torstai 30. elokuuta 2018

Kun keskittyminen uupuu

14.8. - © aaveen.net

Oltiin eilen kouluvalmennuksessa Karkin kanssa ja täytyy kyllä myöntää, että tämä kolmen päivän ratsastamattomuus kyllä näkyi ja tuntui! Ainakin tänään, kun joutui pistämään eilen omat vatsalihakset koville. En taaskaan – yllätys, yllätys – ollut itse kaikkein terävimmilläni ja keskittymisestä ei meinannut tulla oikein mitään. Kuitenkin ne pienet hyvät pätkät sieltä tuli, kun malttoi keskittyä ja tehdä juuri niin kuin valmentaja korvanappiin kertoi. Tosin täytyy myöntää, että meinasi olla valkullakin varmasti hermot riekaleina hetkittäin, kun itse tein jotain aivan muuta kuin piti ja en malttanut keskittyä. Milloin oli jalustimet huonot, milloin piti juoda ja milloin tehdä sitä, tätä ja tota. Pitää vaan keskittyä ja lopettaa se ylimääräinen säätäminen, johon menee valmennuksen aikana valehtelematta se ainakin 10 minuuttia, ellei enemmänkin. Toki ei siitä paremmasta kunnostakaan olisi haittaa.. ;) Täytyy siis alkaa tekemään sillekin asialle jotain! Paljon on hommaa, about kaikessa.

Kuitenkin yksi asia jäi mieleeni kouluvalmennuksessa, joka oli ylitse muiden. Nimittäin vasen laukka. En voi tarpeeksi leijua ja hehkuttaa sitä, miten hyvä se oli siihen vasempaankin. Se hetki oli todella maaginen, kun Karkki oikeasti rehellisesti myötäsi ja antoi mun asettaa sitä myös laukassa, eikä samantien karannut ulkolavan kanssa pois tai punkenut sisäpohjetta vasten. Tällä oli iso vaikutus omaan fiilikseen, vaikkakin valmennus ei muutoin mennyt täysin nappiin. Mutta Karkki tuntui juuri siinä hetkessä todella hyvältä, etenkin kun uskalsin päästä siitä mun pelastusrenkaasta eli oikeasta ohjasta irti ja antaa sille mahdollisuuden "tulla" siihen vasempaan ohjaan. Se myös selkeästi vaikutti Karkin kanssa loppuraveihin, kun sain sen vasemmassa laukassa kivan tuntuiseksi. Karkki alkoi olla rennompi (ja vähän myös väsynyt), joten "uskalsin" antaa sille pidempää ohjaa, että se saisi rehellisesti kulkea alempana ja venyttää itseään. 

 14.8. - © aaveen.net

Täytyy vain todeta, että mua hiukan jännittää huominen estetunti, kun eilisessä kouluvalmennuksessa oli se keskittyminen hukassa. Huomenna pitäisi kuitenkin olla skarppina hyppäämässä, puhumattakaan sunnuntaista. Sunnuntaihan me startataan Karkin kanssa tosiaan meidän ensimmäisissä estekarkeloissa, omalla tallillamme luonnollisesti. Lievästi sanoen mua jännittää koko karkelot, mutta meni syteen tai saveen, niin ne ovat älyttömän hyvää treeniä ja valmistautumista tositoimiin ensi kautta ajatellen. Pitää vain muistaa keskittyä ja ratsastaa. Helposti sanottu, mutta toteutus välillä vähän ontuu. Eikä saa turhaan jännittää! Se tarttuu liiankin helposti tuohon pieneen punaiseen, eikä siitä seuraa mitään hyvää.

Mites on teidän muiden keskittymisen laita, häviääkö teillä muillakin joskus keskittymiskyky omille teilleen?

lauantai 25. elokuuta 2018

Treeniä, treeniä


Meillä on ollut varsinaiset tehopäivät tässä parisen päivää, kun torstaina oltiin kouluvalmennuksessa ja eilen estetunnilla. Kouluvalmennuksesta jäi paljon asioita hampaankoloon, kun en vain itse osannut ja tuntui, että vain ajelehdin siellä selässä enkä saa keskittymistä takaisin aisoihin. Tuntui, kun olisin ollut jossain aivan muualla, kuin siellä hevosen selässä, vaikka pää löikin aivan tyhjää. Saatiin me kuitenkin hyviäkin pätkiä aikaiseksi, kuten aina, mutta itselleni ei jäänyt samanlainen fiilis kuin edelliskerrasta. Tosin tässä kohdin on hyvä syyttää vaikka uutta satulaa, joka ei mun kropalle oikein istunut. Se vetää mua jotenkin hassuun asentoon ja polvituet tuntuu varsin ikävältä, joten vaihtoon sekin. Onneksi se oli vielä vain testattavana. Harmi sinänsä, kun se istui hevoselle. Mutta etsinnät jatkukoon, sillä haluan satulan istuvan meille kummallekin. Karkilla ei ole kuitenkaan mikään super hankala selkä, joten luulisi mun kropalla ja hanurilla olevan valinnanvaraa, eikä tarvitse tyytyä itselle huonoon yksilöön.

