lauantai 6. huhtikuuta 2019

Asenteen muutos on taas paikallaan


Viime postauksen itkuvirsi sai itseni häpeämään itseäni silmät päästä, vaikka tiedänkin, että se on täysin normaalia elämää, että joskus menee huonosti ja "riman ali". Mun pitää kuitenkin aina muistaa se, että Karkki on raakile eikä aina kaikki sen kanssa muutenkaan suju kuin tanssi, joskus on vähän vaikeampaa, kun mun avut ei oikein kohtaa. Pitää vaan pitää leuka pystyssä ja mennä eteenpäin, eikä jäädä vellomaan niihin huonoihin hetkiin. Pitää löytää niistä huonoistakin päivistä ne hyvät hetket, muustakin kuin loppukäynneistä maastossa. Onneksi me saatiin selkeä onnistuminen jo heti eilen, kun käytiin yksin maastoilemassa. Suoraan sanottuna se oli jotain niin upeaa, kun me ei olla pahemmin maastoiltu yksin ja Karkkia jännittää yksinään maastoilu. Siitäkin huolimatta me selvittiin ja saatiin tehtyä rento lenkki, pitkin ohjin. Kaikista pahintahan on se, jos alan keräämään ohjia kun Karkki jännittyy. Pitää vain pitää itsensä rentona ja käskeä jalalla eteen. Ja kas kummaa, Karkki rentoutuu ja jatkaa tyytyväisenä matkaa. Niin kävi eilen ja tänään. Tänään myös jostain ihmeen syystä tämä minun "tapajännittäjä" halusi mennä kokoajan vetohevosena, vaikka meillä oli kaverina varsin maastovarma yksilö. Mutta silti Karkki yritti jatkuvasti pyrkiä ensimmäiseksi ja näin me maasto lopulta hoidettiin, Karkki sai mennä ensimmäisenä eikä sillä tuntunut olevan yhtään epävarma olo, mitä nyt kerran kaksi kaivonkantta vieretysten tuntui olevan liian paljon pienelle hevoselle.

Mun pitää itse vain olla rentona ja rohkaista Karkkia, eikä alkaa itse jännittämään tai taistelemaan sen kanssa. Siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää eikä varsinkaan jää kummallekaan hyvää fiilistä, mikä on se jutun pääpointti just nyt. Pienten onnistumisien lisäksi haluan, että kummallekin jää oikeasti hyvä fiilis. En tarkoita, että kaiken pitäisi olla aina täydellistä ja sitä kautta jäädä hyvä fiilis, vaan sitä, ettei pidä hermostua tai stressata liikaa, jos jokin ei heti suju. Sitten yritetään uudestaan. Ja uudestaan. Silloin jää hyvä fiilis, kun on ainakin oikeasti yrittänyt eikä luovuttanut tai hermostunut/stressaantunut. Itselläni on vaan aina niin kova tarve onnistua ja olla hyvä, välillä tuntuu ettei mulle oikeasti mikään riitä. Siitä pitää päästää ainakin hetkeksi irti ja laskea rimaa, ettei tule liiallisia ylilyöntejä mun omien fiilisten kanssa. Kun hetkittäin kaikki alkaa olla taas balanssissa ja tuntuu, että rimaa voi nostaa, niin sitten sitä nostetaan. Pitää hetkeksi hellittää, eikä sättiä itseään. Taas kerran pitää tapahtua asenteen muutos.



Tästä kaikesta päästäänkin siihen, että mun täytyy alkaa enemmän suunnitella itsenäisten ratsastusten sisältö. Teen joka viikko Karkille viikko-ohjelman, mutta en varsinaisesti suunnittele, mitä ne ratsastuskerrat sisältää. Olen pohtinut, että mikäli suunnittelisin enemmän jokaista ratsastuskertaa, niin se voisi helpottaa tavoitteisiin pääsyä ja tulla enemmän onnistumisia. Ihan ensimmäiseksi pitää harjoitella suoruutta. Suoruutta, suoruutta ja vähän lisää suoruutta. Samoin eteenpäin ratsastusta jalalla, eikä taaksepäin ratsastusta kädellä. Samoin sitä, että mulla on tarpeeksi nopea jalka, enkä ole flegmaattinen. Näitä kaikkia meinasin tulevalla viikolla harjoittaa, ihan näin alkuun. Jos vaikka saataisiin parempi kouluvalmennus ensi keskiviikkona, kuin mitä tällä viikolla oli.

Ensi viikolla olisi tarkoitus kouluvalmennuksen ja itsenäisen sileän työskentelyn lisäksi tehdä vähän puomityöskentelyä. Siinäkin pitää muistaa suoruus ja se, että olen jalalla tarpeeksi nopea enkä ratsasta Karkkia jatkuvasti taaksepäin. Pitää myös luottaa siihen omaan tekemiseen. Mä osaan, mä pystyn ja mä kykenen. Ei pidä ajatella, en mä osaa enkä mä pysty. Se tarttuu myös todella hyvin siihen hevoseen, jos olen itse epävarma ja emmin, että pystytäänkö me nyt tekemään näin tai noin. Se on myös osa sitä asenteen muutosta, että uskoo itseensä.

2 kommenttia:

  1. Jos aina vaan menee hyvin ja paremmin tän lajin parissa, niin joko sitä valehtelee itselleen tai sitten on vaan tyhmä :D Se, ettei aina mene hyvin ja että tulee myös niitä epäonnistumisia, on ihan normaalia. Tietty jos vaan koko ajan tulee takapakkia, niin kuin meillä, ni ei se sit enää ole normaalia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta! Harmi vaan, ettei pääkoppa aina oo samaa mieltä siitä, että epäonnistumiset kuuluu tähän lajiin. Etenkään jos niitä tulee omasta mielestä liikaa. Mutta ei auta muuta kuin muuttaa oma asenteensa ja iloita niistä pienistä onnistumisista! :)

      Harmi, että teillä on ollu jatkuvaa takapakkia. Kyllä teilläkin asiat vielä iloksi muuttuu!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommentti näytetään hyväksynnän jälkeen, mikäli se on asiallinen.