keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Nyt vaan kovaa ajoo!


Eilen oli vihdoin ja viimein Karkin jalan kontrolli, jossa saatiin vihreää valoa eli terveen paperit. Jalassa ollut luukalvontulehdus on täysin parantunut, eikä Karkin jalka arista painelua tai taivutusta. Se ei myöskään ole aikoihin kerännyt nestettä tai lämpöä, mikä on vaan positiivinen juttu. Onnukaan se ei, ei tänään eikä eilen, kun eläinlääkäri halusi nähdä sen myös liikkeessä ennen kuvausta. Ainoa mitä luukalvontulehduksesta on jäänyt jäljelle, on todella pieni röpelöinen pinta luuhun, mikä ei näkynyt rtg-kuvissa, mutta ultrassa näkyi. Onneksi tämä kohta on sellaisessa paikkaa, mikä ei tule koskaan Karkin elämää haittaamaan eikä se näin ollen vaadi minkäänlaista poistoa. Se on niin pieni, ettei sitä edes sormilla tunnustelemalla tunne eli jonkinlainen pieni luuliika sille periaatteessa tuli. Jos niin voi sanoa.

Eläinlääkärin ohjeena oli, että kahden viikon sisällä palauduttaisiin asteittain takaisin normaaliin treeniin, mutta meillähän ei ole mikään kiire. Joten siksi otetaan mieluummin vähän varovaisemmin ja hitaammin, mitä eläinlääkäri ohjeeksi antoi. Kolme viikkoa tai vähän reilut on sellainen realistinen aika, missä ajassa itse ajattelin meidän palautuvan takaisin normaaliin treeniin. Ja meinasin, että vasta kuukauden päästä aikaisintaan palattaisiin takaisin hyppäyksen pariin. Saa nähdä, että kuka vie ja ketä, kun päästään hyppäyksen makuun. Tänään oli jo sileällä vähän sellaiset vibat, ettei kuski oikein tiennyt, että mihin asti sillä ravilla ja laukalla päästäisiin. Otettiin näin ensimmäisellä kerralla todella varovasti, joten otettiin pelkästään muutamat pitkät sivut ravissa ja laukassa, ilman ympyröitä tai voltteja. Olen jotenkin hirveän hysteerinen näiden jalkajuttujen kanssa, joten parempi ottaa todella varovaisesti. Vaikka tämä olikin tullut puhtaasti tapaturman seurauksena, mutta silti. Meillä on kuitenkin monta vuotta aikaa treenailla sekä kilpailla. Jospa sitä ensi vuonna pääsisi niihin seuranmestaruuksiin, kun tänä vuonna ne jäävät meiltä väliin.


Olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen, että Karkki on kunnossa ja sen kanssa pääsee taas touhuamaan normaalisti, kunhan vain ensin palaudutaan tästä episodista kaikessa rauhassa. Eikä tullut enempää sairaslomaa tai mitään operaatiota jalkaan liittyen, vaan selvittiin pelkästään kylmäyksellä, kävelytyksellä ja suun kautta annettavilla lääkkeillä. Olin kuitenkin tänään aavistuksen ehkä liian hysteerinen ja Karkki sai liikutuksen päätteeksi vielä kylmäyssuojan jalkaan, mutta ei siitä kylmäyksestä haittaakaan ole. Parempi katsoa kuin katua.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Joko saataisiin vihreää valoa?


Mä olen vahvasti sitä mieltä, että Karkin sairasloma voisi olla jo ohi ja samaa mieltä on myös Karkkikin, joka kerää itseensä hömppäenergiaa ja tekee kaikenlaisia tihutöitä, mitä se ei normaalisti tee. Se riisuu itseltään kylmäyssuojaa, joten keksin virittää kylmäyssuojan päälle pintelin. Se myös yrittää riipiä sitä pinteliä irti. Se yrittää jatkuvasti käydä mun kaikki taskut läpi ja taluttaessa yrittää ottaa narua omaan suuhunsa, ei väliä onko tavallinen naru vaiko ketjunaru. Sama juttu, kun puen sille heijastimia jalkoihin ja jätän loput heijastimet ruokakuppiin tai maahan hetkeksi, se nostaa ne ilmaan ja heiluttelee. Nämä on sellaisia juttuja mitä se ei normaalisti tee.