Onneksi kuitenkin estesatula istuu niin Karkille kuin mullekin, vaikka se onkin vähän kova. Mutta pehmeämpi se on, kuin esimerkiksi vanha stübben, joten en valita! Ainakaan kovin pahasti. Kun ei estesatulalla ole meidän tapauksessa tarkoitus tuuppailla koulua, vaan maastoilla ja hypellä. Tosin välillä menen fiiliksen mukaan ja saatan laittaa maastoon myös koulusatulan, riippuen millainen lenkki mennään ja mitä tehdään. Käyntimaastoille koulusatula on parempi, tosin ei nyt, kun sitä koulusatulaa ei meillä vielä ole. Ehkäpä me pian löydetään se oikea yksilö.


Tosin eilen en paljoa ehtinyt estesatulaa fiilistellä, kun keskityin estetunnin verkassa vain siihen, että Karkki kuuntelisi mua ja menisi suoraan. Sekä taipuisi, tulisi pidätteestä takaisin ja lähtisi pohkeesta eteen. Ajatuksenahan kaikki oli hyvää, mutta käytännön toteutus itsellä ontui, enkä esimerkiksi ratsastanut tarpeeksi esteiden välissä. Ongelmanahan oli se, että jään aivan liikaa kädellä pitämään enkä uskalla antaa Karkin laukata. Siksi meille tulee niitä huonoja hyppyjä ja huonoja paikkoja, kun himmailen sitä enkä anna laukan pyöriä, kun pidän edestä kiinni ja ikäänkuin kerron Karkille kokoajan, että älä mene. Silloin Karkkikin alkaa epäröimään ja miettimään, että mitähän tämä kuski nyt oikein haluaa, kun ratsastaa pohkeella eteen, mutta pitää kädellä. Ristiriitaista, eikös. Ei mikään ihmekään, ettei edelliskerrat yksinään ole menneet mitenkään hyvin.

Heti kun uskalsin päästää ja antaa Karkin laukata eteen (ei kaahottaa..), tuli huomattavasti parempia hyppyjä ja hevonenkin vaikutti tyytyväiseltä. Annoin sille edestä tilaa ja ratsastin ilman turhaa säätöä, niin kappas, hypyt oli huomattavasti parempia. Kuten myös paikat. Mun on aivan turha jäädä pitämään, sillä saan Karkistakin vain epävarman. Se on varma hyppääjä ja menee kyllä, kunhan en jää pitämään. Huono tapa, josta on päästävä eroon. Toki mun pitää myös muistaa pitää pohje lähellä, eikä antaa sen ajelehtia. Muuten se käyttää tilaisuuden hyödyksi ja menee tuhannen mutkalle.

Hypätessä muuten korostui yksi asia, joka on myös sileällä ongelmana. Katse. Jään tuijottamaan estettä, enkä katso sen yli ja eteen. Se on yksi juttu, mistä pitää päästä myös yli eli treeniä, treeniä. Onneksi kuitenkin on noin yltiörehellinen hevonen, joka valitettavasti pelastaa ratsastajan tilanteesta, jossa ratsastaja itse mokaa. Toisaalta se ei ole yhtään hyvä juttu, toisaalta taas on. Ainakin nyt. Alla on pieni kooste meidän hyppelyistä, jotka ovat valitettavasti kuvattu puhelimella. En saanut ketään kuvaamaan meidän hyppelyitä kameralla, joten puhelimella otettu video saa tällä kertaa kelvata, vaikka laatu ei tosiaan olekaan mikään päätä huimaava. Jospa ensi kerralla olisin ajoissa liikkeellä kuvaajakyselyiden suhteen, enkä edellisenä iltana. :'D

torstai 23. elokuuta 2018

Vastauksia kysymyksiin - osa 2

© Iiris

Tässä olisi toinen osa vastauspostauksesta, edellisen osan löydät täältä. Poikkeuksellisesti joudun pilkkomaan nämä vastauspostaukset alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen neljään osaan, joista viimeinen tulee olemaan videolla. Siinä viimeisessä osassa käsittelen Goldia ja sitä, miksi Goldi multa lähti.


