torstai 28. kesäkuuta 2018

Hei me edistytään!


Eilen oltiin Karkin kanssa kouluvalmennuksessa ja Karkki tuntui todella hyvältä jo heti alusta alkaen, selkeästi edellispäiväinen valmentajan läpiratsastus taas teki tehtävänsä ja Karkki oli notkempi kuin normaalisti. Tuntui myös, että itse olisin nytkähtänyt omassa ratsastuksessani reilusti eteenpäin. Olinhan mä viimeisimmän kouluvalmennuksen jälkeen muistutellut itselleni sitä oikean käden ongelmaa niin paljon, että se tuli jo mun uniin. Unessahan tipuin Karkin selästä kun roikuin liikaa oikeassa ohjassa, hups!

Eilen itseasiassa tuntui siltä, että aloin ymmärtämään paremmin sitä ulkoapujen merkitystä, kun Karkki vastasi oikein salamana, kun lopetin oikeassa ohjassa roikkumisen ja aloin ratsastamaan enempi ulkoavuilla. Tuin Karkkia ulkoavuilla, kuitenkaan kannattelematta sitä. Sen piti itse kantaa oma kroppansa ja mä vain autoin sitä ratsastamalla sitä oikein. Ei paljoa tehnyt mieli roikkua oikeassa ohjassa, kun ilman siinä roikkumista Karkki alkoi toimia. Jännä juttu! Tosin sanoin myös valmentajalle, että nyt olen alkanut hiukan hiffaamaan asioita eri tavalla ja se näkyi myös mun ratsastuksessa ja siinä, miten Karkki toimi. Tuntui, että saatiin ennätyksellisen paljon niitä todella hyviä pätkiä. Niin siinä vain käy, kun alkaa itse oikeasti ratsastamaan ja keskittyy siihen mitä tekee. Nythän ongelmana on myös mun katse, tuppaan tuijottamaan niskaan jatkuvasti. Siitäkin pitää päästä eroon, mun pitää tuntea oman istunnan alla se, milloin se hevonen kulkee oikein, eikä tuijottamalla niskaan.


Helpollahan me ei eilenkään päästy, sen sijaan, että hevoselta vaadittaisiin kuuta taivaalta, se vaatiminen tapahtuu mun osalta. Mun pitää istua ja ratsastaa, ilman niskaan tuijottamista. Luulin jo hetken, että nyt kuolen, kun istuin raviin alas. Mulla on hirveän vaikea istua Karkin raviin alas, kun Karkin ravi on sellaista "leijuvaa"/joustavaa. Vaikea selittää, se pitää nähdä videolta. Siinä kohtaa kun Karkki ravaa hitaasti ja "leijuu", siellä on todella vaikea istua, kun ei ole sellaista selkeää rytmiä. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Mun pitää uskaltaa pyytää sitä eteen, eikä antaa "leijua" eteenpäin. Silloin ravi paranee ja mä pystyn paremmin mukautumaan siihen ravin rytmiin. Tätä samaa esiintyy myös keventäessä, tosin kevyessä ravissa mä saan Karkkia ratsastettua paremmin eteen. Silloin en purista niin pahasti reisillä (tosin ylläolevassa kuvassa on juuri se hetki, kun puristan reisillä, silloin valitettavasti oma istunta kärsii ja nojaan liikaa eteen, jalkahan mulla on tarkoituksella takana kun väistätän takaosaa), kuin istuessa alas. Eihän se hevonen haluakaan liikkua eteen, kun viestitän sille istunnalla, ettei mennä kovempaa. Pitää saada siis itsensä rennoksi ja notkeaksi(!), pitänee muistaa myös venytellä.


Sen lisäksi, että saimme eilen käynnissä ja ravissa hyviä pätkiä, tapahtui jotain todella yllätyksellistä. Ensimmäistä kertaa Karkin mulla oloaikana sain parhaimmat laukannostot ikinä, vasemmassa laukassa. Vasen laukkahan on Karkilla se huonompi laukka, joten olin todella ylpeä meistä kummastakin. Pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla myös ratsastamaan sitä vasenta laukkaa, eikä tullut enää fiilistä, että se me kaaduttaisiin tai että Karkki kaatuisi mun sisäjalan päälle. Olin enemmäin kuin tyytyväinen Karkkiin, se yritti ja suoritti niin kovin hyvin! Oikea laukkakin sujui, mutta Karkki alkoi vähän liiaksi väsähtämään, joten otettiin siihen suuntaan pääosin nostoja. Oikea laukkahan on Karkilla kuitenkin se helpompi ja parempi laukka. Tosin hypätessähän vasen laukka oli myös hyvä, mutta ei vasemman laukannostot olleet silloin yhtä hyviä kuin eilen. Kyllä me edistytään, pikkuhiljaa.


