torstai 27. joulukuuta 2018

Jännittäminen ja epäonnistumisen pelko


Monen monta ajatusta on päässä, muttei oikein tiedä mistä alkaisi purkamaan tätä aihetta. Miten olisi hyvä aloittaa ja pohjustaa koko asiaa. Ehkä tämä on hyvä aloitus ja käydään suoraan asiaan; jännittäminen ja epäonnistumisen pelko. Se on se asia, mistä haluan tänään juuri kirjoittaa. Se on se asia, mikä on ollut monta päivää jo pinnalla itselläni. En haluaisi epäonnistua enkä jännittää, kukapa haluaisi. Niin, ei kukaan. Faktahan on vain se, että olen itse todella kova jännittämään, vaikka aina ei siltä tunnukaan. Juuri nyt tuntuu myös siltä, että se ilman satulaa Karkilla meneminen ja yksin maastoilu on vain kaukainen haave. Jotenkin sen tippumisen jälkeen sain itselleni aikaan varsinaisen mörön ja se mörkö kasvaa päivä päivältä, vaikka juuri viimeksi eilen ratsastin. Eikä tapahtunut mitään maata mullistavaa, Karkkikin oli täysin oma itsensä, mutta itse jännitin ja hevonenkin luonnollisesti jännitti.

Karkkihan on oikeasti ns. tapajännittäjä, eli sen kanssa elämä on välillä vaikeaa ja se näkee satunnaisesti pieniä mörköjä. Se ei tee sitä usein, mutta jotenkin noi kaksi tippumista samalla kerralla sai itseni todella varuilleni ja varpaille. Jännittyminen alkaa jo ihan alkukäynneissä, kun pelkään, että se tekee taas sen saman säpsymisen tai äkkikäännöksen ja tipun. Eilen se oli kuitenkin varsin mallikkaasti, eikä sen mielestä missään ollut mitään jännää. Ihan rauhassa oltaisin varmaan saatu tehtyä normaalisti hommia, jos en olisi itse ollut niin jännittynyt. Se ei paljoa auta, jos ratsastaja on rentona vasta loppuraveissa. En tajua, mitä on oikein nyt tapahtunut. En tunnista itseäni enää. Vaikka olen jännittäjä, niin ei se koskaan näin pahana ole ollut. Aina olen pystynyt normaalisti ratsastamaan, vailla minkäänlaista huolen häivää tippumisesta yms.

Jatkuvasti jännitän sitä, että mitähän se nyt seuraavaksi keksii ja tottakai se keksii, kun itse jatkuvasti jännitän ja mietin asiaa. Juuri sillä tavalla viestin hevoselle, että nyt on joku juttu, mitä pitää jännittää/pelätä, kun itsekin teen niin. Kysymys vain kuuluu, että miten tästä voi oikein päästä yli? Olen jutellut asiasta muiden kanssa, joista yksi oli ihminen, joka "painiskelee" tällä hetkellä saman asian parissa. Siihen ei auta kuin aika. Ja hengittäminen, kuten valmentajani sanoi. Pitää hengittää syvään ja yrittää rentoutua, vaikka se kuinka vaikeaa olisikin. Pitää keskittyä juuri siihen hetkeen, eikä siihen, mitä Karkki saattaisi kytätä tai säikähtää. Ei pidä antaa oman pään luoda niitä mörköjä. Helpommin sanottu kuin tehty.

© Elina

Eiliset loppuravit oli hyvä esimerkki siitä, mitä käy kun rentoudun. Hevonenkin rentoutuu, askel pitenee ja kaikilla on mukavaa. Mutta miksei näin voi olla jo alusta asti? Siksi ei, koska mä jännitän.

Onko täällä muita, jotka jännittävät?

maanantai 24. joulukuuta 2018

Hyvää joulua!



Oikein hyvää joulua teille kaikille lukijoille, tukijoukoille, ystäville ja perheenjäsenille! 

Nautitaan yhdessä joulusta läheistemme seurassa  


Postauksen kuvat © aaveen.net

torstai 20. joulukuuta 2018

5 + 1 asiaa, jota et tiennyt meistä

© aaveen.net

1. Karkki ei ole täysin mun oma.
Moni on saattanut luulla, kun puhun siitä omana hevosenani, että Karkki on 100 % mun oma. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole, vaan Karkilla on mun lisäksi myös toinenkin omistaja, mun pikkusisko. Pikkusiskoni on kuitenkin vasta vähän vajaa 2 vuotta, joten hän ei vielä osallistu Karkin päivittäiseen liikutukseen yms. Tarkoitus olisi tulevaisuudessa saada Karkista pikkusiskolleni myös ratsu, mutta se on vielä työn alla. Kuten myös pikkusiskoni ratsastusura, mutta on se sentään jo kerran käynyt oman hevosensa selässä, vaikka vielä vähän Karkkia jännittääkin. Ratsastaminen kuitenkin pikkusiskoa kovasti nauratti!