Lyhyt ja ytimekäs esittely tämän blogin päätähdistä? 
Itse olen 24-vuotias harrastelija, jolla on jo kolmas oma hevonen. Olen harrastanut ratsastusta pikkutytöstä asti, välillä aktiivisemmin ja välillä vähän vähemmän aktiivisemmin. Olen pituudeltani "kääpiö", vain vähän reilu 150 cm.

Karkki on 7-vuotias eestinratsuponi, joka ei ole edes ponikokoinen, vaan pari senttiä yli ponimitan (151 cm). Karkki on merkitty passiin eestinratsuponiksi, vaikka sen isä on todellisuudessa vähän reilu 130 cm korkea eestinratsuponi ja emä on reilu 160 cm korkea lämminverisen ja eestiläisen puoliverisen risteytys. Karkki on vielä keskeneräinen ratsunalku, jossa on kuitenkin paljon potentiaalia. Karkki osaa perusasiat, mutta on ikäistään reilusti jäljessä. Siitä huolimatta Karkki on erittäin kiltti ja anteeksi antavainen.


Oletko enemmän koulu- vai esteratsastaja?
Hmm. Vaikea kysymys! Se välillä tuntuu itsellä vaihtelevan päivästä ja fiiliksestä, kummatkin on kivoja lajeja! Mutta tässä viimeiset vuodet olen enemmän tuupannut koulua, joten vastataan kouluratsastaja.


Millainen on unelmiesi hevonen?
Tähän vastasin edellisessä vastauspostauksessa, kun kysyttiin onko Karkki mun unelmien hevonen.
"Waltsu oli mun unelmien (sekä elämäni) hevonen, ei ollut sellaista juttua/asiaa mitä sen kanssa en olisi voinut tehdä ja kokea. Mutta silti jostain syystä lähdin etsimään itselleni säpäkkää koulu -ja estetykkiä, enkä todellakaan tiedä miksi. Koeratsastin heti Karkin selässä käynnin jälkeen sellaisen, eikä se tuntunut yhtään omalta. Karkki on nykyään vahvasti sellainen unelmien hevonen, jonka kanssa tuntuu, että vain taivas on rajana. Sen kanssa näyttää siltä, että meillä ei ole sellaista juttua/asiaa, mitä me ei oikeasti voitaisi tehdä."


Jos saisit rahasta välittämättä millaiset tahansa harrastusmahdollisuudet, niin millaiset ne olisivat? Missä? Miten? Millaset hevoset?
Mulla olisi ehdottomasti Karkki, vaikka rahaa olisi kuinka. Tykkään siitä hevosesta älyttömän paljon, en missään hinnassa vaihtaisi sitä pois, vaikka sen kanssa ei aina olekaan kaikki ruusuilla tanssimista. Mutta se ei ole ikinä ilkeä tai tuhma, se on vaan vielä "lapsi". Tosin Karkin rinnalla mulla olisi varmasti myös joku osaavampi hevonen, kun sitähän kerkeisi ratsastella kaksikin hevosta päivän mittaan, kun olisi rajattomasti rahaa. ;)

Sen lisäksi hevoset majailisi tallilla, jossa olisi hulppeat puitteet; lämmitetty maneesi, iso kenttä, hyvät maastot (mielellään maastoesteiden kera) sekä uittopaikka. Tietysti tallihengen pitäisi olla myös hyvä, mutta siihen harvoin pystyy rahalla vaikuttamaan. Kokopäivätarhaus tarhoissa, joissa on katokset sekä kävelytyskone. Mutta valitettavasti oma lompakko ei anna periksi viedä Karkkia tällaiseen talliin, joten säilytään nykyisessä. Tosin eipä meillä tuolla mitään valittamista ole, viihdymme järssillä oikein mainiosti! Siellä on hyvä hoito ja juurikin se maneesi, ei tarvitse ratsastaa enää kaatosateessa tai köpötellä kivikovalla tiellä tai kentällä. ;)


Ratsastuksessa parasta?
Loputon oppiminen! Aina voi oppia ja oivaltaa jotain uutta, koskaan ei ole "valmis". Sekä tietysti se yhteistyö ja yhteisymmärrys hevosen kanssa, kun saat sen toimimaan pienen pienillä avuilla.