Mutta valitettavasti vaikka Karkin vointi on parempi, jalka ei lämpöile tai turvottele eikä ole arka kosketukselle tai voimakkaalle painelulle, on meidän silti vain odotettava. En saa tehdä muuta kuin kävellä, ennen kuin eläinlääkäri toteaa kaiken olevan oikeasti kunnossa ja jalka on uudelleen ultrattu sekä kuvattu. Odottavan aika on pitkä. Onneksi tähän kontrolliin on aikaa enää vain 1,5 viikkoa, sillä meidän kontrolliaika on tiistaina 30.10. Enää mua ei edes jännitä se kontrolliaika niin paljoa kuin aikaisemmin, kun jalka on normaali ja siihen saa normaalisti koskea ja painaa. Tulehduksen toteamisaikana ei ollut puhettakaan siitä, että Karkki olisi antanut siihen koskea, saatikka painaa ilman vastalauseita.


Uskon vahvasti siihen, että Karkin luukalvontulehdukseen on edesauttanut meidän alun (ensimmäiset viisi päivää tulehduksen toteamisesta) kolmesti päivässä kylmääminen, josta siirryttiin kahteen kertaan ja nyt kylmätään enää kerran päivässä. Kylmäyksen kun pitäisi turruttaa kipua, lievittää tulehdusta ja vähentää turvotusta. Turvotustahan jalassa ei enää ole, saatikka painelu-/kosketuskipua. Karkki on muutenkin todella hyvävointinen ja tuntuu olevan jo aivan kypsä koko kävelytyskuuriin. Vaikka ei siinä kävelytyksessä mitään haittaa ole, mutta se selkeästi kaipaisi jo enemmän aktiviteettia. Etenkin kun se joutuu vielä eläinlääkärin kontrolliaikaan asti pönöttämään sairastarhassa ja pääsee vain kävelyille. Ei pahemmin noita maastakäsittelyt auttanut Karkin energian purkamisessa, samanlainen häslä se on siltikin. Se ei harrasta tällaista häsläämistä, kun on normaalissa käytössä, kun joutuu oikeasti keskittymään siihen, mitä se tekee. Se joutuu kuuntelemaan ratsastajaa ja keskittymään kunnolla.

Mua myös lievästi jännittää, että millainen "pommi" Karkki on, kun menen ensimmäistä kertaa sairasloman jälkeen selkään vai onko se yhtä kuuliainen kuin aina ennenkin. Sitä kun ei voi etukäteen tietää, mutta näiden viime päivien perusteella meno voi olla melko reipasta. Tosin mitäpä mä nyt sitä selkään nousua vielä mietin, kun tässä on vielä aikaa ennen kontrollia ja mitä tahansa voi sattua. Koska tälle ponillehan tosiaan kaikkea sattuu. Se on sairastarhassa luonnollisesti yksin ja silti sen naamassa oli tänään ilkeän näköinen vekki. Ne ei ollut siinä vielä aamulla, kun Karkkia vein ulos. Että tuota, joo'o. On se varsinainen arjen sankari.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa

2.10. - © Julia

Tosiaan. Ehdin maanantaina hehkuttaa, että taidettiin Karkin jalan kanssa selvitä pelkällä säikähdyksellä. Virhe, iso virhe! Nimittäin torstaina olin menossa vihdoin ratsastamaan ja sain totea karvaan pettymyksen, Karkki ontuu. Oikeaa etujalkaa. Juuri sitä jalkaa, johon se oli ottanut osumaa. Tämän lyhyen ratsastuksen päätteeksi tutkin jalan ja totesin sen olevan lämmin, ei muuta kuin kylmäystä ja puhelinta kauniiseen kauniiseen kouraan. Meillä kävi tuuri, sillä sain Karkille ajan klinikalle heti maanantaiksi, mutta nythän sinne ei enää tarvitse mennä. Sillä Karkin jalka paheni perjantaiaamuksi, joten soitin samantien Hyvinkään hevossairaalaan, että mitäs nyt tehdään ja pääsisikö joku mahdollisesti tutkimaan sekä kuvaamaan jalkaa. Onneksi sieltä päästiin jo samana iltana tulemaan ja saatiin jalasta diagnoosi. Luukalvontulehdus.

