lauantai 28. heinäkuuta 2018

Kauhukahvan kanssa kouluvalmennuksessa

27.6. - © Ada

Kuten otsikosta käykin jo ilmi, mulla oli eilisessä kouluvalmennuksessa satulassa kauhukahva. Kauhukahva ei ollut sitä varten, että Karkki olisi jotenkin tuhma. Päinvastoin, se on ollut taas kiva ratsastaa ja taas tuntuu, että edistytään. Varsinkin eilen. Mulla oli eilen kauhukahva juurikin siitä syystä, että tykkään vetää siitä oikeasta ohjasta ja kauhukahvan tarkoitus oli estää se ja tasoittaa mun oikeaa kättä, ettei se myöskään lähde "vaeltelemaan". Tämä mun virittämä kauhukahva ei ollut mitenkään perinteinen versio, vaan sellainen naruviritys, jonka kanssa saan käden oikeaan asentoon muta se estää käden taakse viemisen ja vaeltamisen liiaksi ulospäin. Näin ollen pystyin paremmin keskittymään muuhun ratsastukseen ja sen huomasi, kun alkoi ihmeitä tapahtua. Karkki tuli kivaksi edestä, kun en jatkuvasti ollut siinä oikeassa ohjassa kiinni. Sain ratsastettua sitä paljon paremmin, pelkällä jalalla, roikkumatta siinä oikeassa ohjassa. En tajua, miksen ollut tätä aikaisemmin tajunnut, kun se oikeasti toi todella paljon helpotusta mun ratsastukseen. Olisi vaan pitänyt laittaa se kauhukahva jo aikaisemmin, niin kuin mua kehotettiin tekemään. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Eilen sain myös ravin ja käynnin lisäksi todella kivoja nostoja aikaiseksi ja vasen laukkakin tuntui todella hyvältä, kiitos hyvän noston. En ole ehkä aikaisemmin sisäistänytkään näin paljon asioita, mitä eilen. Jotenkin kaikki tuntui vaan loksahtavan luonnollisesti paikoilleen. Mä myös kannoin omaa kroppaani paljon paremmin, vaikka mulle joutuikin asiasta useampaan otteeseen sanoa. On hienoa huomata, miten sillä oman asennon muutoksella se hevonenkin muuttuu. Karkkihan usein tuppaa heittämään käsijarrun päälle, jos esim. kevennän etukenossa. Se on todella tarkka siitä, miten ratsastaja siellä selässä istuu. Karkin mielestä myös esteiden välissä pitää istua suorassa, eikä könöttää tiukassa etukenossa, kuten itselläni on tapana. Se pyrkii välittömästi hidastamaan, jos olen etukenossa.

27.6. - © Ada

Karkin kanssa oli eilen todella kiva tehdä töitä, kun itsekin oivalsi miten sitä oikein pitäisi ratsastaa ja se antaa siitä välittömän palautteen, kun teen itse oikein. Se tuntuu paljon paremmalta allani, kun keskityn ja teen oikein. Mm. kun oikea käteni ei päässyt vetämään, kuten yllä mainitsinkin. Pitää jatkossakin turvautua kauhukahvaan, että joku kaunis päivä oppisi pois siitä oikeassa ohjassa roikkumisesta. Samalla pitää myös muistaa kantaa omaa kroppaansa ja istua ryhdikkäästi suorassa. Sain eilisestä todella paljon "potkua" tuleviin treeneihin, kun saatiin niitä onnistumisia aikaan ja huomasin, että suurinosa hevosen "toimimattomuudesta" on kiinni itsestäni. Toki onhan Karkki vielä raaka, mutta silti. Mä pystyn paljon auttamaan sitä itse, kun vain opettelen ja keskityn. Karkki on kuitenkin mennyt jo eteenpäin siitä, millainen se oli, kun se mulle tuli. Suurin kiitos tästä kuuluu meidän valmentajalle, joka on kokoajan ollut mun apuna ja tukena. Sekä kiitos monipuoliselle viikko-ohjelma, jossa otetaan huomioon Karkin huolellinen palauttelu. Näin Karkki jaksaa paremmin pakertaa ja kuntokin on päässyt kivasti nousemaan.

