kaiken mitä pyysin, samantien. Sain ensimmäistä kertaa ratsastettua laukkaa eteen ja sen jälkeen "koottua", ilman turhia rikkoja tai epämääräsiä askelia. Otettiin todella pieni pätkä "kokoamista", että sain sitä vähän suoremmaksi eikä se kaatuisi heti seuraavassa kulmassa/lyhyellä sivulla mun  sisäpohjetta vasten. Otin ihan pieniä pätkiä kerrallaan, ettei Karkki väsyisi liiaksi. Tämän kaiken tein pääosin istunnalla, nyt kun on päässyt itse enemmän jyvälle omasta istunnastani ja oppinut istumaan paremmin Karkin laukassa. Kiitos meidän ihanan ja hyvän valmentajan, ollaan edetty lyhyessä ajassa nopeasti. Häneltä olen saanut paljon uusia oivalluksia todella yksinkertaisinkiin asioihin, joita olen itse pitänyt itselleni vaikeina.

13.5. - © Janna

Koska Karkki oli tänään ja muina päivinä hyvä ratsastaa, kävimme luonnollisesti tänään laukkaamassa mutamäen. Aivan kuten äitienpäivänäkin, tosin silloin kävimme myös laukkaamassa kevyesti pienen peltotien pätkän. Karkki lähtee yleensä mutamäessä melko reippaasti ja tykkää, kun pääsee menemään reippaasti. Se on hyvää vaihtelua ja mielenvirkitystä niin Karkille kuin mullekin. Mielelläni lähtisin Karkin kanssa myös maastoon, mutta meillä ei hirveästi ole sellaisia maastoreittejä, missä pääsisi myös ravaamaan ja laukkaamaan. Sitä me kummatkin tarvittaisiin, kuten myös niitä käyntilenkkejäkin. Karkin kanssa olen saanut lyhyessä ajassa paljon itsevarmuuttaa ja nytmaastoilu suorastaan houkuttaa, mikä on oikeasti aikamoinen ihme, kun vertaa parin viikon takaiseen hannailuuni, kun maastoon piti lähteä. Aikoja sitten jännitin jostain syystä myös ilman satulaa menoa ja en sitä mielellään tehnyt, mutta niin mä vaan eilen Karkilla köpöttelin ilman satulaa. Tässä sen huomaa, luottamuksen nimittäin. Pystyn luottamaan Karkkiin.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Niin kiva, että melkein itkettää


Jopas sitä on taas vierähtänyt reilusti aikaa viimeisimmästä postauksesta, melkein jo viikko. Mulla ei ollut tarkoitus pitää näin pitkää väliä postauksien suhteen, mutta koska ulkona helli kesäiset ilmat, ei tullut hirveästi koneella oltua. Mutta selittelyt sikseen ja palataan takaisin itse asiaan.  Kun mentiin viime viikonloppuna suhteellisen raskaasti, palauttelin Karkkia maanantaina maastolenkillä ilman satulaa ja tiistaisiksi Karkki sai vapaapäivän, jolloin vietin itse aikaa järvellä lilluen. Koska unohdin levittää sitä aurinkorasvaa säärini tiistaina, muuttui keskiviikkoinen liikutus pelkäksi juoksutukseksi ja torstainen kouluvalkku ratsutukseksi. En pystynyt pukemaan ratsastushousuja, saatika saappaita, sen verran kipeänä oli sääret. Ne hohkaa edelleen punaisena, mutta sietää jo paremmin kosketusta vaatteista ja saappaista, joten eilen pystyin pistämään "pitkästä" aikaa ratsastushousut jalkaan ja vetämään kivan koulutreenin Karkin kanssa. Painosanalla kiva, sillä se oli todella hyvillä säädöillä valmentajan jäljiltä ja itse sai oikeastaan vain nautiskella. Ainakin aluksi, kunnes meinasi lämpö hyydyttää armaan ratsuni.