Onko siulla jonkinlainen treenikalenteri tai suunnitteletko ratsastukset etukäteen?
Lähes poikkeuksetta suunnittelen kaiken etukäteen, ihan jo viikko-ohjelmasta lähtien. Tykkään tehdä suunnitelmia ja usein myös noudatan niitä, poikkeuksia lukuunottamatta (esim. kiire). Olenkin jo suunnitellut vajaaksi 1,5 viikoksi seuraavanlaisen ohjelman:

Torstai – kouluvalmennus
Perjantai – estetunti
Lauantai – kevyt maasto
Sunnuntai – sileä/maasto
Maanantai – ratsutus
Tiistai – ratsutus
Keskiviikko – kouluvalmennus (sekä hieronta)
Torstai – irtojuoksutus ja käyntimaasto taluttaen
Perjantai – estetunti
Lauantai – sileä
Sunnuntai – harkkaestekisat


Top 3 ratsastustehtävää?
Karkin kanssa top3 kuuluu väistöt, laukannostot ja käynnin työstäminen. :'D


Oletko enemmän harrastelija vai kisaratsastaja?
Tällä hetkellä enempi harrastelija, vaikka kisaaminen kovasti houkuttaakin.


Mitä tavoitteita teillä on 1/2v päästä? 1v? 5v?
Reilun puolen vuoden päästä toivoisin, että oltaisiin valmiita starttaamaan ensimmäisissä koulukisoissa helppoa B'tä. Toivoisin, että olisin itse kehittynyt enemmän ratsastajana ja Karkki olisi luonnollisesti kehittynyt enemmän ratsuna. Toivoisin, että se kulki täysin tasapainossa kaikissa askellajeissa.

Vuoden päästä toivoisin, että voitaisiin hyvillä mielin tahkoa niitä helpon B'n ratoja ja haaveilla tosiaan siitä siirrosta helppoon A'han. Itselleni riittää, jos päästäisiin kahden vuoden päästä menemään sitä helppoa A'ta.

Viiden vuoden päästä.. Hmm.. En ole ajatellut vielä niin pitkälle.

lauantai 18. elokuuta 2018

Parempaan päin mennään


Eilen oltiin kouluvalmennuksessa ja Karkki väläytteli todella mukavia pätkiä, kun itse osasin vain ratsastaa. Ei saa nojata eteen, ei kannatella hevosen päätä ohjilla eikä varsinkaan ratsastaa sitä ohjalla, vaan pohkeella ja istunnalla. Tosin täytyy kyllä todeta, ettei Karkin ravi ole kuitenkaan mikään maailman helpoin istua, ainakaan mulle. Mullahan tuli ihan oksennus suuhun asti, kun sisuskalut tuntui olevan niin solmussa ja mahaa kivisti. Tosin niin sitä kivistää vieläkin, mutta sillä se lähtee, millä on tullutkin eli lisää treeniä, ravissa istuen. Ei sitä muuten opi.

Eikä ne hyvät pätkät olleet pelkästään ravissa, vaan myös laukassa. Karkin laukka pyöri eilen todella kivasti ja sain sitä ratsastettua taas astetta paremmin laukassa, kuin ennen. Olen todella tyytyväinen meihin kumpaankin. Karkki todellakin antaa itsestään paljon, kun osaa vain itse vaatia. Jos matkustaa, ei sekään anna itsestään mitään, silloin sekin vain ajelehtii/vaappuu eteenpäin. Oli hienoa huomata, että itsekin oikeasti osaa jotain, vaikka valmentaja joutuukin meitä topakasti piiskaamaan eteenpäin, että itse olen tarpeeksi hereillä ja mukana koko hommassa. Mutta on se oikeasti todellakin sen arvoista. Se fiilis, mikä mulle eilen tuli selkään, oli aivan mieletön. En malta odottaa seuraavaa kouluvalmennusta, kun eilen meni niin hienosti. Toivottavasti meidän meno jatkuisi yhtä nousujohteisesti, kuin eilenkin.

Kaiken tietysti kruunasi se, että kaverini, joka ei ole pitkiin aikoihin nähnyt kun ratsastan Karkilla, oli katsomassa eilen meidän kouluvalmennusta. Tämä samainen kaveri on nähnyt meidän alkutaipaleen menoa ja oli mukana myös koeratsastuksessa. Mieltä lämmitti hänen toteaminen, että ollaan oikeasti menty eteenpäin ja Karkki liikkuu huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Tietää siis tehneensä jotain oikein. Tosin kuten aikaisemmin olen todennut, meidän valmentajasta on ollut tässä kohtaa todella iso apu.