Postauksen kuvat © Ada

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Heittäydyin eilen hurjaksi


Eilisen maastoilun sijaan heittäydyinkin hurjaksi ja päädyin hyppäämään Karkilla. Ja kuinka ollakkaan, sain myös kuvaajan värvättyä tälläkin kertaa paikalle, joten ette jääneet ilman todistusaineistoa. Kuvaajana toimi pitkästä aikaa Sirkku, jota en ole pitkään aikaan muutenkaan nähnyt, joten tallireissu kokonaisuudessaan hoitui varsin pitkän kaavan kautta.

Aloin jo edellisiltana miettimään, että mitähän sitä Karkin ja mun pään menoksi oikein kentälle kasaisi. Alkuun mietin pienen radan rakennusta, mutta koska Karkin edellisestä, kunnon hyppykerrasta on aikaa, ajattelin helpottaa hommaa vielä. Joten päädyin pistämään esteet pitkän sivun suuntaisesti, 7 ja 14 metrin välein. Ihan ensimmäisenä oli tosin puomi, josta oli ensimmäiselle ristikolle 7 metriä ja tältä ristikolta oli seuraavalle ristikolle (joka oli lopussa pysty) 14 metriä. Ideana oli tulla ensimmäiseltä puomilta ensimmäiselle ristikolle yhdellä laukalla ja jatkaa siitä kolmella laukalla seuraavalle. Tultiin myös samaa 14 metrin väliä toisesta suunnasta, johon piti saada myös se kolme laukkaa. Otettiin toisesta suunnasta tultaessa ylimääräinen puomi pois, joten siihen ei tullut samaa 7 metrin väliä enää, toisin kuin toisesta suunnasta.


Luonnollisesti ennen hyppäystä verkkasin Karkin sileällä ja aloitin tuttuun tapaan työstämään sitä ensin käynnissä, halusin että se kulkee suorana kummastakin kyljestään ja kuuntelee mun apuja täsmällisesti. Siksi mm. väistätin sitä vuorotellen oikealle ja vuorotellen vasemmalle, että saan varmastin kummatkin pohkeet läpi. Ravissa vain asettelin ja taivuttelin sitä, koittaen saada kummatkin pohkeet läpi. Ravissa mulla oli hirveitä ongelmia, kun meidän estepenkki ei tunne sanaa "tuki". Joutui ihan omalla kropallaan pitämään itseään "kasassa". Kauhean työlästä. Sama homma oli myös laukassa, mutta kyllä siitä selvittiin. Jotenkin. Hiljalleen kuitenkin ratsastuksen mittaan aloin taas tottua estesatulaan, eikä se enää tuntunutkaan niin kamalalta. Eikä varsinkaan tuntunut kamalalta, kun alettiin hyppäämään. Parempi sillä oli mennä puomeja ja hypätä kuin meidän koulusatulalla.

Tosin mun pitäisi vain päästä eroon siitä jäätävästä hyökkäyksestä/tuuppauksesta, jota tuppaan tekemään ennen estettä. Samaa teen myös puomeilla. Pitäisi vaan malttaa ja odottaa, eikä varsinkaan puomeilla tarvitse nousta puolta metriä ilmaan, vaan olla hiljaa paikallaan ja hiukan myödätä. Mentiin me sitten puomit ravissa tai laukassa. Tosin mähän tulin puomit vain kerran ravissa, ikään kuin näyttääkseni Karkille puomit. Kaikista jännittävintähän Karkista oli kaksi sinistä puomia. Se ei kieltänyt niille, mutta tuijotteli niitä ja meni niiden yli isosti. Sama juttu oli, kun tultiin laukassa puomit ja siniset puomit olikin jo ristikkona, tultiin niiden yli isolla hypyllä. On se rehellinen hevonen. Ei ollut aikomustakaan kieltää niille jännittäville puomeille tai jännittävälle ristikolle, vaan otettiin vähän isompi hyppy. Mikä tuli mulle vähän yllätyksenä, en ihan ollut varautunut niin isoon hyppyyn, niin pienelle ristikolle. Tosin nämä samaiset siniset puomit ei ollutkaan enää seuraavalla kerralla yhtä jännittävät kuin aikaisemmin.



Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen meidän ensimmäisiin kunnon estetreeneihin, luottavaisin mielin voidaan jatkaa tätä lajia jatkossakin. Päädyin jopa ilmoittamaan meidät 12.7. järjestettäviin rataharkkoihin, mennään niinkin hurja luokka kuin 40 cm. Hurjaa. Tosin vähän alkuun emmin, että kannattaako meidän lähteä vielä kokeilemaan onneamme muualle, mutta ne on kuitenkin rataharkat, mulle tutussa ympäristössä, joten mua ei ainakaan pitäisi jännittää. Karkista en sitten tiedä. Tosin käyttäytyihän se todella nätisti niissä koulukilpailuissakin, joten lasken sen varaan, että se käyttäytyy nätisti myös noissa rataharkoissakin.

Pitää vaan päästä itse eroon tuosta ylimääräisestä tuuppauksesta/hyökkäyksestä, ennen kuin siitä tulee isompi ongelma. Onneksi kuitenkin Karkki on sen verran rehellinen ja lungi tyyppi, ettei se hätkähdä mun virheistä. Onhan se kuitenkin aikaisemmin toiminut myös alkeisratsuna, joten se on tainnut tottua ratsastajan virheisiin. Ei ihan uskoisi, että kaveri on kuitenkin vasta 7-vuotias.


Postauksen kuvat © Sirkku

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Ikuisuusongelmana oikea käsi


Keskiviikkona meillä oli kouluvalmennus, joka tuli taas enemmän kuin tarpeeseen. En ymmärrä, miten ne tietyt asiat eivät vaan mene mulla sinne kaaliin. Aina sama ongelma, oikea käsi ja oikea ohja. En vain yksinkertaisesti tajua, miksi siinä pitää roikkua ja ennen kaikkea, vetää taaksepäin! Se hetki, kun päästän oikeasta ohjasta periksi, alkaa Karkkikin oikeasti kulkemaan tuplasti paremmin. Sillä on tilaa ja mahdollisuus suoristua, kunnes taas otan oikeasta ohjasta kiinni. Sama juttu toistui torstaina kun tein kevyen sileän treenin yksinäni. Kuitenkin ollaan jo sen verran voiton puolella, että yksinäni mennessä havahdun siihen, että taas ollaan oikeassa ohjassa kiinni ja tajuan hellittää siitä hetkittäin. Silloin Karkki tosiaan alkaa enemmän suoristua, kun ulkoavut tulee myös käyttöön enkä vain roiku epätoivoisesti sisäohjassa. Isompana ongelmana oikea ohja ja käsi tulee esiin sisäkätenä-/ohjana. Tosin myöskin vasemmassa kierroksessa ongelma on, mutta se ei korostu niin paljoa, kun se on ulkokätenä-/ohjana.

Olisi vaan niin paljon helpompaa kun kaikki onnistuisi sormia napsauttamalla ja pääsisin hetkessä eroon niistä vanhoista ongelmista, mutta valitettavasti se ei vaan ole mahdollista. Se vaatii aikaa ja toistoja, vaikka se tuntuukin välillä todella turhauttavalta. Rupesin torstaina miettimään sitä, että onko tämä oikea käsi ollut aina näin ongelmallinen vai onko se tullut vasta viime aikoina esiin, kun Karkki on vino vasemmalle. Tosin olihan muutkin hevoset vinoja etenkin vasemmalle, paitsi Goldi. Sille oikea kierros oli vaikeampi ja oikealle se oli enempi vino. Tosin vanhoja ratsastusvideoita katsellessa huomaan, että laukassa se oikea käsi ainakin vatkaa. Pitäisi vaan muistaa joka kerta keskittyä myös niihin omiin käsiin, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty! Sekä tietysti pitää muistaa sata muuta asiaa ratsastaessa, kuten esimerkiksi katse. Ei saa tuijotella niskaan tai maahan, pitäisi katsoa ylös. Silloin on myös helpompi istua esim. ravissa alas, kun oma kroppakin suoristuu. Se tietää vain treeniä ja toistoja, kyllä ne kaikki siitä vielä korjaantuu, ajan kanssa. Ainakin toivottavasti.



Toivottavasti tänään homma on taas helpompaa ja Karkillakin on enempi virtaa, kuin torstaina. Se oli selkeästi torstaina vähän väsähtänyt edellispäivän kouluvalmennuksesta, joten tehtiin pääosin käynnissä töitä. Muutamat ravi -ja laukkasiirtymiset otettiin, mutta muutoin työstin pelkkää käyntiä ja pidin työskentelyn suht simppelinä. En vaatinut ihmeempiä, pelkästään suoruutta, taipumista ja reippautta käyntiin. Ei saanut maleksia, vaan piti kävellä tarmokkaasti eteenpäin. Sama juttu ravissa, ne muutamat siirtymiset mitä otettiin. Ei se määrä, vaan se laatu. Laukassa lähinnä otettiin vain nostoja, ei laukattu sen pidempiä pätkiä enkä laukassa vaatinut kuin napakkuutta nostoihin. Napakoiden nostojen jälkeen oli hyvä ottaa pienet loppuravit ja lopettaa homma siihen, kun kummallakin jäi hyvä fiilis. Turhaa vaatia mitään erikoisuuksia, kun hevonen oli muutenkin vähän väsähtäneen oloinen.