2. Olen materialisti.
Osalle tämä tulee yllätyksenä, osalle ei. Olen todellinen materialisti, enkä voi esimerkiksi mennä ratsastamaan, jos Karkilla on ruskeat pintelit ja tummansininen huopa. Se ei vaan kerta kaikkiaan käy. Siksi meillä onkin ruskeat pintelit ja kaksi ruskeaa huopaa, sekä muutamat mustat suojat. Ruskeat pintelit ja huovat eivät ole toistaiseksi vielä kertaakaan näyttäytyneet yhdessä, koska olen liian laiska pintelöidäkseni hevostani, hups.

3. Olen todella tarkka siitä, miten satula ja suitset on Karkille puettu.
Satulan pitää olla aina millilleen oikeassa asennossa, tukan pitää olla hyvin niskahihnan alla ja otsapannan sekä turpahihnan tulee olla täysin suorassa. Valehtelematta voin tarkistaa varusteiden suoruuden ja oikeassa kohdassa olemisen yhden varustuskerran aikana ainakin viisi kertaa. Ja uskokaa pois, tämä on totta. Tämän voi kysyä useammalta mun kaverilta tai tutulta, jotka aina asialle naureskeleekin.

4. En osaa enää kiivetä ns. väärältä puolelta hevosen selkään.
Sitä tuli joskus nuorempana testattua ja siinä onnistuinkin, kun erään hevosen omistaja välttämättä halusi, että hänen hevosensa selkään mennään kummaltakin puolelta. Nykyään se ei vaan enää onnistu, ei edes ajatuksen asteella.

5. En uskalla nousta matalalta jakkaralta hevosen selkään, jos kukaan ei ole toisella puolella roikkumassa.
Tämä on jännä. Keväällä nousin jatkuvasti Karkin selkään jakkaralta, ilman että kukaan roikkui. Sitten aloin nousemaan rampilta selkään ja nykyään en uskalla enää nousta matalalta jakkaralta. Siltä samaiselta jakkaralta ja vähän jopa korkeammalta, miltä koko kevään ajan nousin selkään. Karkin kanssa ei kuitenkaan ole tapahtunut selkäännousussa mitään ja se pysyy aina paikallaankin. En vain voi ymmärtää, mistä moinen on omaan päähäni taas tullut.

6. Olen alkanut innostua varusteiden putsauksesta.
Silloin kun kilpailin Waltsun kanssa aktiivisesti, putsailin vähän väliä varusteita ennen kilpailuja ja muuten pyyhin niitä satunnaisesti ennen kilpailuja. Nyt kaiken sen jälkeen se varusteiden putsailu jäi todella vähäiselle, mutta jostain syystä olen nyt alkanut taas ahkerasti pitämään varusteista parempaa huolta ja jokaisen käyttökerran jälkeen olen vähintääkin pyyhkäissyt suitsista ja vyöstä pahimmat hiet pois tai putsannut ne kokonaan, jos on ollut tarve/aikaa. Suojat toki harjaan myös jne., mutta nyt on jotenkin tullut sellainen tarve pitää nahkavermeistä parempaa huolta.

 Karkki 30.03.'18 - © Ada

Onko teillä muilla jotain asioita/outoja faktoja, jota muut ei sinusta tiedä?

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Kun yksi kerta ei riitä

© Lotta

Kun yksi kerta ei riitä, on hyvä ottaa melkein heti perään toinen. Tippuminen nimittäin. Päätin perjantaina laskeutua Karkin selästä alas – kahdesti. Kumpikaan kerroista ei tullut luonnollisestikaan mun omasta aloitteesta, vaan Karkin. Joka kauniisti päätti säikähtää tuolia(!!) ja vetää 360 astetta ympäri. Yritä siinä nyt pysyä kyydissä, ei onnistunut. Ensimmäinen kerta tapahtui todellakin kuin hidastetussa elokuvassa ja kauniisti valuin alas loimen kera, mutta toinen olikin sitten vähän vikkelämpi tippuminen, johon en ehtinyt mitenkään edes reagoida. Ensimmäisessä sentään yritin pysyä vielä matkassa, huonolla menestyksellä. Kummallakin kerralla Karkki jäi mun viereen seisomaan ja ihmettelemään, että mitähän mä mahdan siellä maassa tehdä, etenkin kun ensimmäisellä kerralla mua alkoi hirveästi naurattamaan. Tokalla kerralla ei niinkään, silloin enemmänkin ketutti ja teki mieli tehdä ponista rukkaset. Eikä siinä, poni onnistui myös tarjoamaan laskeutumisen kaverilleni eilen. Tuhma, todella tuhma poni.