Tulevaisuuden haaveissa siintääkin helpon A'n radat, ainakin Karkille. Itse myös salaa haaveilen siitä, että joskus pääsisin starttaamaan Karkin kanssa helppoa A'ta. Mutta siihen on vielä paljon työtä tehtävänä, niin hevosen kuin ratsastajankin kohdalla. Ensiksi pitää oppia istumaan ravissa kunnolla alas, ilman että tekee kuolemaa. Sama juttu on käsien ja katseen kanssa, tosin niiden kantamisesta ei tule kuolemaa, mutta ne tuppaavat aina olemaan jossain todella alhaalla. Varsinkin katse, se on aina jossain hevosen niskassa. Se ongelma mulla on ollut aina, ihan aina. Ei auta kuin tehdä kovasti töitä asian eteen, mikäli sen haluaa joskus oikeasti saavuttaa.
 
Karkilla on kuitenkin kivat liikkeet, joten uskoisin sen pärjäävän helpon A'n radoilla, kunhan saadaan ratsastettavuutta ja laukkaa paremmaksi. Toki on myös monta muutakin asiaa, mitä pitää parantaa, mutta nämä nyt ainakin alkuun. Ja pitäähän helpon A'n radalla omasta mielestäni liikkua vähän lyhyempänä ja kootumpana, eikä kilometrin mittaisena matona. Aika ja kova työ näyttää, mihin me sen kanssa todellisuudessa päästään. Ainahan voi vaihtaa lajia. ;)


torstai 16. elokuuta 2018

On sitä paremminkin mennyt

© aaveen.net

Täytyy kyllä todeta, että koko viikko ei ole alkanut mitenkään erityisen hyvin. Maanantaina jouduin pitämään olosuhteiden pakosta Karkilla vapaapäivän, mikä kostautui mulle tiistaina. Karkki oli tiistaina todella jäykkä ja olisi mielellään vain kipittänyt mun alta pois, niska jäykkänä. Se ei alkuunkaan meinannut taipua mihinkään suuntaan eikä kuunnella mun apuja, kunnes se alkoi pikkuhiljaa lämmetä työn teolle. Asiaahan ei yhtään helpottanut se, että olin itse todella jännittynyt ja keskittyminen huiteli jossain aivan muualla, kuin itse ratsastuksessa. Tietysti myös jännittyessäni jännitin omat kädet, jonka vuoksi Karkkiakaan ei huvittanut taipua, asettua tai myödätä mulle yhtään, kun käteni oli jännittyessä todella kova. Pitää muistaa antaa oman käden joustaa ja olla pitämättä mitään "vetokilpailua", eihän siitä mitään hyvää muuten seuraa. Kun aloin hiukan hellittämään ja annoin käden "elää", alkoi Karkkikin olemaan rennompi ja parempi. Tosin ihan siihen asti ei päästy, mitä olin ajatellut, mutta se ihan ok riitti mulle tällä kertaa.

Eilen sen sijaan meni paremmin, mutta en tiedä johtuiko se testattavana olevasta koulusatulasta vai tähtien ja kuun asennosta, itse toivoisin enemmän sen johtuvan siitä koulusatulasta. Se oli meinaan todella mielettömän ihana istua, voisin ottaa sen vaikka kotiin ja istuskella vain siinä. Mutta tosin onhan sillä hintaakin, enkä yhtään ihmettele miksi. Onhan se todella vähän käytetty ja aivan taivaallisen ihana istua, pystyn siinä satulassa jopa istumaan huomattavasti paremmin Karkin askeleissa. Onneksi mun ei kuitenkaan tarvitse ihan heti tehdä tästä satulasta mitään päätöstä, vaan saan testailla sitä rauhassa viikon ajan. Koulusatulan lisäksi meille tuli aikaisemmin myös uusi estesatula ja se nyt jäi meille. Siinä on yllättävän hyvä istua, vaikka estesatula onkin. Olin todella positiivisesti yllättynyt ja se myös istuu Karkille kuin hanska käteen. Harmi vaan, ettei mun lompakko oikein tykkää siitä.


Estesatulasta päästäänkin siihen toiseen aiheeseen, mistä mun piti jo maanantaina kirjoitella, mutta aikataulut ei antaneet periksi. Nimittäin tuo hyppääminen, mistä olin aikaisemmin niin kovin innostunut. Olen ensi viikolla menossa estetunnille, jonka olen meinannut jo kolmesti perua, koska jännitys ja pelko epäonnistumisesta/tippumisesta on niin suuri. Enkä edes ymmärrä miksi, kun meillä ei ole oikeasti käynyt mitään kamalaa. En ole tippunut, mutta viimeisin hyppelykerta ei mennyt ihan putkeen, koska itse jäin vain ajelehtimaan ja haaveilemaan. Karkki yritti siitä huolimatta pelastaa tilannetta parhaalla mahdollisella tavalla, mutta silti se epäonnistuminen kalvaa mua. Tässä kohtaa pitääkin miettiä, että miksi. Mikä siinä epäonnistumisessa on niin kamalaa, ettei sitä kestä?