Eilen se saikin ansaitun vapaapäivänsä, että jaksaa taas pakertaa. Tosin Karkkihan oli eilen saanut polkaistua toisen etukenkänsä ja kadotettua sen. Oli lähtenyt niin siististi irti, ettei kaviossa ollut esimerkiksi yhtään ainutta lohkeamaa. Ainoastaan naulan reiät oli jäljellä. Onneksi Karkki saa tänään etukengän takaisin jalkaansa ja matka jatkuu. Vaikka hyvinhän se pärjäisi ilman kenkiäkin ja se tuskin edes reagoisi toinen etukengän puuttumiseen, mutta miltä itsestä tuntuisi juosta jos vain toisessa jalassa on kenkä? Niin, ei loppupeleissä kovinkaan kivalta. Siksi haluan sille toisen kengän jalkaan, ettei tarvitse alkaa repimään toista kenkää irti. Onneksi kaveri toimii kengittäjänä, niin saa lyhyelläkin varoajalla kengän takaisin jalkaan. Tai siis uuden kengän. Minne lie pöpelikköön Karkki on sen kengän viskassut. Mun tuurillahan se vanha kenkä löytyy just sillon, kun kaveri on saanut Karkille uuden etukengän jalkaan. Mutta pääasia, että poni saa uuden popon jalkaan ja päästään jatkamaan meidän treenejä! Tänään olisi tarkoitus mennä sileällä ja huomenna suunnistaa porukalla maastoon. Karkkikin varmasti tykkää, kun pääsee huomenna pitkästä aikaa maastoon. Toivottavasti sää suosii meitä huomenna, toisin kuin eilen, juhannusaattona. Tosin eihän se sinänsä ollut mikään yllätys, että juhannuksena tulee vettä. Joko juhannuksena tai vappuna, se on se perinteinen juttu. Onneksi oltiin koko ilta sisätiloissa, niin ei tarvinnut sinällään säätä murehtia.

Miten sinä vietit eilen juhannusta?
Haittasiko perinteinen juhannussää sinua?


Postauksen kuvat © aaveen.net

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Nyt saa kysyä!


Lyhyesti ja ytimekkäästi, nyt on teidän lukijoiden vuoro kysellä multa mitä ikinä mieleen juolahtaakaan! Kysyä saa oikeastaan mistä vain, kunhan se liittyy hevosteluun/hevosiin, yksityiselämääni koskeviin kysymyksiin en vastaa. Kerrothan myös kysymyksiesi lopussa, haluatko vastaukset kirjoitettuna vai videoituna. Se kumpi vaihtoehdoista saa eniten ääniä, menee toteutukseen.

Areena on teidän!

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Nyt on lomat lusittu


Eilen Karkki palasi takaisin normaaliin arkeen lomansa jäljiltä ja se oli itseasiassa oletettua kivempi ratsastaa, vaikka olikin virtaisa, painoi kädelle ja olisi halunnut esittää muutamat ylimääräiset liikkeet. Pienelle hevoselle meinasi mennä vähän kuppi nurin, kun ei saanutkaan painattaa täysiä ja painaa samalla ohjaan. Piti ihan itse kantaa itsensä, eikä nojata ohjiin. Eikä myöskään saanut olla puupökkelönä, vaan piti taipua kummastakin kyljestä. Herran jestas, miten rankkaa. Kunnes tuli laukan vuoro, sitten ei enää ollutkaan rankkaa. Sittenhän sitä mentiin ja reippaasti mentiikin, vähän jänskätti, että näinköhän tämä enää pysähtyy. Paitsi maneesin seinään. Onneksi ei tarvittu seinää avuksi, kun mun pidätteitä suostuttiin lopulta kuuntelemaan. Tosin siinä kohdin otettiin vielä pätkä reipasta laukkaa, ettei tilanne jää siihen, että poni hidastaa ja kuuntelee pidätettä silloin kun huvittaa.