Olin ehtinyt jo koko päivän maalata piruja seinillä ja miettiä kaikkia kauhuskenaarioita läpi, mutta onneksi yksikään niistä ei pitänyt paikkaansa. Pelkäsin jo, että nyt siellä on joku paha murtuma tms., mutta onneksi järkikin sen sanoi, että olisihan se ontunut sitä jo pahemmin ja aikaisemmin. Tosin yhä jää mysteeriksi, että miten Karkki ei ontunut ma-ke välisenä aikana, vaan torstaina. Myöskin eilen se liikkui täysin puhtaasti, kun eläinlääkäriä varten sen kanssa juoksin pihaa ees taas. Ihme homma, mutta onneksi se nyt sai kahta eri lääkettä, jotka edesauttaa tämän luukalvontulehduksen paranemista. Tietysti isossa roolissa on myös se kävelytys ja kylmäys, jota harrastan nyt kolmesti päivässä, ainakin seuraavat pari viikkoa. Parin viikon päästä meillä kontrolliaika klinikalle, jossa selviää mikä jalan tilanne on. Eli toisin sanoen onko se parantunut vaiko ei. Seuraava vaihtoehto onkin sitten kirurginen kaavinta, mikäli se ei mene näillä ohitse. Kieltämättä itselläni meinasi sydän jättää muutaman lyönnin välistä, kun eläinlääkäri totesi kirurgisen kaavinnan olevan seuraava vaihtoehto. Ihanan kallista. Tosin onneksi Karkilla on vakuutus, joka kattaa tämän lystin.

 2.10. - © Julia

Täytyy kyllä todeta, että tähän jäi ainakin hetkeksi Karkin tarhaukset kaverin kanssa. Tämä pysäytti itseni jotenkin pahasti ja tuntuu, että olen lukossa, kun pelkään kokoajan pahinta enkä uskalla suunnitella sen kanssa tulevaisuutta. Olen selkeästi liikaa googletellut luukalvontulehdusta, vaikka ei saisi. Mulle eilen jo sanottiin, että älä googleta, toimi eläinlääkärin ohjeiden mukaan ja odota rauhassa se pari viikkoa. Ei se murehtimalla parane. Ei se paranekkaan, mutta itselläni on ollut niin huono tuuri hevosten suhteen Waltsun poismenon jälkeen, etten vaan voi uskoa tätä juuri nyt todeksi ja pelkään, että Karkkikin joudutaan tämän luukalvontulehduksen takia vielä lopettamaan. Myös eläinlääkäri yritti mua rauhoitella, sanomalla että se on oikeasti pieni ja se paranee varmasti takaisin entiselleen. Entäs jos ei parane? Mitä jos se rampautuu tms? Toki sillehän ei sitten vain voi mitään, pitää vain hoitaa se parhaani mukaan ja toivoa, että se riittää.

Tosin Karkillehan on ensi viikolla luvassa hirudoterapiaa eli iilimatohoitoa. Eläinlääkäri repäisi Karkin jalasta ruven pois, että se näkisi tuleeko sieltä mätää. Näin ollen siihen on hyvä käyttää iilimatoja, ihan jo haavan ja tulehduksenkin takia. Iilimadot kun tunnetusti tehoaa kumpaankin. Innolla odotan, että millaisia tuloksia iilimadoista tulee. Nyt on otettava kaikki keinot käyttöön, että Karkki paranee takaisin entiselleen.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Taidettiin selvitä pelkällä säikähdyksellä

© Villa Vesanto

Meitä instagramissa seuraavat tietävätkin jo meidän perjantaisesta äksidentistä Karkin ja Karkin tarhakaverin välillä. Blogin puolelle en ole asiaa vielä ehtinyt valottaa, mutta nyt on pieni ja hyvä hetki vähän raapustella asiasta tännekin. Perjantaina hain Karkin normaalisti tarhasta, enkä huomannut ihan alkuun siinä mitään ihmeellistä. Kunnes päästiin karsinaan ja aloin tarkemmin sitä syynäilemään, oikea etujalka oli polven yläpuolelta turvoksissa ja tarkemmin syynättyä siinä oli haava, johon ei Karkin mielestä saanut koskea. Se oli ihan tulikuuma ja turvoksissa, sekä tietysti kosketusarka. Oli meidän onni, että tallilla sattui juuri sillä hetkellä olemaan eläinlääkäri paikalla, joka tsekkasi Karkin jalan. Se ei onneksi näyttänyt niin pahalta, mitä vaikutti olevan, mutta kipeähän se oli. Sekä lievästi ep, kun sen nopeasti ympyrällä pyöräytin. Ei tarvinnutkaan siis mennä kouluvalmennukseen. Eikä miettiä viikonlopun liikutuksia, kun se oli pelkkää kävelyä, kylmäystä ja haavanhoitoa.