Kunnon nousu tuli huomattua tänään. Eilen oltiin kouluvalmennuksessa ja tänään ajattelin päästää Karkin kevyesti hölköttelemään kentälle. Kyllähän se hölkötteli ensin kevyesti ja hienosti liinan päässä juoksutusvermeiden kanssa, mutta samantien kun riisuin vermeet pois päältä ja päästin irti, niin sit lähti. Kovaa, häntä tötteröllä ja puhisten. Sillä tosiaan oli menohaluja, kun joutu vähän herraa toppuutelemaankin, ettei ihan hulluna painata pitkin kenttää. Onneksi Karkki on niin kiltti, että palautui mun luokse kun paristi napsautin liinan lukkoa. Ja sitten taas hölköteltiin rennosti. Hassu hevonen, mutta pääasia, että pääsi purkamaan pahimpia paineitaan.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Vastauksia kysymyksiin - osa 1


Päädyin nyt siihen ratkaisuun, että teen tästä vastauspostauksesta kolmiosaisen. Kaksi ensimmäistä kirjoittaen ja viimeinen videolla, videossa käsittelen pelkästään Goldia ja sitä, miksi se lähti multa. Siitä on tullut sen verran paljon kyselyitä ja ymmärtäähän sen, kun "haava" oli mulla vielä aikaisemmin tuore, sulkeuduin asiasta enkä halunnut sitä enää avata. Mutta mielestäni nyt on korkea aika avata sitäkin asiaa, eikä jättää teitä pimentoon. Kaikki likaiset yksityiskohdat valitettavasti jätän pois, mutta nyt ensin muiden vastauksien pariin! Tämä ensimmäinen osa käsittelee pääosin Karkkia ja sen ostoa.


Mistä sulle on kehittynyt estepelko, käsittääkseni aiemmin hyppäsit Waltsulla, mutta lopussahan sillä hyppäsi toinen ratsastaja?
Ikä tekee tehtävänsä ja hyppäämättömyys. Aikoinaan myös tipuin pahasti esteillä ja se on alkanut hyppäämättömyyden johdosta kummitella päässäni. Onneksi nykyään hyppäys on taas kivaa ja en malta odottaa, milloin päästään taas hyppelemään.


Kuka tämä Ada on, ja ratsastaako/hyppääkö hän Karkillakin? Onko se sun sisko?
Ada on mun kummityttö, ei sisko. Mulla on kolme pikkusiskoa, kaksi isän puolelta ja yksi äidin puolelta. Minjasta, tästä äidin puolelta olevasta pikkusiskosta olettekin saattaneet nähdä joskus kuvaa instagramin puolella.

Ada liikuttaa Karkkia satunnaisesti, silloin kuin olen itse estynyt. Ada on hypännyt Karkilla kerran, mutta kuten viime postauksessa kerroin, hyppään ja liikutan Karkkia pääasiassa itse.


Mitä tavoitteita sulla on tulevaisuudessa Karkin kanssa?
Lähitulevaisuuden tavoitteita olisi saada homma pelittämään paremmin sileällä ja oppia paremmaksi ratsastajaksi. Onneksi meillä on huippuvalmentaja, joka auttaa mua tässä asiassa ja vahtii mua silmä kovana myö yksin mentäessä, kuten esimerkiksi eilen kun satuimme samaan aikaan ratsastamaan. Sileän työskentelyn lisäksi haluan saada myös esteillä kaiken sujumaan paremmin ja päästä omasta rimakauhusta eroon. Karkki on onneksi hevonen, jolle korkeus ei tunnu tuottavan ongelmaa, se tuli huomattua viimeksi. Mitä isommaksi esteen nostaan, sen paremmin se hyppää. Etenkin okserit, joita itse kammoksun.

Kaukaisemmassa tulevaisuudessa olisi kiva päästä starttaamaan Karkin kanssa helppoa B'ta, kunhan kaikki skulaa. Samoin esteillä olisi kiva päästä starttaamaan joskus edes sitä 80 cm. Haaveissa olisi myös päästä hyppelemään maastoesteitä! Kaiken tämän lisäksi haluan myös, että Karkki säilyy pitkään terveenä ja pikkusiskokin pääsee sillä tulevaisuudessa treenaamaan.


Mikä Karkissa sai sut ostamaan sen?
Luonne, kemiat, potentiaalisuus ja terveys. Se myös tuntui "tutulta ja turvalliselta".


Mitä haluaisit joskus vielä tehdä Karkin kanssa?
Vaikka ja mitä! Vain taivas on rajana mitä sen kanssa haluaisin tehdä, pienen ihmettelyn jälkeen se tuntuu olevan valmis tekemään mitä tahansa ”oman ihmisen” takia. Sen kanssa olisi kiva päästä kunnolla uimaan, kun tykkää siitä niin kovasti. Samoin yllämainitut koulu -ja esteradat olisi kiva päästä kokemaan ja tahkomaan, kuten myös ne maastoesteet!