Nyt itsellä pyörii tuhat ja yksi kysymystä, että mikä siinä oikein vialla. Jos olisin ihminen, joka ei ylianalysoisi ponin jokaista epämäärästä juttua, säästyisin valtavilta murheilta, unettomilta öiltä, stressiltä ja mahdolliselta vatsahaavalta. Muahan tänään käskettiin hakemaan itselleni vatsansuojalääkettä, etten saa itselleni oikeasti sitä vatsahaavaa. Heh heh.

Tämä säikkyminen ja kyttäily ei ole mitenkään epänormaalia käytöstä Karkilta, sillä se on alusta asti ollut vähän tuollainen kyylä ja olen aikaisemminkin tullut juuri samasta syystä alas satulasta. Tosin silloin tämä olisi voitu estää, mikäli en olisi juuri sillä hetkellä keventänyt kuin mäkihyppääjä. Tästä säikkymisestä ja kyttäilystä on vaikea päästä pois, mutta jo pienen hetken luulin, että jes, nyt ollaan voiton puolella ja Karkki on paljon rennompi ratsastaa. Niin ainakin oli maanantaista keskiviikkoon, mutta jotain kummaa tapahtui, kun pakkaset alkoi. Nämä mun satulasta suistumisesti eli Karkin 360 asteiset käännökset tapahtui niinkin eriskummalliseen aikaan, kuin alkukäynnit ja välikäynnit eli juuri sellaisella hetkellä, kun ei "tehty töitä". Tippumisien välissä ja toisen tippumisen jälkeen Karkki kuitenkin toimi ihan mukavasti ja sama juttu eilen, kaverin tippumisen jälkeen.

© Lotta

Aloin tänään miettimään, että mikäli homma alkaa mennä huonompaan suuntaan eikä nämä ole mitään "ohimeneviä" juttuja, otetaan me suunnaksi klinikka. Koska jossain on oltava jotain, mikä tuon käytöksen selittää. Vaikka se onkin tutkittu keväällä kokonaisuudessaan, kun tehtiin ostotarkastus. Aina on mahdollista, että sillä on esimerkiksi hiekkaa mahassa? Mistä näistä tietää. Onneksi hiekkakuvaus ei nykyään ole enää niin hirveän tyyris. Mutta se hiekanpoisto on, mikäli se joudutaan suorittamaan klinikalla eikä esimerkiksi lähde pelkällä psylliumkuurilla kotona.

Toisaalta taas tähän voi olla syy omasta puolestani myös ihan satulan päälläkin. Jos en vain yksinkertaisesti ratsasta sitä tarpeeksi aktiivisesti ja annan sen ajelehtia, niin kai se "tilaisuus tekee varkaan". Vaikka omasta mielestäni meillä on nyt viime päivinä mennyt hyvin, mutta voinhan mä olla väärässäkin. Riippuu ihan keneltä kysytään. Nyt täytyy vaan katsella ja tunnustella, millaiseksi tilanne kehittyy ensi viikolla. Toivoisin ainakin, että paremmaksi. Ei tää kroppa kauheasti tykkää näistä ilmalennoista!

tiistai 11. joulukuuta 2018

Hetki, jolloin kaikki menee kuin elokuvissa

6.12. - © Julia

Tänään (tai oikeastaan eilen, onhan kello jo yli 12..) oli se hetki tai oikeastaan kokonainen ratsastuskerta, kun kaikki tuntui menevän kuin elokuvissa. Ihmettelen, että miten nyt näin, kun Karkilla oli olosuhteiden pakosta eilen vapaapäivä. Alkuunhan Karkki oli vähän raskas edestä ja tahmea, mutta herkistyi todella kivasti ja nopeasti sekä oli aivan mielettömän hyvän tuntuinen selkään. Tällä taas jaksaa todella pitkälle, eikä ollenkaan haittaa, vaikka huomenna ei olisi yhtään samanlainen päivä. Voin kuitenkin fiilistellä huomenna tätä päivää ja miettiä, miten hienosti se meni. Samalla voin toki analysoida sitä, mitä eilen tein ja miten tein, sekä pyrkiä toimimaan samalla tapaa kuin tänään. Uskon myös vahvasti siihen, että se valmentajan haukan katse maneesissa vaikutti paljolti asiaan. Vaikka ollaan samaan aikaan ratsastamassa, se ei tarkoita sitä, etteikö sieltä jokunen vinkki tulisi ratsastuksen lomassa. Vahvasti yritin niitä toteuttaa ja yritin olla kannattelematta Karkkia omin pikku kätösin, joka johti selkeästi kunnollisiin tuloksiin. Voi kun se olisikin aina niin helppoa!