Onneksi oli tosiaan apu nopeasti lähellä, joten saatiin samalla tsekattua ettei kyseessä ole myöskään mitenkään syvä haava. Mutta onhan se toki varmasti kipeä, kun on saanut kovan osuman siihen. Tällä hetkellä tilanne näyttää jo valoisammalta, eilen Karkki liikkui puhtaasti ja turvotus on selkeästi laskenut. Perjantainahan mä kävin taluttamassa Karkkia kahdesti sekä myös kylmäsin kahdesti. Luonnollisesti kummankin kerran jälkeen hoidin vielä haavaa, joten ei voi sanoa, etteikö sitä olisi hoidettu jo ekana päivänä reilusti. Lauantaina myös meidän ihana vuokraaja kävi Karkkia taluttamassa pitkään sekä luonnollisesti myös kylmäili, sama juttu eilen mun osalta. Kumpanakin päivänä itse hoidin vielä haavaa työvuoron jälkeen.

© Villa Vesanto

Tämä haavaepisodi on nyt valitettavasti sellainen, jonka johdosta Karkki tarhaa jatkossa yksin. Yksi tällainen "pikkuhaava" joidenkin mielestä ei varmasti haittaa, mutta kun tämä ei ole ensimmäinen vekki/haava, joka Karkille on tullut yhteistarhauksen alettua. Osat ovat isompia ja osat pienempiä, mutta koskaan se ei ole ontunut tai reagoinut noin voimakkaasti kun haavaan koskee tai sitä hoitaa. Siksi päätin viheltää pelin poikki, ennen kuin oikeasti sattuu jotain vielä vakavampaa. Karkki kun osaa olla varsinainen kiusanhenki tarhassa ja pomottelee, jonka johdosta toinen puolustautuu. En halua edes ajatella, millaista jälkeä siellä voisi mm. hokkiaikana sattua. Mulla kun ei nyt ennen Karkkia noissa hevoshommissa ole ollut hirveän hyvää tuuria, joten haluan vähän pelata varman päälle.

Toivotaan nyt kuitenkin, että selvittiin tästä koska haavaepisodista pelkällä säikähdyksellä ja päästään hiljalleen jatkamaan treenejä. Ainakin ponilla alkaa jo olla sen verran virtaa, ettei työnteko olisi pahitteeksi. Katsotaan miten Karkki tänään hölköttelee liinan päässä ja päätän sitten, että menenkö jo huomenna selkään vai työstänkö vielä maastakäsin.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Paluu takaisin maan pinnalle


Tosiaan yli viikko sitten julkaisin postauksen, jossa hehkutin, että ehkä mä sittenkin osaan. Virhe. Todella iso virhe. Sunnuntaina Karkki liikkui varsin kivasti, mutta viime viikon maanantaina. Yh. Ei sitten ollenkaan. Mikään ei tuntunut onnistuvan ja Karkki painoi todella vahvasti oikealle kädelle sekä kaatui sisäpohjetta vasten. Pienen pienen valonpilkahduksen eli onnistumisen jälkeen uskalsin lopettaa ja loppuravit sujuikin ihan ok'sti, tosin ei yhtä hyvin kuin esimerkiksi silloin sunnuntaina tai lauantaina. Itkuhan siinä meinasi tulla, kun ei vaan ottanut onnistuakseen. Paitsi siinä lopussa, sen sadasosasekunnin verran. Mutta ei se mun mieltä silti yhtään nostanut, eikä myöskään valmentajan mieltä, kun se tiistaina Karkin selkään kapusi. Olihan se vino ja todella vahvasti kiinni oikeassa ohjassa, ihan kuin joku olisi kannatellut sitä oikealta. Oli myös muutenkin todella vahva.