Joku pitkä vaellus/maasto olisi kiva, onhan Karkin isä kuitenkin Viron matkaratsastuksen (poni)mestari vuodelta 2013, joten toivottavasti Karkissa olisi ainesta ja kestävyyttä pidemmälle maastollekin.


Mistä löysit Karkin?
Seinäjoelta. Itseasiassa mähän en sitä löytänyt, tallikaverin kaverilla oli Karkki myynnissä ja tallikaveri laittoi mulle siitä videon. Siitä se ajatus sitten lähti, ihastuin siihen oitis. Alkuunhan Karkki tuli mulle vain ylläpitoon, mutta lopulta päädyin ostaman tämän kultakimpaleen. Tosin ensimmäistä kertaa selkään noustessa olin jo todella varma siitä, että tämä mulle tulee ja jää. Sen luonne ja koko olemus oli jotain sellaista, mitä juuri kaipasinkin. Se oli täysin vastakohta sille mitä etsin, mutta kaverini sanoi jo mun noustessa selkään että sähän hymyilet ja loistat kun hangon keksi. Se oli viimeinen silaus sille asialle. Toki soitinhan mä vielä ennen kotimatkalle lähtöä meidän äidille ja kerroin Karkista, kun tarkoituksena oli, että Karkin tulee tulevaisuudessa soveltua myös pikkusiskolle. Linkkasin äidille videon ja lähetin kuvat, sekin oli aivan myyty.


Mikä Karkissa vakuutti sut ostamaan juuri sen?
Luonne, kemiat, potentiaalisuus ja terveys. Se myös tuntui "tutulta ja turvalliselta".


Millainen on sinun unelmien hevonen? Onko Karkki sellainen?
Waltsu oli mun unelmien (sekä elämäni) hevonen, ei ollut sellaista juttua/asiaa mitä sen kanssa en olisi voinut tehdä ja kokea. Mutta silti jostain syystä lähdin etsimään itselleni säpäkkää koulu -ja estetykkiä, enkä todellakaan tiedä miksi. Koeratsastin heti Karkin selässä käynnin jälkeen sellaisen, eikä se tuntunut yhtään omalta. Karkki on nykyään vahvasti sellainen unelmien hevonen, jonka kanssa tuntuu, että vain taivas on rajana. Sen kanssa näyttää siltä, että meillä ei ole sellaista juttua/asiaa, mitä me ei oikeasti voitaisi tehdä.

Ja tosiaan, Karkin kanssa samalla tallilla oli pari muutakin myytävää ja kaveri käski mun myös käydä sen toisen selässä, ihan vain saadakseni itselleni sen varmuuden, ettei se mitä olin omasta mielestäni etsimässä, ollut oikeasti sellainen mitä halusin. Oli hyvä, että mulla oli mukana kaveri, joka tuntee mut läpikotaisin ja tiesi jo etten oikeasti ihan itsekään ollut 100% varma mitä haen. Se sanoin reissun päätteeksi, että näki jo alkumetreillä, että Karkin selässä mun koko olemus muuttui. Ja sitä se tosiaan oli. Se hevonen on pelkkää kultaa.


Suosikki kuvat Karkista?
Alla on muutama suosikkikuva Karkista.

© aaveen.net

© aaveen.net


© aaveen.net

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Takaisin tositoimissa!


Tiedättekö sen tunteen kun olette odottaneet jotain kuin kuuta nousevaa ja sitten se vihdoin tapahtuu? Minä tiedän. Itse olen viimeksi päässyt ratsastamaan Karkilla kunnolla reilut pari viikkoa sitten ja tänään oli vihdoin se päivä, jolloin pääsisin kaikessa rauhassa touhuamaan tallille ja ratsastamaan Karkin perusteellisesti. Tosin olin itse hiukan hakoteillä omien apujeni kanssa, mutta kyllä me saatiin hyviä pätkiäkin aikaiseksi. Vaikka olikin järkyttävän kuuma. Karkkihan olisi mieluusti tänään vain köpötellyt maastossa, mutta pakko oli vähän tehdä kentällä töitäkin. Näin lomalta paluun kunniaksi. Oli kiva päästä fiilistelemään, miltä se Karkki taas tuntuukaan ja miten toimii.