Kuitenkin tämän kaiken jälkeen otin vielä pätkiä laukkaa kumpaankin suuntaan, että saan oikeasti edes vähän työstettyä laukkaa. Tarkoitus ei ollut kuitenkaan tehdä mitään super raskasta treeniä, vaan sellainen melkein kevyt, paluu arkeen treeni. Ja loppuen lopuksihan Karkista tuli varsin kiva ja notkeampi, kuin alussa. Se taipui paremmin ja oli kivan kevyt, jokaisessa askellajissa. Päätin pitää treenin varsin lyhyenä, joten pienten hyvien pätkien jälkeen laukassa siirryinkin suht nopealla kaavalla loppuraveihin, jossa myös taivuttelin. Loppukäynneissäkin vielä taivuttelin, ennen kuin annoin pitkät ohjat. Halusin sen olevan mahdollisimman notkea ja tasapainoinen.


Itselleni jäi eilisestä todella hyvä fiilis, joten halusin "palkita" Karkin tekemällä jotain muuta, kuin normaalia sileän työskentelyä. Heittäydyin varsin hurjaksi ja menin vähän puomeja, tosin meno äityi siitäkin vielä hurjemmaksi ja ylitin yhden kavaletin. Se ei ollut mitenkään suunniteltu, että ylitän tätä kyseistä kavalettia. Olihan mulla sentään koulusatula ja kuvien perusteella myös aivan liian pitkät jalustimet, vaikka ennen puomien menoa lyhensin niitä. Nähtävästi en lyhentänyt tarpeeksi, mutta itselläni on muutenkin paha tapa mennä liian pitkillä jalustimilla. En vain osaa olla koulusatulassa, jos jalustimet ovat lyhyet. Tulee fiilis, että istuu polvet suussa.

Kuitenkin menin niillä liian pitkillä jalustimilla puomeja ja herran jestas sentään, tosiaan sen yhden kavaletin. Voin kertoa, että kun estepelko on nykyään potenssiin sata, oli se varsinainen "työvoitto" ja pieni riemunkiljahdushan siitä myös syntyi, kuten alla olevasta videoista voittekin kuulla. Täysin oppikirjastahan tuo kavaletin jälkeinen meno ei ollut, heitin ohjat samantien pois ja annoin Karkin tiputtaa laukan raville ja sitä rataa. Lopetin ratsastuksen, kun se hyvä ja onnistunut fiilis valtasi mut.

Mutta mä tein sen! Me tosiaan ylitettiin se kavaletti, se pienen pieni kavaletti, joka oli max. 15 senttiä irti maasta. Se oli mulle todella iso saavutus, voitin oman pelkoni ja annoin mennä. Tai oikeastaan Karkki meni, mä vaan olin mukana menossa. Mutta silti, ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan. On onni, että Karkki on tottunut myös kyyditsemään alkeisratsastajia ja on kokenut hyppääjä, joten me varmasti hypellään myös jatkossakin. Itselläni jäi niin hyvä ja sellainen "tätä lisää" fiilis. Suunnitelmissa olisikin mennä Karkin kanssa ratsastuskoulun estetunneille, jotta saan omia virheitä ja puutteita korjattua ja Karkin on mukavampi hypätä.

Onko teillä muilla pelkoja, jotka olette kohdanneet ja voittaneet?


Postauksen kuvat & video © Ada

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Loma sen kuin pitenee


Meillä kävi vähän hassusti tämän ponin kävelytyskuurin kannalta, sillä päädyin lopulta antamaan sille totaalisen loman. Normaalisti poden tällaisestä liikuttamattomuudesta huonoa omaa tuntoa, mutta tällä kertaa en jostain syystä ole ollenkaan potenut sitä, että Karkilla on oikeasti kunnon loma ja se saa vain olla. Eipä se ole tuntunut Karkkiakaan hirveästi haittaavan, mitä nyt kaipaa huomiota aina kun menen tallille tekemään sen ruokia. Mielestäni Karkki on lomansa ansainnut ja se tekee hyvää nuorelle hevoselle, jota on tosissaan treenailtu viimeiset pari kuukautta ja on suorittanut älyttömän hyvin, paremmin kuin olen osannut odottaa.

Tänään oli tarkoitus mennä kaivamaan Karkki "pellosta" ja kokeilla vähän miltä työnteko nyt maistuu, mutta monen muuttujan takia Karkin loma saikin vielä jatkua parisen päivää. Huomenna olen lähes koko päivän Ypäjällä, joten sunnuntaina kokeillaan uudestaan kaivaa poni "pellosta" ja kokeilla vähän jotain kevyttä treeniä. Eipä ne pari lisäpäivää Karkkia varmastikaan haittaa, saa ainakin nyt kunnollisen täysloman. Kaiken kaikkiaanhan se saa melkein viikon mittaisen loman, tekee varmasti hyvää ja on varmasti taas uudenlaisella innolla/fiiliksellä tekemässä töitä.