Kaikkihan mokaa joskus ja virheistä voi oppia, ei kukaan ole seppä syntyessään. Siitä syystä Iiris hyppäsi Karkilla viime viikonloppuna. Halusin, että Karkilla hyppää joku, jolla on uskallusta ja itseluottamusta. Sen se hevonen oli ansainnut mun mokailujen ja ajelehtimisen jälkeen. Toivottavasti ensi viikolla menisi paremmin, kun ollaan valvovan silmän alla. Jatkossakin hypätään vain valvovan silmän alla, että saan parhaimmat neuvot/opit juuri siinä hetkessä, kun niitä tarvitsen. Ensi viikollahan se selviää, että kuinka meidän oikein käy. Kirjoittelen siitä myöhemmin erillistä postausta, materiaalin kera tietysti. Samalla tietää vähän, että millä fiiliksillä hyppäilen jatkossa. Oikeasti kun kuitenkin tykkään hyppäämisestä, mutta nyt tuli taas joku "taantuma".


lauantai 11. elokuuta 2018

Hieronta tekee ihmeitä myös kuskille


Oltiin Karkin kanssa keskiviikkona kouluvalmennuksessa, jossa sain taas itselleni uusia oivalluksia. Ihan jo lähtien tuosta ravissa istumisesta. Olin maanantaina hierojalla, jossa hieroja totesi mun olleen pahasti jumissa ja mm. alaselässä oli nikamalukko. Tämä nikamalukko on nähtävästi vaikuttanut melko radikaalisti siihen, miten istun ravissa Karkin selässä, sillä keskiviikkona tuntui (ja näytti) oma istuntani ravissa huomattavasti paremmalta kuin aiemmin. Etenkin risti-/alaselkä tuntui joustavan aiempaan verrattuna huomattavasti paremmin, eikä alaselkä tullut kipeäksi seuraavana päivänä, vaikka olinkin istunut ravissa alas. Hieronta saa todellakin ihmeitä aikaan. Kun oma kroppa on auki, pystyy istumaan paremmin ja hevonenkin tykkää. Karkki kun on muutenkin todella herkkä sille, jos heilahdan vahingossakaan liian eteen tai puristan reisillä tai teen mitä tahansa "ylimääräistä". Mutta se on vain hyvä juttu, oppii istumaan itse paremmin.

Vähitellen alkaa tuntua siltä, että pala palalta alan enemmän ymmärtää miten Karkkia pitää ratsastaa, mikä tuntuu todella hienolta. Vaikka mulla meinaa happi loppua (opettele hengittämään kun keskityt!!) ja kuolema tulla aina valmennuksen lopussa, mutta silti se on oikeasti todella hieno fiilis kun tajuaa tehneensä asioita oikein. Vaikkakin samoja, vanhoja ongelmia mulla on, niin suunta on kokoajan vain ylöspäin. Mitä enemmän mennään valvovan silmän alla, sen paremmaksi tullaan, yhdessä. Näin itse uskon vahvasti, mutta silti pidän kiinni myös siitä, että valmentaja käy säännöllisesti Karkin selässä. Se tekee Karkille hyvää, kun oikeasti osaava ihminen käy sen selässä. Yhdessähän me tätä hevosta on rakennettu siitä asti kun se mulle tuli. Oikeastaan suurin kiitoshan kuuluu meidän valmentajalle, ilman häntä olisin todellisuudessa melko pulassa.


Musta on jopa hetkittäin alkanut tuntua valmennusten ulkopuolella siltä, että mä oikeasti osaan ratsastaa, kun vain keskityn ja mietin tarkkaan mitä oikein teen ja miksi. Hyvänä esimerkkinä tästä on tämä meidän uusi verryttelytaktiikka, jolloin me tehdään ensin reilusti töitä käynnissä ja varmistan, että Karkki liikkuu suoraan. Niinä hetkinä, kun se oikeasti kulkee suoraan ja on mun pohkeen sekä ohjan välissä, koko homma tuntuu varsinaiselta työvoitolta, sillä Karkki kulkisi mielellään vinona ja kanttaisi/punkisi esim. sisäpohjetta vasten.Tämähän ei käy päinsä, kun tavoitteena on suora hevonen. Joten voinette kuvitella, että työnsarkaa myös käynnissä on paljon, kuten monessa muussakin askellajissa. Kerta kerralta se vain tuntuu menevän paremmin suoraan, tai sitten vain itse kuvittelen. Vinoudesta on myös siinäkin mielessä haittaa, että se heittää myös mut helposti vinoksi. Pitää vaan aina muistaa suoristaa myös itsensä ja pyrkiä istumaan mahdollisimman suorassa, keskellä hevosta, kädet kannettuina ja reidet rentoina. Täytyy muistaa istua suorassa myös huomisella maastolenkillä.. ;)