Eilen tein niinkin taktisen vedon, että vaihdoin Karkille kuolaimen, keskusteltuani torstaina valmentajan kanssa kuolainvalinnoista. Itse olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, ettei tuo feikkivisioni ole Karkille se kaikista parhain mahdollinen, joten olen vaihdellut sen ja tavallisen kolmipalan väliltä. Aikaisemmin kolmipalakaan ei tuntunut hyvältä, mutta tänään se tuntui poikkeuksellisen hyvältä, kun säädin kuolainta "alemmaksi". Laitoin sitä reiän löysemmälle mitä normaalisti ja se tuntui paljon paremmalta. Toki kaikkihan voi johtua vain siitä, että valmentaja läpiratsasti Karkin torstaina ja siksi se oli nyt kolmipalallakin hyvä. Toisaalta taas sanotaan, että se on ihan sama mitä suussa on, ratsastajan käsi merkitsee. Sekin on totta, mutta kyllä silläkin on oikeasti merkitystä, mitä siellä suussa on. Vai onko mitään. Sitäkin olisi kiva testata Karkin kanssa, ihan vain vaikka höntsäilyn yhteydessä.

Mutta katsotaan onko kolmipala vielä hyvän tuntuinen esimerkiksi muutaman päivän päästä vai oliko kaikki vain tosiaan kiinni siitä, että se on edellisenä päivänä läpiratsastettu. Eilen oli suoranainen nautinto ratsastella, kun ei tarvinnut liiemmin Karkin kanssa keskustella mun avuista, vaan se oli kokoajan siinä. Se kuunteli ja toimi lähes moitteettomasti, mitä nyt meinasi alkuun olla vähän löysä.


Karkki oli kuitenkin hyvin kuulolla, vaikka olikin löysä. Ravissa se lähti todella kivasti etenemään, eikä hetken päästä löysyydestä ollut tietoakaan. Se kuunteli kumpaakin pohjetta sekä ohjaa, se oli kahden ohjan ja pohkeen välissä, kuten kuuluukin. Sen kanssa olisi voinut jatkaa ravailua vaikka hamaan tappiin asti, mutta päätin pitää treenin suht lyhyenä. Laukassakaan ei tuntunut olevan juuri ongelmaa, paitsi myötäys. Hetkittäin Karkki tuli taas kivasti mun ohjien ja pohkeiden väliin ja hetkittäin se karkasi avuilta. Se oli kuitenkin kovasti menossa, joten annoin sen laukata suht reippaasti eteen, sen enempiä himmailematta. Pääasia oli, että kummallakin jäi hyvä fiilis ja laukat nousi kumpaankin suuntaan todella napakasti. Nostot ovat aikaisemmin olleet ne ongelmakohdat, kun itse hyökkään eteen. Nyt se on vähän alkanut vähenemään ja kykenen muutenkin istumaan Karkin laukassa paljon paremmin, kuin aikaisemmin. Se on jo mulle itsessään työvoitto/saavutus laukan suhteen, hiljalleen voin alkaa vaatia itseltäni ja Karkilta lisää.

Kokonaisuudessaan olin oikein tyytyväinen meidän treeniin ja Karkki tuntui todella kivalta, vähän meinasi itkettään, kun se oli niin kiva. Toki koko treenin kruunasi kuitenkin meidän mutamäkilaukat, jotka käytiin ottamassa ensimmäistä kertaa Karkin kanssa. Meidän tallin vieressä menee siis sellainen mäki, jota kutsutaan mutamäeksi, joka ei kyllä oikeasti ole mutainen.




Postauksen kuvat © Iiris

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Tapahtumarikas viikonloppu


Eilen meillä oli vihdoista viimein kouluvalmennus, joka tuli taas – yllätys, yllätys – todella tarpeeseen. Olin itse alkutunnista todella kadoksissa, eikä koko hommasta oikein meinannut tulla yhtikäs mitään. Vaikka kuinka yritin ja yritin, ei kroppa toiminut aivojen kanssa samaan tahtiin. Olin jotenkin "lukossa". Ja niin taisi olla myös Karkkikin, kun ei se oikea pohje meinannut millään mennä aluksi läpi. Eikä mikään ihmekään, kun kuski roikkuu saman puolen ohjassa ja jännittyneenä puristaa reisillä. Jotain kuitenkin tapahtui ja ykskaks oikea pohje menikin läpi, kenties kuski heräsi omasta horroksestaan ja alkoi ratsastamaan?