Täytyy kyllä itse myöntää, että tekee itsellekin hyvää olla hetken aikaa poissa hevosen selästä ja hengailemasta tallilta. Ei sillä, että se olisi mitenkään pakko pullaa tms., ehei. Nautin tallilla olosta, Karkin kanssa touhuilusta ja ratsastuksesta, mutta joskus on hyvä tehdä muutakin. Tiedättehän, kun olette tallilla sen 7 päivää viikossa, haluaa joskus tehdä muutakin. Tämä on ollut tällainen hyvä loma itsellekin ja on saanut tehdä muita juttuja. Tosin tänäänhän olisin itse halunnut jo takaisin selkään, mutta sitten tulikin kaikkea muuta, mm. hajonnut pesukone. Onneksi sunnuntaina pääsee takaisin normaaliin rutiiniin ja arkeen, sekä pääsee taas treenaamaan. Täysin uudella asenteella. Tarkoituksena olisi viedä Karkki koulurataharkkoihin 6.7. ja esterataharkkoihin 12.7., mutta ensin pitäisi varmaan vähän hypätä tai mennä edes puomeja. Siellä kun on onneksi se puomiluokkakin, jos vaikka omistajalle iskeekin rimakauhu. Tosin Karkki on sen verran kiva ja rehti, että se menee yli mistä vaan. Tai ainakin mitä olen nähnyt. Ensi viikollahan se nähdään, miten meiltä yhdessä sujuu toi ristikoiden ylitys. Toivottavasti saadaan myös kuvaaja matkaan, jotta saadaan sekin ikuistettua.

Koulurataharkkojen kuskin valinnasta en ole vielä täysin varma, sillä olisi myös itsekin kiva käydä kokeilemassa rataharkkoja itse. Mutta en tiedä miten hyvä veto se todellisuudessa on, kun itse olen kova jännittämään. Tosin samaa mietin vielä esterataharkoistakin. Kovasti kyllä houkuttelisi mennä itse, mutta katsotaan nyt mihin suuntaan me tästä lähdetään taas loman jälkeen etenemään. Mutta palaan siihen asiaan vielä lähempänä, kun olen varmistunut koko kuvioista ja siitä, että mennäänkö me ylipäätänsä edes niihin esterataharkkoihin. Ensi viikolla koittaa taas normaali arki, normaalit jutut ja toivon mukaan normaali postaustahti, kun on jotain postattavaa. Näin loman aikana kun sitä ei hirveästi ole. :'D



Postauksen kuvat © aaveen.net

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Karkin ensimmäiset koulukilpailut


Niinhän siinä kävi, että auto starttasi aamulla klo 8 ja otimme suunnaksi Mäntsälän, jossa järjestettiin tänään 1-tason koulukilpailut. Kyseessä olivat Karkin ensimmäiset koulukilpailut ja kilpailut ylipäätänsä. Itse ratahan ei varsinaisesti tuonut "mainetta ja mammonaa", mutta oli äärettömän hyvä kokemus kokemattomalle hevoselle, joka ei ole koskaan aikaisemmin käynyt kilpailuissa. Tosin siitä huolimatta Karkki käyttäytyi varsin korrektisti, mitä nyt ei alkuun olisi suostunut peruuttamaan trailerista, mutta treeniä, treeniä! Kysehän ei ole siitä, etteikö Karkki osaisi peruuttaa trailerista ulos, kotonakin peruuttaa niin nätisti, joten uskon sen johtuvan puhtaasti jännityksestä kun tultiin uuteen paikkaan. Mutta tästäkään ei tosiaan pääse yli eikä saa treeniä tähän, ellei sen kanssa reissaile traikulla.