Ainakin tiedän jatkossa, mihin tuloksiin jatkossa yhden ratsastuskerran aikana pyrin, kun menen yksinäni. En voi sanoin kuvailla sitä, miten hyvä fiilis mulla on nyt ja ylipäätänsä oli tänään selässä, kuten jo yllä mainitsikin. Karkki tuntui super hyvältä, enkä osannut tämän päiväisen perusteella odottaa, että ilta päättyisi tänään näin kivasti. Tämä päivä kun ei ole alkanut mitenkään kovin vahvasti, mutta onneksi on hevonen, joka piristää huonommankin päivän. Jo pelkästään sen läsnäolo sai mut paremmalla tuulelle, mutta vielä tämä. Jösses. Tässähän jo alkaa luulla, että osaa oikeasti tehdä jotain oikein. Puhumattakaan siitä, että luulee osaavansa ratsastaa omaa hevostaan oikein. Katsotaan taas huomenna, osaanko vaiko en.

6.12. - © Julia

Me ei varsinaisesti tehty mitään ihmeellistä alkuverkkojen aikana, kun pyrin itse vain siihen, että Karkki kulkee mahdollisimman suorana sekä ohjan ja pohkeen välissä. Puhumattakaan siitä, että pyrin olemaan itse mahdollisimman paljon häiritsemättä Karkkia, mutta samalla pyrin ratsastamaan sitä hyvin avuille. Alkuverkkojen jälkeen annoin Karkin hetken kävellä, jotta se saisi hengähtää hetken, ennen kuin aloin työstämään ravia. Tällä kertaa jopa istuin ravissa alas (vatsalihakset kiittää aamulla!) ja sain oikeasti työstettyä Karkkia paljon paremmaksi. En voi uskoa, miten kivalta se tuntuikaan. Ravissa oli jopa helppo istua, kun Karkkia ei vaan kipittänyt alta pois. Sama juttu laukassa. Sain ensimmäistä kertaa yksinään ratsastettua sitä laukassa paremmaksi kuin koskaan. Ensimmäistä kertaa se myös halusi itse venyttää kaulaansa laukassa eteen-alas ja luonnollisesti annoin sen venyttää kaulaansa, pyrkien säilyttämään sen kuitenkin tasapainossa, ilman että se menisi etupainoiseksi.

Pakko sanoa, että olen todella ylpeä Karkista ja siitä, miten se tänään (tai oikeastaan eilen..) toimi. Toivon todellakin, että huomenna kaikki menisi yhtä nappiin, mutta pessimistinä oletan, ettei niin tule käymään.

torstai 6. joulukuuta 2018

Voihan taantuma sentään

© Julia

En ymmärrä, miten ratsastus olikin tänään niin vaikeaa. Saatiin aikuisten oikeasti ehkä muutama parin sekunnin hyvää pätkää ja sitten koko pakka levisi kuin jokisen eväät. Karkki oli todella vahva alusta asti, jonka seurauksena myös omat käteni jännittyi ja aloin "kannatella" Karkkia. Iso virhe, josta olen aikaisemmin yrittänyt päästä irti, mutta tässä on valmennustauon ja ylipäätänsä ratsastustauon tulos. Samalla kun Karkki oli edestä vahva, se oli myös kiireinen/hätäinen ja reagoi esimerkiksi laukannostossa aika vahvasti jalkaan. Piti ihan tarkistaa, että eikai mulla ollut kannuksia matkassa, kun laukannostoon lähdettiin melko hätäsesti ja "voimalla". Ei ollut. Onneksi en pyytänyt Juliaa ottamaan meistä videota, se vasta olisikin ollut kaunista katseltavaa. Olisin saanut hävetä silmät päästäni omaa ratsastusta.