Ennen kentälle menoahan me käytiin kävelemässä maastossa, kuten myös sen jälkeen. Oli kieltämättä hieno fiilis yksin käydä sen kanssa kävelemässä, pitkin ohjin, maisemia katsellen. Käveltiin loppukäynneillä kaiken lisäksi sellaista reittiä, mitä ei olla aikaisemmin edes kävelty maastakäsin ja hienosti Karkki tallusti eteenpäin, vaikka yksi postilaatikko olikin vähän astetta jännempi. En olisi ihan ensimmäisten maastoilukertojen jälkeen uskonut, että joku päivä me mennään kaksin maastoon, pitkin ohjin. Taisi se vika kuitenkin loppuen lopuksi olla siellä satulan päällä, eikä alla. Karkin kanssa on hyvä mennä maastossa, kun se ei oikeasti hätkähdä autoja, prätkiä tms. Mulla on itsellä huomattavasti luottavaisempi fiilis maastoilla sen kanssa, mitä ihan alkuaikoina. Toivottavasti me päästäisiin joku kaunis kerta jonnekkin vähän pidemmälle maastoon, missä päästäisiin esim. laukkailemaan. Kun tuppaa olemaan noi meidän maastot melkoisen käyntipainotteisia. Mutta onneksi meillä on mutamäki! ;)

Mehän käytiin myös tänään treenien lomassa ottamassa parit laukkapätkät mutamäessä ja voi sitä riemua, kun Karkki tajusi että nyt saa mennä. Sillä on hetken kestänyt syttyä siihen ajatukseen, että miten kovaa mutamäessä oikein saa mennä. Alkuaikoinahan se lompsotti sellaista tasaista laukkaa, mutta nykyään lähtee kuin tykin suusta. Saa herra edes jossain päästellä ja avata itseään.


Täytyy kyllä sanoa, että mä päivä päivältä tykästyn tohon hevoseen vaan enemmän ja enemmän. Se tuntuu päivä päivältä enemmän omalta ja täysin oikealta valinnalta. Voin luottaa siihen ja on alkanut tuntumaan, että se luottaa myös muhun. Vaikka meillä on niitä huonojakin hetkiä ratsastuksen saralla, kaikki huono unohtuu näinä hyvinä hetkinä. Sekä silloin, kun Karkki tulee höristen tarhassa vastaan tai karsinassa nukkuessaan nostaa heti päänsä kun kuulee mun ääneen. Puhumattakaan siitä, kun se ravaa mua laitumella vastaan. Kuten tänään. Se tuli samantien rapsuteltavaksi, kun olinhan mä kehdannut olla peräti kaksi kokonaista päivää pois tallilta. Voi sitä ponia.

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Huh hellettä!

27.5. - © Ada

Nyt täytyy todeta, että on toden teolla ilmoja pidellyt jo hyvän tovin. Lämpöä ja aurinkoa piisaa, välillä vähän liiaksikin. Ihan näin kuuma ei tarvitsisi olla, mutta ei pitäisi valittaa. Kohta on kuitenkin jo kylmää, märkää ja pimeää. Joten nautitaan nyt näistä ihanista kesäsäistä, kun vielä voidaan! Tosin Karkista en voi sanoa samaa, että se nauttisi näistä ilmoista. Se on hetkittäin todella nuutuneen oloinen, mutta jaksaa suorittaa kuumuudesta huolimatta. Karkin oloa helpottaakseni se juotetaan näillä keleillä ennen ja jälkeen liikutuksen, sekä se on vain puolipäivää ulkona, jotta saa levätä lopun ajan viileässä tallissa. Se ei näytä siitä olevan kovin pahoillaan, kun se on aika usein tallissa pitkin pituuttaan makoilemassa tai nuokkuu seisaaltaan.

27.5. - © Ada

Karkilla on ollut tällä ja on luvassa tällä viikolla vähän kevyempää menoa, kuten esim. lomaa. Eilenhän mä pitkästä aikaa kiipesin selkään, vihdoin! Sunnuntai iltana jo tuli sellainen fiilis, että on pakko päästä selkään, joten lähdimme Adan ja Sulonan kanssa maanantaina kevyelle käyntimaastolle. Käveltiin me reilun tunnin verran ja otettiin pieni ravipätkäkin. Hyvin kylki kesti, eikä ole kipeytynyt sen jälkeen entisestään, joten torstaina sekä mahdollisesti myös perjantaina on luvassa samanmoinen maastolenkki. Kylki ei enää ole normaalisti kipeä (tai sitten se vain johtuu tujuista kipulääkkeistä..), mutta nostaessa jotain painavaa tai kyykystä noustessa tuntuu kyljessä kipua. Mutta olkoot, pääasia ettei ole 24/7 kipeä ja pystyy ratsastamaan, edes kevyesti.