Tosin sain usein kuulla siitä valmennuksen aikana, kuinka roikun sisäohjassa ja tottahan se on. Itseasiassa kuvistakin huomaa, kuinka olen sisäohjassa kokoajan kiinni enkä anna hevoselle tilaa suoristua. Aikaisemmin kirjoitin, että ongelmana on vain se oikea käsi ja oikea ohja, mutta nyt se on selkeästi kumpikin käsi, sisäkätenä. Oikea vain on voimakkaampi, kun olen oikeakätinen. Kummasti vain se hevonen suoristui, muoto ja asenne työskentelyyn parani, kun hellitin sisäohjasta. Olisi tehnyt mieli ottaa kokonaan sisäohja irti, etten roikkuisi kokoajan siinä. Tosin valmennuksen lopuksihan mä sain peukaloiden päihin raipan, että kädet olisi samalla korkeudella, enkä pääsisi ratsastamaan niihin paljoa ohjalla. Kaikki ratsastushan tapahtuu pääosin istunnalla ja pohkeella, alle 20 % on ohjalla. Täytyy kyllä sanoa, että mä olen oikeasti todella tyytyväinen meidän nykyisen valmentajan oppeihin. Me edetään pala palalta enemmän, luonnollisesti parempaan suuntaan.


Eilisen vakavamielisin kouluratsastuksen vastapuoleksi oli hyvä heittää tänään vähän ranttaliksi ja mennä muutamia puomeja. Sai kummankin pääkoppa nollautua ja tehdä jotain muutakin, kuin pelkästään kouluilla. Tosin Karkilla taisi olla enemmän hauskaa, kuin mulla. Mua välillä vähän hirvitti, kun Karkki innostui niin kovin puomeista, vaikkei mulle missään vaiheessa tullut oloa, että se esim. heittäisi mut alas selästä tai tarkoituksella kuskaisi. Paitsi kerran. Siinä kohtaa kun puomilinjan jälkeen oli vastassa avoin maneesin ovi, tuli pieni jännitys momentti. Karkki oli todella menossa ja mietin, että näinköhän mä saan sen käännettyä kohti lyhyttä sivua tai hidastettu niin, ettei poistuta siitä avoimesta maneesin ovesta. Sain sen kuitenkin käännettyä hyvissä ajoin ennen sitä avointa ovea sekä myös pysäytettyä, tosin olin jossain kohdin aivan varma, että nyt mennään nurin. Mutta sivusta katsoja sanoi, ettei se näyttänyt yhtään niin kaaottiselta tilanteelta, miltä se selkään tuntui. Hyvä niin. Eikun ei.

Uusi yritys puomeilla ja taas lähdettiin reippaasti, tosin tällä kertaa mentiin kaarre hallitummin laukassa ja saatiin kaikille hyvä mieli. Tai ainakin Karkille. Se oli oikeasti todella kiva tänään, vaikka vähän puomeista innostuikin ja meinasi painaa kädelle. Kunnes itse tajusin, roikun taas siinä sisäohjassa, joten eipä ihmekään kun toinen painaa vastaan. Kun tajusin antaa sille tilaa ja hellittää sisäohjasta, se liikkui varsin kivasti ja sain pidätteetkin läpi. Tosin puomeilun jälkeisissä loppuraveissa Karkki muistutti enemmän Vermon takasuoralta lähtijää, kuin kouluratsua. Siinä sai vatsalihaksetkin kyytiä, kun koitti samaan aikaan pidättää istunnalla ja ohjalla, ettei Karkki juokse ihan alta pois. Lopuksi se kuitenkin rauhoittui ja malttoi ravata rauhassa, johon oli oikeastaan hyvä lopettaa. Innolla odottelen kuvamateriaalia tästä päivästä, että näkee miltä meno oikeasti näytti. Jaan niitä sitten tänne bloginkin puolella, ihan vaan hauskuuttaakseen teitä. :'D