Trailerista peruuttamisen vaikeudesta ja pelottavasta tuomaripäädystä huolimatta olen enemmäin kuin tyytyväinen Karkkiin, sekä tietysti meidän valmentajaan, joka Karkilla tänään starttasi. Koin itse paremmaksi, että kokeneempi ihminen käy ensin näyttämässä Karkille vieraan paikan ja täysin uuden tilanteen. Karkkihan käyttäytyi verkassa kivasti (tai ainakin sen mitä itse näin), mutta itse radalla tuomaripääty olikin sille ylitsepääsemätön ongelma, joka valitettavasti näkyi myös pisteissä ja prosenteissa. Mutta sehän ei ollut meillä se tärkein juttu, tärkein juttu oli saada Karkille kokemusta. Sekä mahdollisimman sujuva rata. Itse en ihan osottanut olettaa, että tuomari olisi noin jännittävä/pelottava, mitä se Karkin mielestä oli. Harmi homma, mutta tästä on vain suunta ylöspäin! Lisää kilpailuja/rataharjoituksia alle, niin eiköhän Karkki ala pikkuhiljaa tajuta, ettei ne tuomarit syö pieniä hevosia. Tuomarinkin mukaan siinä on potentiaalia, tosin lausehan kuului kokonaisuudessaan näin;

"Potentiaalinen SH, joka luottamuksen kasvaessa pääsee esittämään tahdikkaita askellajejaan paremmin edukseen."


Ihan eestin ratsuponin olin ostavinani, mutta usean ihmisen mielestä olen ostanut suokin. Se kuulemma näyttää niin paljon suokilta. Mutta oli se sitten eestin ratsuponi tai suokki, on se silti yhtä ihana. Sillä on vain niin kultainen luonne.


2 ylintä ovat videolta kaapattuja kuvia, joten siksi laatu ei ole päätä huimaavaa

Nyt kun Karkki on selviytynyt kunnialla ensimmäisistä kilpailuistaan läpi ja se on joutunut muutenkin tovin puurtamaan pelkästään maneesissa/kentällä, on mielestäni hyvä antaa sille vähän kevyempiä päiviä ja lopuksi ansaitut vapaansa. Siksipä on hyvä aloittaa muutaman päivän maastoilukuuri, jonka jälkeen Karkki saa pari päivää vapaata. Meillä tosiaan joutuu menemään pääosin käyntiä maastossa, kun ei ole oikein sellaisia reittejä, jossa voisi hirveästi ravailla tai laukkailla. Mutta eipä tuo haittaa, saa Karkkikin ottaa melkein loman kannalta, kun maastossa vain köpötellään. Maastoilukuurin ja vapaiden jälkeen palataan takaisin normaaliin treeniin, johon meinaan jatkossa sisällyttää puomi-/kavalettijumppaa. Se on hyvää vaihtelua ja tekee myös hyvää esim. takaosalle.

Eilistä treeniä, on se hieno!


sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Eräänä kauniina kesäaamuna

Eräänä kauniina sunnuntaiaamuna Minttu saapui tallillemme klo 05 kuvailemaan meitä. Tarkoituksena oli saada upeita kuvia pehmeässä aamuauringossa, mutta eikös silloin ollut pilvinen sää. Onneksi se ei kuitenkaan meidän menoa haitannut, upeita kuvia tuli silti. Harmillisesti jouduin itse karsimaan melko ison osan kuvista, sillä näytin niissä todella väsyneeltä. Eikä mikään ihmekään, valvoin koko yön, sillä edelliskerralla onnistuin nukkumaan pommiin. Oma kroppa ei edelliskerralla ollut yhtä mieltä siitä asiasta, että klo 03 on oikein hyvä aika herätä. Siksi pelasin varman  päälle ja valvoin, ettei kuvaajan tarvitse herätä turhaan meidän takia. Mutta pidemmittä puheitta päästän teidät ihastelemaan Mintun (aaveen.net) ottamia kuvia, kerrothan kommentilla mikä on mielestäsi mieluisin!

1

2

3

4
 
5
 
6
 
 7
 
8
 
9
 
 

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Hieno hevonen, parempi mieli


Puhuin viime postauksessa siitä, että Karkille sopii parhaiten kaksi vapaapäivää putkeen, mutta jouduin tekemään pienen muutoksen kyseiseen suunnitelmaan ja ottamaan toisen vapaapäivän pois. Sen sijaan annoin Karkin olla kokonaan vapaalla kävelypäivänä ja ratsastin sen kevyesti läpi seuraavana päivänä, kun meille tulikin yllättäen kouluvalmennus keskiviikoksi. Tai yllättäen ja yllättäen, olihan mulla tiedossa, että itselleni sopi parhaiten se keskiviikko ja valmentajalle myös. Meinaa nimittäin itsellenikin pukata kiirettä viikonloppuna, jos mielii ratsastella tallin aukioloajan puitteissa tai ilman härdelliä, sillä tallillamme järjestetään sunnuntaina 2-tason koulukilpailut. Itsekin olen värväytynyt kyseisiin kilpailuihin sihteeriksi, joten Karkin liikutus näillä näkymin jää sunnuntain osalta väliin ja herra saa toisen vapaapäivänsä. Huomennakaan en kerkeä tallille ihmisten aikoihin, mutta onneksi sain hoidettua huomiselle sijaisliikuttajan. Tänään sen sijaan meinasin tuupata pikkasen koulua ja ehkä mennä jopa muutaman puomin, saas nähdä miten innostutaan ja miltä Karkki tuntuu. Keskiviikkoisessa kouluvalmennuksessa se ainakin tuntui superhyvältä, toisin kuin taas tiistaina.