tiistai 7. elokuuta 2018

Uutta taktiikkaa työstämässä

© Veera K / VK hevoskuvaus

Olen aina ollut ihminen, joka ottaa ensin työstää vain vähäsen käyntiä alkukäyntien jälkeen ja sitten siirrynkin jo ravailemaan. Mutta viimeisemmän kouluvalmennuksen jälkeen aloin ottamaan aivan uudenlaista taktiikkaa käyttööni. Aloitin alkukäyntien jälkeen tekemään enemmän juttuja käynnissä ja painottaen sitä, että Karkki kulkee käynnissä suorana ja liikkuu tasaisesti eteen kummastakin pohkeesta, ilman pungerrusta tai kanttausta. En olisi uskonut, että näin pienellä muutoksella voisi saada melkoisia ihmeitä aikaan. Me ollaan tehty käynnissä loivaa kiemuraa, jossa ikään kuin varmistelen, että Karkki varmasti tulee läpi kummastakin pohkeesta sekä väistöjä, jonka avulla saan sitä paremmin suoraksi. Se on oikeasti auttanut, kun olen panostanut enemmän käyntityöskentelyyn ja vasta sitten siirtynyt raviin. Karkki ravaa nykyään eri tavalla, kuin ennen kun aloitin harjoittaa tätä pidempää käyntityöskentelyä. Tai eri tavalla on ehkä väärä sana, mutta reagoi mun apuihin eri tavalla, nopeammin. Mitä en olisi ihan heti uskonut, mutta näin sitä vaan oppii ajan saatossa paremmin sen, mikä toimii juuri sillä omalla hevosella. Kaikkihan ei toimi kaikilla ja se on sanomattakin selvää.

Eikä se pidempi käyntityöskentely auta pelkästään raviin, vaan myös laukkaan. On helpompi saada Karkkia työstettyä ja toimimaan laukassa, kun olen saanut sen paremmin läpi käynnissä. Tässä se taas nähdään, ei ole oikotietä onneen. Ei varsinkaan Karkin kanssa, sen kanssa kaikki pitää tehdä maltilla ja rauhassa, kun on vielä melkoinen raakile. Tosin ei enää niin raakile, mitä oli mulle tullessaan. Se on edennyt siitä aivan huimasti. Kuten olen aikaisemmin maininnutkin. Olisi melkein pitänyt ottaa alkuajoista ihan videoita ja verrata sitä "tämän päivän" menoon, olisi ollut hienoa huomata, miten hevonen on muuttunut ja kehittynyt.

© Veera K / VK hevoskuvaus

Karkin kanssa moni muukin asian on ollut aivan erilaista nyt viime aikoina, mitä aikaisemmin. Nyt kun ollaan päästy maastoilemaan, olen huomannut siitä erään uudenlaisen seikan. Se on omalla tavallaan todella rohkea maastoillessa ja menee mielellään ekana, mutta silti sitä tietyt asiat vielä jännittävät. Viimeksi menimme maastossa samaa reittiä, mitä olemme ennenkin mennyt, mutta vastakkaiseen suuntaan. Se oli Karkille melkoinen järkytys, monesti se yritti pysähtyä ja peruuttaa, kun niin kovasti pelotti. Ja yllättäen, kun takana tuleva kaveri menee ohi, Karkki unohtaa jännittävän asian ja menee kaverin edelle. Se ei mielellään kulje kaverin takana, etenkään jos kaverilla on hitaampi käynti. Se mielellään kävelee reippaasti edellä, vaikkakin saattaa kohdata edessä jotain jännää.

Olen itse pyrkinyt paljolti kehumaan sitä äänellä ja rapsuttamaan kaulasta, kun se kävelee jonkun jännän asian ohi. Pyrin antamaan sille kokoajan pitkät ohjat, enkä ota ohjia kunnolla käteen, vaikka huomaisinkin Karkin jännittyvän. Jotkut sanovat varmasti, että täysin hullua ja vastuutonta, mutta itse olen huomannut sen toisin. Kun annan Karkin mennä pitkällä ohjalla, kehun ja rapsutan sitä, se useimmiten lakkaa jännittämästä. En tiedä miten muilla on tämän asian suhteen, otatteko te ohjat jos hevonen jännittyy maastossa vai annatteko ohjien olla pitkänä?