Postauksen kuvat © Ada

torstai 3. toukokuuta 2018

Ylä -ja alamäkiä

2.5. - © Veera K. / VK hevoskuvaus

Nyt en tarkoita mäkitreeniä, vaan meidän arkea sileällä. Eilen Karkki palasi muutaman päivän vapailtaan ja menokin oli sen mukaista. Normaalisti juoksutan Karkin vapaiden jälkeen, mutta juoksutuksen sijaan kiipesin eilen selkään. Karkilla oli virtaa ja keskittymiskykykin taisi jäädä talliin, kun piti työnteko aloittaa. Tosin siitä huolimatta saatiin hyviäkin pätkiä aikaiseksi, vaikka alku oli kaikkea muuta kuin hyvää. Karkki oli todella vahva edestä, eikä meinannut kuunnella yhen yhtäkään pidätettä, mutta eteenpäin mentiin ja reippaasti. Vihdoin kun sain ensimmäisiä pidätteitä läpi, se tuli hitaaksi pohkeelle. Se oli oikeastaan joko tai, kunnes palaset loksahti paikoilleen ja mentiin jotenkin järkevästi.

Koin eilen Karkin kanssa jotain todella uutta, se kuumui laukannostoissa. Se alkoi hetkittäin ennakoimaan, meni kiireiseksi ja lähti todella reippaasti laukkaan. Tunsin todella selkeästi, kuinka se ponnisti laukkaan, vaikka aina se oikea laukka ei noussutkaan. Istun itse todella vinossa, mikä aiheuttaa myös sen, ettei Karkilta aina nouse se kyseisen kierroksen oikea laukka, eli oikeasti vasen laukka. Se nostaa mielummin oikean laukan, enkä yhtään ihmettele. Kun katselin noita kuvia, joita Veera ja Ada on ottanut, roikun oikeassa ohjassa ja olen vinossa. Tietämättäni siis asetan kokoajan oikealle. Valmennuksissa tätä ongelmaa harvoin on, kun valmentaja jaksaa tarpeeksi kauan jankuttaa mulle siitä. Huomaa siis, etten viime viikolla ehtinyt valmennukseen. Onneksi meillä on ylihuomenna valmennus.

2.5. - © Veera K. / VK hevoskuvaus

Tänään en oikein tiedä, oliko Karkki parempi vai huonompi. Kivoja pätkiä meille tuli tänäänkin, kuten eilenkin. En tiedä oliko maneesin pohjalla tai jollain muulla vaikutusta asiaan, mutta Karkki oli jotenkin löysä, pohkeen takana ja painoi kädelle. Vaikka kuinka sitä yritti herkistellä ja tehdä kaikkea, että saisi sen enemmän kuulolle, se ei tuntunut siltikään tarpeeksi hyvältä. Se ei tuntunut yhtä hyvältä kuin eilen tai aikaisemmin. Jospa Karkille pääsi taas väsy yllättämään tai pohja oli liian raskas? Ei voi tietää. Siksipä Karkilla on huomenna kevyempi päivä, jolloin käyn sen kanssa maastossa kävelemässä maastakäsin ja juoksuttelen. Lauantaina eli ylihuomenna kun olisi se valmennus ja sunnuntaina on suunnitelmissa mennä kevyesti puomeja. Ensi viikolle en ole vielä suunnitellut sen tarkempaa ohjelmaa, mutta tarkoituksena olisi suunnistaa alkuviikosta maastoon. Kunhan saan vain oman autoni korjauksesta/huollosta, ettei tarvitse olla muiden kyytien varassa. Jotain pientä flunssan poikaistakin mulle meinasi pukata, mutta onneksi olikin vain perinteinen poskiontelontulehdus ja allergiaa.

© Ada M.

Mitä teidän loppuviikon ohjelmaan kuuluu?