Käyntimaasto tuli eilen todella hyvään saumaan, kun Iiris, meidän stunttiratsastaja, hyppäsi Karkilla sunnuntaina. Normaalisti itse hyppään, mutta kyljen takia en kyennyt ja halusin säilyttää Karkilla "normaalin rytmin". Hyppääminen tekee sille kuitenkin hyvää ja se nauttii hyppäämisestä. Lisää sunnuntaisesta hyppäyskerrasta on luvassa myöhemmin, kunhan Iiris saa oman tekstinsä valmiiksi. Tällä kertaa siis on luvassa "vieraskynä kirjoittaa" postaus, kun Iiris saa itse, sanasta sanaan kertoa, miten hyppäys hänen mielestään meni. Odotan innolla, millaista tekstiä on luvassa!

27.5. - © Ada

Mitä te olette touhuilleet näillä helteillä hevosten kanssa?
Oletteko käyneet maastossa vai vääntänyt kentällä? Tai kenties uittamassa?
 Mehän ei valitettavasti voida tallin lähellä olevassa järvessä enää uittaa, kun siellä on taas sinilevää, kuten jokaikinen vuosi.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Aina voi sattua ja tapahtua


Ne jotka seuraavat meitä myös instagramin puolella, tietävät, ettei me koskaan päästy sinne Vivelyn rataharkkoihin. Koska mulle tunnetusti aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, on mulla nyt kylkiluu murtunut. Ei onneksi ole kuin hiusmurtuma, mutta kipeä se on silti. Ja erityisesti kaiken nostaminen sattuu sekä esim. istuma -tai makuu-asennosta nouseminen sattuu, puhumattakaan yskimisestä tai nauramisesta. Mutta kuten totesin, aina voi sattua ja tapahtua. Ei tälle vaan voi mitään, täytyy ottaa rauhassa ja antaa kyljelle aikaa parantua. Onnekseni Karkilla on hyvät sijaisliikuttajat, jottei mene kokonaan lomailuksi. Ensi viikolla olisi tarkoitus Karkin ottaa pientä lomaa loppuviikosta ja sen jälkeen pyrin itse jo liikuttamaan sitä, niin maasta kuin selästä käsin. Oletuksena, ettei kylki ole enää kovin kipeä. Jos on, niin sitten kehitetään jotain muuta.

Täytyy kyllä todeta, että mua oikeasti ärsytti ja ärsyttää vieläkin, ettei me eilen päästy sinne Vivelyyn. Teki suorastaan mieli vetää itkupotkuraivarit, kun jäätävä kylkikipu iski ja tajusin, ettei selkään ole hetkeen mitään asiaa. Mutta onneksi näitä rataharkkoja/harkkakisoja tulee ja menee, kyllä me vielä varmasti päästään niihin. Ja mä kun olen vielä sellainen ihminen, joka elää todella tunteella, niin itkupotkuraivarit oli melkein taattua.


Tällä viikolla Iiris on reippaana tyttönä liikutellut Karkkia useamman kerran ja eilen vietin aikaa Iiriksen kanssa tallilla pitkän kaavan kautta, samalla kuvaillen Iiriksen ratsastusta Karkilla. Niillä näytti menevän ihan kivasti, mitä nyt Karkki vaikutti vähän väsähtäneeltä, mutta uskon sen johtuneen puhtaasti helteestä. Siksipä Karkki saa sopivasti tänään vapaapäivän, että jaksaa taas viikonloppuna pakertaa reippaasti. Huomenna Karkki hölköttelee liinan päässä ja sunnuntaina Iiriksen olisi tarkoitus vähän hypätä Karkilla, jonka jälkeen Ada menee Karkilla keskiviikkoon asti sileällä/maastossa ja siitä sitten Karkki jää pienelle lomalleen, kuten yllä kerroinkin. Karkki saa sopivasti lomaa, kun valmentajakin on lomalla.