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Luulot pois!

© Juha

Otsikko viittaa ratsastajaan, ei hevoseen. Hypeltiin maanantaina ja voi jösses, miten ihminen voikaan olla hakoteilla ja kovin onneton omien taitojensa kanssa. Aikaisemmin hyppelyt ovat sujuneet hyvin, mutta en tiedä mikä taantuma mulle oiken tuli maanantaina hypätessä. Toki Karkkikin oli vähän väsähtänyt, kun verkkasin sitä selkeästi aivan liikaa. Mutta silti, syy epäonnistuneisiin hyppyihin oli puhtaasti siellä satulan päällä, poni yritti suoriutua parhaansa mukaan ja teki kaiken täysin oikein. Ratsastaja vain oli aivan kuutamolla, joten siksipä päätin, että nyt on ihan oikeasti mentävä niille estetunneille. Ei auta muu. En halua tehdä enempää virheitä, vaikka aikaisemmat hyppelyt ovat menneetkin hyvin. Johan tässä on tovi vatvottua, mennäkö vaiko ei. Nyt on mentävä, jos mielii kehittyä itse ja kehittää hevosta.

Sinänsähän mitään isoa virhettä ei tapahtunut, mutta toin Karkkia todella huonoihin paikkoihin ja en ratsastanut sitä tarpeeksi teräväksi. Mutta tarvitsen selkeästi jonkun, joka muistuttaa mua juuri siinä hetkessä mitä mun täytyy tehdä ja antaa neuvoja, miten päästään mun haluamaan pisteeseen. Jumppasarjalla annoin sen vain ajelehtia, kuten myös pari kertaa yhdelle ristikolle annoin sen vain ajelehtia, enkä ollut tilanteen tasalla. Kiltti hevonen kun on, se pelasti tilanteen ja meni empimättä yli. Kuitenkaan sen ei mielestäni pitäisi mennä niin, vaan mun pitäisi itse tuoda se oikeaan paikkaan ja sitä ennen ratsastaa. Myös kaarteissa/esteiden välissä pitää ratsastaa, ei ajelehtia. Tämä oma epäonnistuminen kalvaa itseäni vieläkin ja pahasti. Eikä auta se tosiasia, että eilinen kouluvalmennus meni oikein kivasti ja tuntui, että päästiin taas askeleen lähemmäs sitä, millaiseksi ratsastajaksi haluan tulla ja miten Karkki toimii.

© Juha

© Veera K / VK hevoskuvaus

Kuten ylempänä sanoin, päästiin eilen tosiaan askeleen lähemmäs sitä pistettä, millaiseksi ratsastajaksi haluan tulla ja miten haluan Karkin toimivan. Se fiilis oli suorastaan mahtava, kun taas kerran sai todeta, että vika on pelkästään satulan päällä, mutta ne viat ovat oikeasti todella pienillä jutuilla korjattavissa. Kun kantaa sitä oikeaa kättä, homma muuttuu täysin. Mutta.. Meillä on lisää ongelmia. Mun vasen käsi on todella lamaantunut ja helposti se jää vain roikkumaan alhaalla, enkä kanna tai käytä sitä oikein. Se on nyt toinen murheenkryyni, joka korostuu kun edellinen alkaa korjaantua hiljalleen. Kun keskityn siihen oikeaan käteen, vasen lähtee omille teilleen. Vasenta kättä en sentään vie taakse, mutta en myöskään kanna sitä. Joten siinäkin on työn sarkaa!

Täytyy ottaa tosiaan tavaksi se valmentaja ehdottama viisi minuuttia per ratsastuskerta. Eli laitan raipan peukaloiden alle ja pidän sitä suorassa, näin mun on pakko kantaa myös se vasen käsi eikä oikea käsi pääse venkoilemaan omiaan. Näin se alkaa hiljalleen painua omaan pääkoppaanikin, että miten ne kädet kuuluu olla. Käsien kantaminen ja niiden oleminen oikealla paikalla auttaa myös mun muuta kroppaa, on helpompi kantaa itseään suorassa ja pystyssä, kun kädet löytää oman paikkansa. Paikkansa, jossa niiden kuuluu olla. Kaikki on paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta kyllä se kova työ vielä jossain kohtaa palkitaan!