Onneksi kuitenkin meidän valmentaja on todella taitava ratsastaja ja saikin Karkin näyttämään todella kivalta, ja ennen kaikkea Karkki kulki suoraan! Ihan yhtä hyvä se ei ollut kuin edelliskerralla, mutta kyllä se hyväksi silti jäi. Seuraavana päivänä eli keskiviikkona sain hyvillä mielen mennä selkään ja ratsastaa valmentajan valvovan silmän alla. Karkki oli huomattavasti parempi valmennuksessa, kuin mitä esimerkiksi maanantaina. Eihän se tietysti ollut yhtä hyvä, mitä viimeksi valmennuksessa, mutta hyvä se oli silti ja itselle jäi huomattavasti parempi fiilis koko valmennuksesta, kuin maanantaisesta ratsastuksesta. Ei voi kuin todeta, että ollaan otettu pieni taantuma, mutta näitä sattuu. Se on ihan normaalia, vaikkakin se harmittaa mua aivan suunnattomasti.


Torstai ei hyppäyksien suhteen mennyt sentään "harakoille", vaan kiitos edellispäivän kouluvalmennuksen, Karkki oli kiva. Vaikkakin yritti ikävästi punkea mun sisäpohjetta vasten. Tarpeeksi kun työstettiin alkuun sileällä, alkoi Karkki olla parempi ja voitiin aloittaa hyppääminen. Ihan alkuun tultiin ympyrällä puomi-ristikko-puomi tehtävää, jossa tarkoituksena oli tulla mahdollisimman rauhassa ja antaa hevosen suorittaa homma, sekä katsoa eteenpäin. Piti myös muistaa tukea jalalla ja muistaa ajatus tasaisesta sekä pyöreästä ympyrästä, sillä oltiinhan me kokoajan tulossa ympyrää eikä menossa suoraan. Itselleni tällainen ympyrällä hyppääminen on vähän haastavaa, mutta hyvin me selvettiin. Piti vain muistaa pitää pohje lähellä, katsoa eteen ja olla itse hyvässä tasapainossa. Tämän jälkeen tultiin suoraa linjaa ja kaarevaa linjaa, joista tämä kaareva linja oli itselle vaikeampi, kun piti tulla oikeasti selkeä ja "jyrkkä" kaarre, jolloin piti muistaa ratsastaa mahdollisimman pitkälle suoraan eikä oikoa. Tulihan siinä lomassa Karkin ensimmäinen, täysin puhdas laukanvaihto! Estetunti oli kerta kaikkiaan omasta mielestäni onnistunut, jossei alun omaa sileän sähläystä lasketa. Innolla odotan seuraavaa estetuntia.

Perjantaina ei tehty mitään varsin ihmeellistä, sillä kävin vain pikaisesti juoksuttamassa Karkin, kun sen oli tarkoitus saada vähän kevyempää liikuntaa. Lauantaina sen sijaan Karkin vuokraaja ratsasti Karkin, josta päästäänkin pienelle aasinsillalla tähän päivään eli Karkin toiseen vapaapäivään. Karkki sai aivan tarkoituksella kaksi vapaata putkeen, että saa rauhassa "nollata" tilannetta ja palautua. Huomenna on hyvä taas jatkaa treenejä, kun Karkki on saanut parisen päivää rauhassa vaan hengailla. Tosin itse en ole näinä parina päivänä ollut ratsastamatta, vaan olen ratsastanut kaverini isoa suokkitammaa, Sulonaa. Jotkut kauempaa blogia seuranneet varmasti muistaakin Sulonan! Sulona on tosiaan 5-vuotias suomineito, jolla edelliskesällä säännöllisen epäsäännöllisesti ratsastelin. Ja kyllä, tämä neiti on oikeasti iso. Siltä löytyy säkäkorkeutta reilut 170 cm, joten voitte kuvitella miltä tällainen tappi, kuten minä, näytän selässä. Tosin vaikka Sulona on iso, se on kiltti ja ihmisrakas. Sulonalla ratsastaminen oli kivaa vaihtelua Karkkiin ja pisti miettimään enemmän omien apujen käyttöä.