Olen muuten huomannut, että musta on tullut jotenkin kovin omistushaluinen, mitä tulee hyppäämiseen tai ylipäätänsä Karkin liikuttamiseen. Waltsun kanssa annoin muiden mielellään hypätä ja ylipäätänsä mennä sillä, mutta Karkin kanssa en (tosin välillä tulee niitä tilanteita, että on vain pakko pyytää joku muu, kun ei itse kerkeä tms.). Tosin nyt tilanne on eri, kun olen itse "poissa pelistä", enkä pääse sillä hyppäämään. En oikein tiedä mistä tämä johtuu, jotain on itsessäni selkeästi muuttunut, kun hyppään mieluusti itse. Tosin eipä sillä, kummatkin ratsastajat, Ada ja Iiris ovat todella taitavia ja heillä sujuu Karkin kanssa todella kivasti. Enkä yhtään epäile, etteikö Iiris saa Karkin kanssa hyviä hyppyjä aikaiseksi, ehei. Itselleni on vain tullut jokin "vaihe", että menee mahdollisimman paljon itse. En tiedä johtuuko se siitä, että Karkki on kuitenkin vielä raaka ja lapsenomainen. Jostain se johtuu, mutta en osaa sanoa mistä. Vai johtuuko vain puhtaasti siitä, että olen itse hommannut Karkin. Mutta näin sitä taas lähdettiin rönsyilemään postauksen pääaiheesta, kuten aina. Mulla on aina hirveästi asiaa ja sitten "lyön" ne kaikki kerralla yhteen postaukseen, jolloin siitä tulee varsinainen sekametelisoppa. Käykö teille koskaan näin, vai olenko mä ainoa?


maanantai 9. heinäkuuta 2018

Treeniä, treeniä

5.7. - © Ada

Viimeksi kun kirjoittelin blogiin, kerroin että Karkilla oli maanantaina (eli viikko sitten) hieronta ja siitä ei mitään ihmeellistä löytynyt. Silti otettiin varuiksi kevyesti ja se sai tosiaan tiistaina ansaitun vapaansa. Keskiviikkona se hölkötteli kevyesti liinan päässä ja torstaina ratsastelin sitä vain "läpi" ja tunnustelin, miltä Karkki tuntuu hieronnan jälkeen. Se itseasiassa tuntui todella hyvältä ja liikkui todella ryhdikkäästi eteen! Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten Karkki liikkui ja miten hyvältä se tuntui ratsastaa. Siitä syystä jätin ratsastuksen melko lyhyeksi, kun se tuntui jo heti alkumetreillä todella hyvältä. Ei se määrä, vaan se laatu.

Valitettavasti kuitenkin en päässyt perjantaina fiilistelemään sitä kouluvalmennuksen merkeissä, kun itsellä äityi migreeni todella pahaksi, joten siirrettiin valmennusta seuraavalle päivälle. Näin ollen Karkki hölkötteli myös perjantaina liinan päässä ja lauantaina olikin kouluvalmennuksen vuoro. Voin vain todeta, että huh. Meillä oli aivan liian pitkä tauko edellisestä kouluvalmennuksesta ja olin niin hukassa kuin ihminen vain voi olla. Oikea käsikin oli jossain omilla teillä taas, kuten myös moni muukin asia. Laukkakin tuotti ylimääräistä päänvaivaa itselleni, koska istuin tapani mukaan vinossa enkä ollut täsmällinen omien apujen kanssa. On se vaan välillä niin vaikeeta. Kuten myös tänäänkin, kun meillä oli poikkeuksellisesti lyhyen ajan sisään toinen kouluvalmennus. Tosin tänään ei kaikki ollut ihan niin vaikeaa, kuin lauantaina, vaikkakin mulla oli valmiiksi jäätävän huono olo. Mutta en halunnut luovuttaa, sitkeästi ratsastin loppuun! Pakko oli jo ihan senkin takia, että valmentaja on lähdössä lomalle, joten mulla ei ole esim. ensi viikolla tiedossa ollenkaan valmennuksia.

© Iiris

Eilenhän me sitten hypeltiin, kuten olin alunperin suunnitellutkin. Halusin jättää vähän väliä hierontaan ja torstaisin rataharkkoihin, joten eilen oli oikeastaan ainoa päivä, millon omasta mielestäni "pystyttiin" hypätä. Eiilen sain myös todistaa jotain todella historiallista ja todella uutta asiaa mulle, otettiin meidän ensimmäinen kielto. Ristikolle. En oikein tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, mutta enemmän mua nauratti. Se oli täysin puhtaasti oma moka, joten hevosta en kiellosta syytä. Se vain teki niin kuin parhaaksi katsoi. Tilannehan oli se, että Karkki kyttäsi noita sinisiä puomeja ja kuten ylläolevasta kuvasta huomaa, et hyppäsi aika "isosti" puomien yli ja en osannut yhtään varautua siihen. Jäin rehellisesti sanottuna pahasti jälkeen enkä ollut itse yhtään muutenkaan hereillä.