Tiedostan, että Karkki saattaa olla hätäinen ja vähän vahva vapaapäivän jälkeen, mutta en ihan uskonut tai odottanut sitä, mitä oli tänään vastassa. Toki omassa ratsastuksessani oli puutteita ja vikoja, mutta oli se Karkki kokonaisuudessaan tänään erittäin epämiellyttävä ratsastaa. Vaikka sieltä tulikin niitä pieniä, kivoja pätkiä. Ne muutamat sekunnit ei nyt vaan enää itselleni riitä, kun oikeasti tiedän, miten hieno ja kiva se osaa olla. Esimerkiksi juurikin maanantaina. Silloin se oli huomattavasti parempi ratsastaa, vaikka itse olinkin hukassa omien apujen kanssa. Se oli kevyempi ja maltillisempi, kuin tänään. Jospa huomenna olisi parempi päivä meidän kummankin kannalta. Ainakin jäi huomiselle parantamisen varaa, huimasti. Tämä on vaan sellainen laji, jossa ei ole ikinä valmis. Saatika tyytyväinen, ainakaan itse. Aina löytyy jotain, mitä voi parantaa. Ja voi luoja paratkoon sitä hetkeä, kun menen takaisin valmentajan valvovan silmän alle.. Onneksi meidän valmentajalla on pitkä pinna, toisin kuin itselläni. 

© Julia

En tiedä, että miten paljon maneesissa olevat esteet vaikuttivat tämän päiväiseen, kun Karkkihan tykkää hyppäämisestä ja ei ole päässyt toteuttamaan itseään esteiden parissa pariin kuukauteen. Ainakin muutaman kerran aikaisemmin se on ollut vähän reippaampi, kun maneesissa on ollut esteitä. Ennen sairaslomaa siis, silloin kun vielä muutenkin hypeltiin. Ehkä me joku kaunis päivä päästään takaisin hyppäyksen makuun, kunhan nyt ensin saadaan Karkki normaaliin arkeen kiinni paremmin ja saan sen sileällä ratsastettua paremmaksi.

Haaveissa kuitenkin olisi ne muutamat kilpailut ensi kaudella, jos ei mitään maata mullistavaa tapahdu. Täytyy siis kääriä Karkki kuplamuoviin ja toivoa, ettei hajota itseään millään muulla tapaa. Hänhän mm. on saanut naamaansa haavereita yksin tarhaillessa, taitolaji sekin. Onneksi jalat on kuitenkin ehjät.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Back in business


Siitä on jo kohta kaksi viikkoa, kun viimeksi blogia päivittelin. Tein tietoisen valinnan, että otan blogista ja ylipäätänsä somesta pientä taukoa, vaikkei se instagramin suhteen kauhean hyvin onnistunutkaan. Sinne tuli satunnaisesti jotain pientä päiviteltyä. Nyt on kuitenkin se hetki, kun koen olevani taas valmis ja kyvykäs tuottamaan blogin puolelle jotain fiksua sisältöä. Tauko blogista teki itselleni todella hyvää, sillä sain keskittyä kaikkeen muuhun ja parantaa omaa, henkistä hyvinvointiani kaikessa rauhassa. Tämä syksy/talvi on aina jotenkin todella huonoa aikaa itselleni ja tuntuu, ettei vaan pysty tai kykene tekemään mitään. On jotenkin todella hankalaa ja vaatii välillä oikeasti ponnisteluja, että saa normaalit arkiaskareet suoritettua, hevosen hoidettua ja töissä käytyä. Karkki on kuitenkin mulle sellainen henkireikä, että siitä aina saa ammennettua itsellensä lisää boostia. Sen näkeminen saa mut aina hyvälle tuulelle, oli kuinka huono päivä tahansa.

Onneksi tämän kaiken keskellä Karkki on kuitenkin terve ja liikkuu hyvin sekä mielellään. Se toipui täysin kavioruhjeestaan, eikä ole päivääkään sen jälkeen ontunut tai liikkunut epämääräisesti. Sen kanssa on ollut miellyttävää tehdä töitä, kun se on aina mielellään tekemässä töitä. Itselläni on ollut vähän hakemista omien apujen ja säätöjen kanssa, mutta hiljalleen kaikki palaa takaisin normaaliksi. Toivon mukaan päästäisiin ensi vuoden puolella jatkamaan treenejä valmentajan valvovan silmän alla. Tämän vuoden puolella on niin paljon nyt kaikkea, ettei mulla riitä aika eikä rahat käydä juuri nyt valmennuksissa. Eikä kyllä Karkin kuntokaan ole mikään päätä huimaava, joten edetään hissukseen.

© aaveen.net

Itse kuitenkin odotan ensi vuodelta paljon kaikkea, niin uutta kuin vanhaakin. Ensi vuodella haluaisin päästä starttaamaan edes yhdet koulu -ja estekilpailut, mikäli vain hevonen säilyy terveenä ja treenikunnossa. Sitä kun ei koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan! Sen olen tässä lyhyen ajan sisään saanut oppia oikeastaan aikalailla kantapään kautta. Kuten myös monta muutakin juttua, mutta niistä lisää tuonnempana.