Tiistaina se oli jotenkin poikkeuksellisen vetelä ratsastaa. Tosin olihan se ollut silloin koko päivän ulkona, kamalassa paahteessa. Toisin kuin keskiviikkona, silloin Karkki oli vain aamupäivän tarhailemassa. En todellakaan yhtään pistä pahitteeksi, että meidän tallilla on pääsääntöisesti vain puolipäivätarhaus. Näillä helteillä se on oikeasti varsinainen siunaus, kun hevonen saa lepäillä sisällä osan päivästä. Eikä se näytä Karkkia hirveesti haittaavankaan, että se on satunnaisesti puolet päivästä sisällä. Sillä vaikka meillä on pääsääntöisesti puolipäivätarhaus ja se lukee sopimuksessa, on silti melko harvassa ne kerrat, jolloin se on oikeasti ollut vain puolet päivästä ulkona.

© Ada

Mutta palataan hetkeksi takaisin siihen keskiviikkoiseen kouluvalmennukseen. Tuttuun tapaan aloitin verryttelyn itsenäisesti, kun valmentajalla oli vielä toinen tunti loppusuoralla. Pyrin jo heti verkatessa samaan kummatkin pohkeet läpi ja kävelemään suoraan, reippaasti. Mutta tunnin alkaessa tajusin, etten ollut todellisuudessa pyytänyt sitä oikeasti kävelemään niin reippaasti, mitä sen pitäisi kävellä. Siitähän löytyi käyntiinkin kokonaan uusi vaihde, sehän marssi eteenpäin! Puhumattakaan ravista, kun pyysin sitä ravaamaan oikeasti eteen, enkä hipsimään hiljaa (jonka se osaa todella hyvin!). Se liiteli vallan mainiosti ympäri maneesia, reippaassa ja letkeässä ravissa. Onneksi mun ei sentään tarvinnut istua alas, voin vain kuvitella miten olisin hytkynyt ja heilunut kyydissä miten sattuu.

Tai niinhän mä luulin, ettei mun tarvisi istua alas. Kyllä vaan tarvitsi ja piti samalla ratsastaa myös eteenpäin. Ja olla roikkumatta oikeassa ohjassa, yllätyyys! En vaan voi käsittää, että mikä siinä oikeassa ohjassa niin kauheasti viehättää. Joko roikun siinä tai vedän siitä taaksepäin. Valmentaja sai todella monta kertaa huomauttaa siitä samasta, vanhasta asiasta mulle. Mutta välilläpä jopa itse havahduin siihen, että hei, mitä mä oon taas tekemässä. Pitäisi vaan oppia pitämään kädet vierekkäin ja hiljaa, ilman että se oikea käsi tekee kaikkea omaansa. Vaikeaahan se on, mutta toistoja, toistoja. Siitä sillä selviää, ainakin toivottavasti. On hevosenkin helpompi työskennellä ja kulkea oikeinpäin, kun en jatkuvasti kisko siitä oikeasta ohjasta. Mun olisi oikeasti mieli tehnyt ottaa kokonaan se oikea ohja irti, etten roikkuisi siinä tai vetäisi taaksepäin. :'D

© aaveen.net

Muutenhan valmennus sujui hyvin ja sain taas lähteä hymyssä suin maneesista pois, kun onnistuttiin jälleen kerran. Se, miten Karkki lähti oikeasti kävelemään ja ravaamaan eteen, tuntui aivan mielettömältä. Se, miten Karkilla nousi vasen laukka ilman mitään ongelmaa, tuntui aivan mielettömältä. Koko kokonaisuus oli aivan mieletön, jossei omia mokia lasketa mukaan. On hienoa huomata, miten oikeasti pienetkin asiat vaikuttavat kokonaisuuteen. Se, että saan Karkin kulkemaan suorempana, auttaa mua saamaan sen vasemman laukan nousemaan. Se, että niinä hetkinä kun en roiku oikeassa ohjassa ja uskallan antaa sille tilaa (jättämättä sitä kuitenkaan yksin), se alkaa toimia paremmin ja hakee itse muotoa. On se vaan hieno ja yritteliäs hevonen, pikkuinen mamman mussukka.