Mun ratsastus sillä hetkellä muistutti enempi jotain epämääräistä haahuilua, kuin itse ratsastusta. Joten kun nostimme puomit ristikoksi, katsoi Karkki paremmaksi mennä ristikosta ohi, kuin hypätä. Ja voitte vain arvata, oliko mulla jalka kiinni. No, eipä ollut. En noteerannut kieltoa mitenkään, vaan tultiin uudestaan. Ja yli mentiin, jonka jälkeen Karkki sai reippaasti kehuja ja mitään ongelmaa ei ollut enää kyseisellä ristikolla. Kaiken tämän jälkeen kyllä kummasti heräsin ja aloin ratsastamaan. Itselle ei jäänyt tästä mitään "traumaa", että hyppäys jäisi tähän. Ehei, tein virheen, korjasin sen ja homma jatkui.

 © Iiris

Kaiken kaikkiaan Karkki oli eilen kiva hypätä, vaikka se yksi kielto omasta mokailustani tuli. Se oli menossa, meni sujuvasti rataa ja saatiin todella hyviä hyppyjä, etenkin ylläolevassa kuvassa olevalle okserille. Uskaltauduin jopa pyytää Iiristä nostamaan kyseistä okseria ja muitakin esteitä, jonka ansioista olen ylpeä itsestäni. Ei yhtään hirvittänyt, se itseasiassa tuntui jotenkin luontevalta. Tuli vahvasti sellainen olo, että tätä mä haluan tehdä jatkossakin, niin näillä, kuin isommillakin korkeuksilla. Todella hassua, eikä ihan heti uskoisi musta!

Kuitenkin siitä huolimatta starttaan torstaina Vivelyssä sen 40 cm ja katsotaan sitten sen jälkeen, miten tulevat estetunnit jne. menee. Tarkoitus olisi Vivelyn rataharkkojen jälkeen antaa Karkin olla hetken aikaa kevyemmällä liikutuksella ja sitten alkaa käymään säännöllisesti estetunneilla ja mahdollisesti jopa tulevaisuudessa estekisoissa. Saattaapi vaikka olla niin, että tämä koulutuuppari vaihtaa täysin lajia. ;)

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Puomeja ja hierontaa


Siitä on jo taas tovi kulunut, kun viimeksi postailin blogiin meidän menosta. Joidenkin mielestä se on ihan normaali postaustahti, kun olen kirjoittanut viimeksi torstaina, mutta oma ideaali postaustahtini olisi se max. 3 päivää. Ja nyt siitä on lipsuttu sellaiset parisen päivää yli, mutta tähän on ihan hyvä syykin. Nimittäin mun pitkäaikainen kaveri, joka asuu nykyisin monen sadan kilometrin päässä, oli meillä. Silloin ei tullut hirveästi nukuttua, joten korjailin parin päivän ajan unirytmiäni enkä siunannut ajatustakaan blogille. Nyt kuitenkin palataan takaisin normaaliin rytmiin blogin ja kaiken muunkin suhteen.

Viime viikon keskiviikkonahan meillä oli tosiaan kouluvalmennus, jonka jälkeisenä päivänä ratsastelin Karkin kevyesti läpi. Perjantaina Karkilla oli "vapaa", jolloin se vain käveli. Lauantaina Ada ratsasteli Karkin ja itse menin sen kanssa puomijumppaa sunnuntaina. Kaikki postauksen kuvat ovat juurikin sunnuntailta, jolloin mun oli alunperin tarkoitus hypätä. Mutta koska koko viikonlopun unisaldo oli sellaiset kymmenisen tuntia (nukun normaalisti sen 8-9 tuntia per yö), päätin ottaa varman päälle ja tehdä vain puomijumppaa ja keskittyä enemmän laukkaan ja sen laatuun. En halunnut ottaa turhia riskiä/virheitä oman univelkani/väsymyksen takia, joten oli parempi tehdä näin.



Puomeillessa käytin tuttuja, turvallisia ja hyväksi havaittuja 7 ja 14 metrin välejä, johon juuri sopivasti tulee se 1 ja 3 laukkaa. Yllä näkyy mun hienosti taitelema piirros meidän "radasta". En ole koskaan hypännyt Karkilla varsinaisesti rataa, joten päädyin tekemään puomeista radan. Puomien kanssa oli helpompi keskittyä laukkaa, sen laatuun ja siihen, että se laukka vaihtuu oikeaksi eikä vedellä risti -tai vastalaukkaa. Tuo 2. "este" oli huikea 30 sentin ristikko, että vähän tuli hyppyäkin. Tosin tuttuun tapaan ristikon puomit olivat väärän värisiä, joten niitä piti kytätä. Kieltänythän Karkki ei tietystikään, vaan hyppäsi todella isosti ja tällä kertaa osasin jopa varautua siihen. Olen alkanut jo huomaamaan "kaukaa", että se kyttää ja tiedostan silloin, että nyt tulee iso hyppy. Nopeasti sitä alkaa oppimaan hevosen tavat.

Itse en oikeastaan huomannut mitään ihmeellistä käännöksissä, laukassa tai laukanvaihdoissa. Karkkihan ei osaa vaihtaa laukkaa lennosta, vaan otin sen parisen askelta ravia kun vaihdoin laukan. Uskon, että se vielä oppii ajan kanssa, mutta ihan vielä ei ole sen aika. Kaikki aikanaan ja hiljalleen, siksi en pidä mitään kiirettä esim. estekorkeuksien nostossa. Ehkä se pahin uhkatekijä hyppäämisessä on se mun oma epävarmuus, se ei kuitenkaan häviä ihan hetkessä. Mutta kyllä sekin pikkuhiljaa alkaa jäämään pois, kun saan lisää näitä onnistumisia. Ensi viikolla olisi suunnitelmissa hypätä sitä 50 cm ratana, ennen kuin lähdemme kokeilemaan onneamme sinne Vivelyyn. Siellähän on tarkoitus mennä 40 cm, joten kotona on mun mielestä hyvä hypätä vähän isompaa. Tosin näillä pienillä korkeuksilla sillä nyt ei ole mun mielestä niin hirveästi merkitystä, että onko se este 40 vai 50 cm.


Tämän viikon hyppäyksistä päästäänkin kivasti toiseen asiaan, mikä oli jo tällä viikolla. Nimittäin Karkin hieronta. Karkki pääsi ensimmäistä kertaa mulla ollessaan eilen hierottavaksi ja en voi sanoin kuvailla sitä ylpeyttä, mikä sulla tosta hevosesta tuli. Se osasi käyttäytyä nätisti hierottavana ollessa ja kykeni rentoutumaan täysin ventovieraan ihmisen käsittelyssä. Se myöskin sai hierojalta kehuja sen luonteesta. Mutta se nyt ei sinänsä ollut mikään yllätys, onhan sillä luonne puhdasta kultaa!

Itse hieronnasta ei jäänyt mitään ihmeellistä käteen, pienet jumit/kireydet kummallakin puolella niskaa sekä lavan yläosaa, jotka aukeni tällä kyseisellä hierontakerralla. Tosin ymmärtäähän sen, että pientä kireyttä/jumia on, kun joutuu kantamaan itseään täysin eri tavalla kuin ennen. Pitää kulkea ryhdikkäänä, eikä saa fuskata. Olen kuitenkin todella tyytyväinen, kun ei ollut missään muualla jumia/kireyttä ja sain kehuja myös siitä, että hevosen viikko-ohjelma vaikuttaa hyvältä ja toimivalta. Siksi sovimmekin seuraavan hierontakerran vasta alkusyksylle, kun meillä ei akuuttia tarvetta hieronnalle samantien. Toivon mukaan Karkki olisi siihen mennessä myös saanut vähän lihasta, jotta niistä aiheutuva "kireys/kankeus" saadaan hierottua auki.


Hieronnasta johtuen Karkki sai kuitenkin tänään "vapaan", vaikkei siltä mitään ihmeellistä löytynytkään. Se olisi saanut joka tapauksessa tämän "vapaan", vaikkei hierontaa olisi ollutkaan, kun se vain kuuluu meidän normaaliin rytmiin. Huomenna olisi tarkoitus vähän tehdä jotain kevyttä ja hiljalleen palataan takaisin normaaliin työskentelyyn. Loppuviikostahan meillä on tuttuun tapaan kouluvalmennus ja sitten vähän hypelläänkin, kuten yllä mainitsinkin.



Postauksen kuvat © Lotta